Pääsiäinen on nurkan takana – 4 vinkkiä herkutteluun, koristeluun ja askarteluun
Viikonloppuna vietetään pääsiäistä. Me lähdetään lasten kanssa pariksi päiväksi mummilaan hoivattavaksi. Puoliso on töissä. On muuten ihan virkistävää, että tällä kertaa minä en ole se osapuoli, joka on pääsiäisen töissä. Pääsiäinen on aivan ihana juhla. Vähän kuin joulu, mutta huomattavasti vähemmillä paineilla ja stressillä. Neljä päivää kiireetöntä yhdessä oloa perheen kanssa. Tänä vuonna saadaan viettää taas pääsiäistä koko meidän porukalla. Mikä on ihan mahtavaa.
Tulen kirjoittamaan teille tänne vielä meidän pääsiäisen koristeista ja ruuista ja jakamaan muutamat ihanat reseptit. Mutta nyt halusin koota teille muutaman vinkin vanhoista teksteistäni, joita voitte hyödyntää. Nämä kaikki ehtii vielä toteuttaa.

1. Mehevä kesäkurpitsakakku
Tätä me tehtiin viime vuonna ja tämä oli ihanaa! Loistava vaihtoehto porkkanakakulle, jossa ei siinäkään ole mitään vikaa. Kesäkurpitsa tekee kakusta ihan super mehevän. Tämä kakku vakuutti, jopa puolisoni joka ei uskonut, että kesäkurpitsasta saisi tehtyä oikeasti hyvää kakkua.

2. Minimaliset ja kauniit pääsiäiskoristeet
Esittelin meidän viime vuoden pääsiäiskoristeet. Minulta meni pitkään löytää sellaisia itseäni miellyttäviä koristeita. Keltainen ei kuulu omiin lempiväreihini ja nautin muutenkin neutraalista värimaailmasta. Kukat on tietysti asia erikseen. Eli tästä postauksesta vinkkejä, jos kaipaat hieman minimalistisempaa pääsiäiskoristelua.

3. Pupuviiri
Pari vuotta sitten askartelin lastenhuoneeseen pääsiäisen aikoihin tällaisen söpön pupuviirin. Tämä on muuten koristanut heidän huonettaan siitä lähtien. Tämä oli tosi helppo tehdä ja tämän voi tehdä ihan vain pääsiäiskoristeeksikin.

4. Pääsiäispussit lapsille
Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun kokosin lapsille pienet pääsiäispussit täynnä välipaloja, pientä tekemistä ja vähän suklaata. Näin vastaavan idean ensimmäistä kertaa Homevialauran blogissa ja minusta tämä on ihana tapa ilahduttaa lapsia pääsiäisenä. Kaiken herkun ei tarvitse olla suklaata. Omat lapseni pitävät valtavasti myös välipalasmoothieista ja patukoista. Viimeksi pussissa oli myös vesivärit, tällä kertaa jotain muuta. Jaan teille myös tämän vuoden pussien sisällön.
Toivottavasti saitte tästä jo vähän insipiraatiota tuleviin pyhiin. Lisää on vielä luvassa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
Asioita, jotka ovat ilahduttaneet viime viikkoina
Halusin kirjoittaa nyt jotain todella kevyttä. Huomaan, että juuri nyt iso osa kapasiteetistani menee Menesty lempeästi ohjelmaan. Monesti, kun omiin kanaviin pitäisi oikesti kirjoittaa jotain, pää meinaa lyödä tyhjää. Samaan aikaan mietin muita projekteja, jotka nekin kyllä niin ikään liittyvät tähän somen tekemiseen. Tuntuu välillä haastavalta jakaa huomiota kaikkeen. Menesty lempeästi on siitä huolimatta ollut parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt.
Näin ollen halusin kirjoittaa jotain todellä kevyttä tänne blogin puolelle. Siksi kokosin alle pieniä asioita, jotka ovat ilahduttaneet minua menneinä viikkoina.

Kevät
- Näissä viikoissa ehdottomasti parasta on ollut Menesty lempeästi zoomit. Meitä on tässä Monan pilotissa aivan ihana porukka kasassa jakamassa kokemuksia ja ajatuksia tästä matkasta. Lisäksi zoomeissa saadaan ihan valtavasti tietoa eri aiheista. Nämä ovat todella inspiroivia hetkiä. Nämä myös kannustavat sitä omaa tekemistä.
- Siementen kylväminen ja kasvattaminen on ollut ihanaa. On ollut todella rentouttavaa ja terapeuttista puuhastella esikasvatuksen parissa. Minulle on tulossa vielä lisää siemeniä, joten tätä iloa on vuorossa vielä lisää.
- Aurinkoiset kevätpäivät ilahduttavat ja piristävät myös. Vaikka maaliskuu onkin ollut todella epävakaa, niin kyllä se kevät sieltä tulee. Nautin täysin rinnoin niistä päivistä, kun sen kevään tuntee auringon lämmössä ja ilmassa.

- Vauvan vaattevaraston suunnittelu. Tämä on ollut tosi kivaa. Olen pinnaillut Pinterestiin inspiraatiokuvia. Jossain vaiheessa itseasiassa uhosin, että vauvalle tulee vaikka mitä kuosieja ja värejä. Älkää kysykö miksi. Laitan tämän raskaushormonien piikkiin. Pinterestkansioni on palauttanut minut maan pinnalle, sillä olen tallentanut sinne vain niitä neutraaleja ja aika kuosittomia vaatteita. Yökkäreissä tykkään kuoseista, mutta muuten en niinkään.
- Vauvan jatkuvasti voimistuvat liikkeet ilahduttavat tietysti ihan joka päivä. Pikkuinen tuntuu aika vilkkaalta tapaukselta ja liikkeitä alkaa tuntua heti, kun vain lakkaan liikkumasta. Menesty lempeästi zoomien aikana tyyppi potkii koko ajan ja välillä niin mojovasti, että se näkyy taatusti naamassani. En tiedä ovatko muut huomanneet sitä. 😀

- Löydettiin vauvalle Stokken Steps syöttötuoli käytettynä. Etsin Triptrapia, koska ajattelin, että niitä löytyisi ehkä enemmän käytettyinä. Mutta sitten tuttavani tarjosi meille Stepsiä, joka miellyttää enemmän omaa silmääni. Olen siis enemmän, kuin vain iloinen tästä sattumuksesta. Meille jää vielä etsittäviksi käytettyinä newborn ja baby setit kyseiseen tuoliin. Se ei kuitenkaan ole ongelma. Ihanaa, että nyt kolmannella kerralla saan meille syöttötuolin sitteriosalla ja vauva pääsee hengailemaan meidän tasolle.
- Työskentely muuallakin kuin kotona. Oli todella kiva ottaa yksi päivä, jolloin tein töitä St. Georgen kahvilan puolella. Teen nykyään todella paljon töitä somekanavieni suhteen ja oli oikeasti virkistävää viedä nämä työt eri ympäristöön. Sain todella hyvin aikaan siinä samalla, kun join teetä. Meillä oli itseasiassa ystäväni Heidin kanssa etätyötreffit siinä samalla, mikä oli oikeasti aika kivaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mona Visuri – menesty lempeästi


0