Vaatekaappini perusjuttuja
Täällä kuulkaa suunnitellaan jo kovasti tulevaa kesää. Mietitään päiväreissuja ja jopa kahdenkeskeistä rakkauslomaa, sekä paria Lahden reissua. Lisäksi me ollaan saatu poikkiksen kanssa loppukesälle hääkutsu! Olen vähintäänkin innoissani, sillä olen päässyt häihin viimeksi kahdeksantoista vuotiaana, kun ystäväni menevät naimisiin. Ihanaa, kun poikkiksen ystävät menevät naimisiin, koska omani joko ovat jo tai sitten eivät ole menossa. Mietin tässä jo kuumeisesti mitä laittaisin kyseisiin pirskeisiin päälle.
Kesälle olisi suunnitteilla myös yksi sinkkuäitien hotellireissu, joka toivon mukaan tulisi toteutumaan. Sen lisäksi sekä minun, että poikaystäväni synttärit ovat myös kesällä. Toki olen buukannut myös kesän täyteen kursseja ja iso osa siitä on pyhitetty opiskelulle.
Tämän kaiken lisäksi tämä mama jännittää myös esikoisen syksyllä alkavaa koulutaivalta. Ihan uskomatonta, että tuo mun oma pieni pallero on jo kouluiässä. Mutta niin se aika vain menee.

T-paita ja paperipussihousut, vaatekaappini perusjuttuja
Mutta nyt postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli tähän asuun. Ollaan Katrin kanssa fiiliksissä, kun päästään kuvaamaan koko ajan keväisempiä ja kevyempiä asuja. Lisäksi ulkona voi liikkua jo todella paljon kevyemmissä vaatteissa, mikä on I H A N A A !
Nämä mustat paperipussihousut on lempihousuni, joita varjelen parhaani mukaan, sillä en millään haluaisi niiden menevän rikki. Tästä syystä käytän niitä harkiten. Niin housut ja t-paita ovat jo useamman vuoden vanhoja ja kumpainenkin säännöllisessä käytössä, vaikka housuja vähän säästelenkin. T-paitaa tulee käytettyä erityisesti kesäisin. Talvella puen neuleiden alle mieluummin pitsitopin. Ostin t-paidan niihin aikoihin kun vaaleanpunainen alkoi olla enemmän in.

Neule / H&M
T-paita / LINDEX
Housut / H&M
Laukku / NEW LOOK
Kengät / VAGABOND Zadaa second hand
Korvakorut / ANNIDIUDIY

Ekat loaferit
Löysin nämä loaferit viime syksynä, kun minulla oli projekti kesäkenkieni varaston täydentämiseksi. Kaikki kesäkenkäni hävisivät aikanaan muutossa. Ilmeisesti exäni tuoreempi exä oli heittänyt ne syystä tai toisesta roskikseen. Nämä Vagabondin loaferit ovat super ihanat ja tuo tasseli yksityiskohta on vain niin minua. Olen vain niin iloinen, että olen onnistunut löytämään aivan näköiseni kengät jälleen käytettynä. Pienistä asioista se ihminen tulee iloiseksi.
Fun fact, joudun aina tarkistamaan Vagabond-merkin kirjoitus asun, koska minun päässäni se vääntyy jotenkin Vagabandooksi. Älkää kysykö miten, kun en itsekään tiedä.

Me vietetään tänään taasen uusperhepäivää, kun poikkis ja lapset ovat luonani samaan aikaan. Kunhan tuo yötyöläinen tuolta taas herää tähän päivään.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Toinen paljon kysytty kukkamekkoni

Vappuviikonloppu
*Sisältää mainoslinkkejä
Ei mennyt tämä vappuviikonloppu niin kuin Strömsössä. Vappu on tänä vuonna minun juhlapyhäni, joten tytöt tulivat toisesta kodista minun luokseni yhdeksi yöksi. Olin suunnitellut vähän pientä kivaa, rennolla otteella lapsille. Nyt olen valvonut tämän yhden yön oksentavan lapsen kanssa. Muistutan tällä hetkellä hyvin vahvasti sitä emojia, jolla on silmät ristissä, eikä kahvikaan tunnu herättävän. Toistaiseksi vatsatautisten saldo on 1/3. Kauhunsekaisin tuntein odotan, missä vaiheessa luku alkaa nousta.


