Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi
Vuorossa on suklaamuffinssiresepti. Ei taida olla olemassa kovin montaa, joka ei pitäisi suklaasta. Meillä kaikki pitävät suklaasta. Tästä syystä ajattelin, että suklaamuffinssit ovat paras mahdollinen resepti lastensynttäreille. Ja olin oikeassa. Lasten kaverit pitivät näistä todella paljon. Julista ei jäänyt montaa muffinssia jäljelle, vaikka leivoin näitä tuplasatsin.
Olen jo pidemmään aikaan onnistunut samaan muffinsseista sellaisia super meheviä. Siihen on olemassa yksi varma kikka, jonka paljastan mielelläni teille. Juju on, että taikinan joukkoon lisätään mukaan jotain hapanta. Itse tykkään käyttää maustamatonta jugurttia. Olen kuullut jonkun hyödyntävän myös tuorejuustoa. Mutta oma suosikkini on jugurtti. Se ei maistu valmiissa tuotteessa yhtään, mutta tekee muffinssista kuohkean ja pehmeän.

Koristelin nämä muffinssit marenkikreemillä. Olen kokeillut marenkikreemiä kerran aiemminkin ennen tätä, mutta silloin en onnistunut. Tällä kertaa kreemistä tuli samettisen pehmeää ja ihanaa. Tämä voikreemeihin tutustuminen on ollut oikeasti aika silmiä avartavaa. Sen lisäksi koristeluni ovat tämän ansiosta nousseet kokonaan uudelle tasolle. Minulla on vielä paljon oppimista leipomisen suhteen, mutta olen todella innoissani tästä uudesta virstanpylväästä.
Jaoin kreemin kolmeen osaan ja värjäsin kaksi osaa. Toisen murretun vihreäksi ja toisen murretun siniseksi mustaa väriä apuna käyttäen. Sitten laitoin kaikki kolme väriä samaan pursottimeen, jolloin ne sekoittuivat yhteen tuolla tavalla kivasti. Tämä on ihan hirmu helppo tapa koristella leivoksia näyttävästi, joten suosittelen kokeilemaan.
Mutta nyt niihin resepteihin!

Pehmeät ja hieman tahmeat suklaamuffinssit
12 muffinssia
- 100 g voita
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 dl tummaa kaakaojauhetta
- 2 dl sokeria
- 1,5 tl vaniljasokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- Ripaus suolaa
- 1,5 dl maustamatonta jugurttia
- 1/2 dl maitoa
- 2 munaa
- 2 dl rouhittua suklaata
- Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä.
- Sekoita keskenään kuivat aineet.
- Sekoita toisessa kulhossa keskenään voi, maito, jugurtti ja munat.
- Yhdistä kuivat aineet voi-maito-jugurtti-muna seokseen ja sekoita tasaiseksi nuolijalla vatkaamatta.
- Lisää joukkoon rouhittu suklaa.
- Aseta paperiset vuoat muffinssipellille.
- Jaa taikina vuokiin lusikkaa apuna käyttäen.
- Paista muffinssit 175 asteessa noin 25 minuutin ajan.
- Nosta muffinit jäähtymään.
Jos haluat käyttää marenkikreemiä muffinssien koristeluun, niiden pitää olla ehdottomasti jäähtyneitä. Minä koristelen muffinssit yleensä seuraavana päivänä.

