Hae
Big mamas home

Kuusivuotiaan Pókemon synttärit

Tässä pieni raportti kuusivuotiaan Pókemon synttäreistä. Meillä lapset ovat saaneet joka vuosi valita juhliinsa teeman ja tällä kertaa eskarilainen valitsi Pókemonit, jotka ovat olleet lemppareita nyt jo pidemmän aikaa. Suosikki pókemon on ollut muun muassa Pikachu, joka otettiin mukaan koristeluun. Ostin muutamat teemakoristeet ja muuten käytettiin sitten luovuutta.

Koristelu

Mennään tosi usein aika minimaalisilla koristeilla. Ostan yleensä teeman mukaan lautaset, kupit, lautasliinat ja ilmapalloja. Tällä kertaa löydettiin myös muutamat kivat Pókemon jutut, jotka haluttiin sitten ostaa täydentämään teemaa. Kattokoristeet, viiri ja konfetti ovat sellaisia, että ajateltiin myydä ne eteenpäi Torissa, jolloin joku muukin pieni Pókemon-fani hyötyisi niistä ja ne eivät menisi kertakäytön jälkeen roskiin.

Näiden lisäksi valittiin keltaisia ja sinisiä ilmapalloja, keltaisia mukeja ja lautasia, sekä sinisiä lautasliinoja. Mukeihin mies ja lapsi taiteilivat pikachun naaman, jolloin niistä tuli entistä paremmin teemaan sopivat.

Tarjoulut

Tarjoilut tehtiin taas itse. Kakku oli juhlakalun toiveesta suklaakakku. Sen lisäksi tehtiin red velvet-muffinsseja, helppo juustokakku, tacopiirakka ja tomaatti, mozarellapiirakka. Lisäksi oli karkkia ja sipsiä. Muffinssit päällystin kerma-tuorejuusto kuorruttella ja muotoilin niistä tarjottimelle poke-palloja teemaan sopivasti.

Juhlat olivat onnistuneet. Saatiin nähdä rakkaita ihmisiä. Olen ehkä eniten iloinen siitä, että myös miehen perhe ja ystävät ovat tulleet osaksi meidän perheen arkea ja juhlaa. Se on ihanaa. Lapsillakaan ei voi olla liikaa tärkeitä ja turvallisia aikuisia elämässään. Eiköhän me kaikki tiedetä, että joskus on helpompaa puhua jollekin toiselle aikuiselle, kuin omalle vanhemmalleen.

Seuraavaksi järjestetään sitten juhlia yksisarviset-teemalla. Esikoinen täyttää kahdeksan joulukuussa, mutta juhlimme hänen synttäreitään tammikuun puolella. Pinnailen parhaillaan ideoita Pinterestiin.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Pókemon-kakku kuusivuotiaan synttäreille

Puolison ensimmäinen isänpäivä

Kastejuhlan kukat ja pari vinkkiä koristeluun

Täytekakku mustikka- ja valkosuklaa täytteellä

Vihreässä mekossa ja kukkaseppeleessä ristiäisiin

Pókemon-kakku kuusivuotiaan synttäreille

*Sisältää mainoslinkkejä

Minun on ihan pakko tehdä tästä postaus, sillä olen niin ylpeä leipomastani kakusta. Täytteet kakuissani ovat olleen jo vuosien ajan hyviä, mutta olen kamppaillut kuorrutuksen kanssa. Olin jotenkin aina ajatellut, että voikreemi on jotenkin haastava ja ylihehkutettu. Mutta ei se ole. Ymmärrän nyt 100 % miksi ammattilaiset käyttävät voikreemiä kuorruttamiseen.

Tämä on tähän mennessä paras kakku mitä olen tehnyt. Taitoni kehittyvät koko ajan. Olen joskus puhunut erään toisen vanhemman kanssa siitä, että se ensimmäinen syntymäpäiväkakku on todennäköisesti aika reppana, mutta todennäköisesti se 18-vuotiskakku on jotain ihan muuta. Pitäisiköhän yrittää kaivaa kakkuvia esiin ja katosa miten kakkuni ovat vuosien saatossa kehittyneet?

Ennen kuin palaan menneiden vuosien kakkuihin, niin esittelen tämän. Lapsi toivoi suklaakakkua, joten tässä kakussa on suklaakakkupohja ja kerrosten välissä suklaa-tuorejuustotäyte. Päällinen on voikreemiä.

Suklaakakkupohja

(25:lle hengelle)

 

  • 150 g voita
  • 3 1/2 dl ruokosokeria
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 1/2 dl perunajauhoa
  • 1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 3 munaa
  • 3 dl kädenlämpöistä maitoa

 

  1. Voittele ja korppujauhota vuoka. Minä käytän PME kakkuvuokaa*, jossa taikina kypsyy ehdottomasti parhaiten.
  2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
  3. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
  4. Sekoita sokeri-voi vaahdon sekaan vuorotellen pienissä määrin kuivat aineet, munat ja maito.
  5. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
  6. Anna seistä noin 15 minuuttia ennen kuin kumoat pohjan jäähtymään. Minulta löytyy myös jäähdytysritilä*, jotta leivonnaiset saavat jäähtyä siinä tasaisesti.

 

Suklaa-tuorejuustotäyte

(Kahteen väliin)

 

  • 2 dl kuohukermaa
  • 300 g maitosuklaata
  • 400 g tuorejuustoa
  • 1 dl tomusokeria

 

  1. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi.
  2. Paloittele suklaa ja sulata se 10 sekunnin sykleissä. Varmista ettei se pala.
  3. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi.
  4. Sekoita tuorejuuston sekaan sula suklaa. Lisää lopuksi kermavaahto.

 

Tee kakku valmiiksi päivää ennen kostumaan.

  1. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa vuoka kelmulla.
  2. Kokoa kakku vuokaan. Kostuta kerrokset ja jaa täyte kahteen osaan pohjien väliin.
  3. Peitä kakku kelmulla ja laita jääkaappiin kostumaan.

Tässä on kakun ohje. Teen voikreemille vielä omansa. Synttäriraportti tulee myös myöhemmin.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Kolmen suklaan kakku

Ihanat Geisha-browniet

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Ihanat omenamuffinssit

Perinteinen mustikkapiirakka – Helppo ja nopea resepti