Vappuvalmistelut
Vappupallot ehdittiin kuitenkin hakea eilen. Kuopus oli toivonut kovasti pikachu-palloa, utta ikävä kyllä ei löydetty sellaista. Onneksi hän löysi kuitenkin mieluisvan vaihtoehdon. Esikoinen valitsi My little ponyjen Twilight Sparclen ja kuopus valitsi pallokseen jonkinlaisen yksisarviskissan.

Kaipasin vapuksi muutakin kimppua kuin, mitä lähimarketilla oli tarjolla. Niinpä otin yhteyttä luottokukkakauppaani Kukkatehtaalle ja pyysin vaaleanpunaista vappukimppua, aavistuksella sinistä. Ja sain mitä tilasin. Annoin myös hintahaitarin, jonka sisällä kimpun hinnan tulisi pysyä. Suosittelen muutoin tätä tapaa lämpimästi, jos käytte kukkakimppuostoksilla. Monesti riittää, että kertoo väreistä ja hintaluokan, jota toivoo. Kimppu tehdään sitten näiden toiveiden mukaan.
Ostin My dream dayn* verkkokaupasta muutamia vappuun sopivia juttuja ilahduttamaan lapsia. Pidän erityisesti näistä kukkakonfettia sisältävistä ilmapalloista*. Vaikka odottelen kauhunsekaisin tuntein sitä hetkeä, kun ne lopulta poksahtavat. Mietin mistä kaikkialta tuota konfettia lopulta löytyy. Sen lisäksi ripustin sisustushyllyyn tupsuviirin*. Viirin pistän vapun jälkeen säilöön ja hyödynnän sitä syksyllä kuopuksen syntymäpäivillä. Suurin osa koristeista on onneksi sellaisia, että ne voi kierrättää monissa juhlissa, kun ne vain säilyttää oikein.

Elämä ei katso juhlapyhiä
Katsotaan nyt miten meidän tilanne tästä etenee ja mitä kaikkea tässä jaksaa vielä tehdä. Poikkiksen piti tulla meidän luokse käymään. Mutta sovimme, että nyt on ehkä parempi ettei hän tule, jotta hän ei vaan sairastuisi. Hän lupautui kuitenkin käymään meille kaupassa ja ajattelin tilata vatsataudin uhallakin parit munkit ja simat kotiovelle hänen kauttaan. Jos ei muuta, niin niistä saa sitten energiaa sen jälkeen, kun on halaillut vessanpönttöä useamman kerran.
En jaksa tilannetta kuitenkaan sen enempää harmitella. Tämä on elämää. Siihen kuuluu sairastumiset, työt, odottamattomat sattumukset, Suomen ailahteleva sää ja kaikki muut. Välillä juhlitaan isolla porukalla ja välillä sitten pötkötellään sohvalla kasassa ja toivotaan, että taudin pahin osuus helpottaa.

Näin eronneena juhlapyhiin liittyy myös tietty stabiili vaihtelevuus. Meillä juhlapyhät on jaettu tasan ja käytännössä saan pitää lapset luonani vain joka toinen juhlapyhä. Eli puolet näistä vietän tällä hetkellä itse parhaaksi katsomallani tavalla ja puolet taas lasten kanssa. Eli suomeksi, puolet pyhistä menee kalsareissa sohvalla ”rentoutuen” ja puolet pyhistä lasten kanssa ja heille panostaen.
En usko, että lasten vappumuistot tästä menevät pilalle. He tuskin muistavat sitä yksittäistä vappua, jolloin oltiin kipeinä. Minä muistan lapsuudestani Oulun vapputorin ja ne muutamat hienot pallot, jotka sain. Sekä äidin vappumunkit. Todennäköisesti tyttöjen vappumuistot liittyvät myös näihin juttuihin.
Hyvää vappua! Toivottavasti teidän vappuviikonloppu sujuu paremmin ja jos siellä on samanlainen tilanne, niin tsemppiä. Tulee se vappu ensi vuonnakin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0