Marenkikreemi vaatii tekijältään kärsivällisyyttä. Sitä pitää vatkata oikeasti kauan ja voin pitää olla oikeasti huoneenlämpöistä ja pehmeää. Muuten kreemi ei onnistu. Ja kauan vatkaaminen tarkoittaa useita minuutteja.
Marenkikreemi
- 4 kpl huoneenlämpöisiä valkuaisia
- 2,5 dl sokeria
- 450 g huoneenlämpöistä voita
- Laita kattilan pohjalle hieman vettä ja laita se hellalle. Vesi saa kiehua.
- Mittaa metallisen kulhoon valkuaiset. Laita kulho kattilaan vesihauteeseen. Kulhon pohja ei saa kuitenkaan osua veteen.
- Aloita vatkaamaan valkuaisia ja lisää sokeri sekaan vähän kerrallaan.
- Vatkaa marenkia niin kauan, että se on 60 asteista.
- Nosta kattila pois vesihauteesta. Jatka marengin vatkaamista kunnes se on 38 asteista. Ole tarkka lämpötilan kanssa!
- Lisää voi joukkoon vähän kerrallaan. Vatkaa kunnes kreemin koostumus on sileää ja tasaista.
- Värjää kreemi halutessasi.
Tämä ei ole viimeinen kerta kun käytän marenkikreemiä. Suosittelen testaamaan. Nämä muffinssit ovat ehdottomasti myös teestaamisen arvoisia ja toimivat myös ilman kreemiä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Merenneidot ja merirosvot kaverisynttärit
*Sisältää mainoslinkkejä
Meillä vietettiin hetki sitten lasten kaverisynttäreitä. Niiden pitäminen on vähän venynyt, mutta nyt saatiin sovittua sopiva päivä. Sovittiin vielä, että isommat pitävät kimppasynttärit. Heillä on syntymäpäivät niin lähekkäin, että tällainen tuntui tähän hetkeen sopivalta. Kumpikin oli saanut kuitenkin omat sukulaissynttärit. Voi olla, että jatkossa tehdään niin, että sukulaisbileet on yhteiset, mutta kaverisynttärit sitten erikseen. Toki voihan se olla, että jossain vaiheessa kumpikin sanoo ei sukulaisjuhlille, kun kavereista tulee entistä tärkeämpiä. Mutta katsotaan nyt.

Teemana merenneidot ja merirosvot
Teema kehiteltiin lasten kanssa yhdessä. Toinen toivoi merenneitoja ja toinen merirosvoja. Koska yksittäisestä teemasta ei syntynyt yhteisymmärrystä, niin päätettiin yhdistää kummankin toiveet. Kyseessä oli kuitenkin kaksi merimaisemiin liittyvää teemaa, joten uskoin tämän onnistuvan. Suunnittelussa auttoi myös rakas ystäväni pinterest. Sieltä keksin muun muassa toisten muffinssien koristelun, jossa laitoin suklaakolikon kuorrutuksen keskelle. (Nämä olivat muuten lasten suosikkeja.)
Minusta oli ihanaa järjestää erilaisia teemajuhlia. Nämä ovat varmasti yhtälailla minulle, kuin lapsillenikin. Kaikkien ei onneksi tarvitse olla tällaisia, mutta onneksi minä saan olla.

Koristeet on hankittu jälleen kerran My Dream Daylta*. Olen ostanut meidän perheen juhla- ja leivontatarvikkeet jo useamman vuoden ajan nimenomaan sieltä. Valikoima on todella laaja ja toimitus super nopea. Parhaimmillaan tilaus tulee jo seuraavana päivänä. Joten kannattaa ehdottomasti vilkaista kyseisen verkkokaupan valikoimaa.

Valitsin juhliin kolmea väriä ilmapalloja*. Ne kiinnitettiin kattoon koristeeksi kaksipuolista tarraa käyttäen. Moni on kysynyt oliko meillä heliumpalloja koristeena, mutta ei. Jos narusta nykäisi, pallo putosi lattialle. Kattausta varten ostin mukeja*, lautasia* ja lautasliinoja*. Muffinsseihin tilasin kultakolikoiden kaveriksi cocktailtikkuja, joissa oli päässä merenneidon pyrstöt*. Kakun päälle, joka oli muuten jäätelökakku, valittiin sitten merirosvo-teemaan sopivat koristeet*.
Näiden lisäksi kaiveltiin kaappeja. Sieltä löytyi säästämääni confettia koristeeksi pöydille, sekä Happy Birthday-seinäkoriste, joka on nähnyt nyt todella monet juhlat. Pyrin säästämään ja hyödyntämään koristeita mahdollisimman pitkään, jotta ne eivät olisi pelkkää kertakäyttötavaraa.


Tarjoilut
Herkkujen suhteen mentiin mahdollisimman helpolla. Viimeksi olin leiponut kaverisynttäreille täytekakkua, muffinsseja ja tilannut hampurilaisia, mutta lopulta ne eivät tehneet juhlissa niin hyvin kauppaansa. Nyt yritettiin pelata varman päälle. Meillä oli karkkia, sipsiä ja popkornia. Niiden lisäksi leivoin muffinsseja, jotka kelpasivat. Kakku oli yksinkertainen jäätelökakku suklaakastikkeella, nompparelleilla, keksinmuruilla ja kultakolikoilla. Melkein koko kakku meni. Näiden lisäksi tökittiin lihapullia ja viinirypäleitä cocktailtikkuihin. Kaikki meni. Eli lastenkutsuilla, yksinkertaisuus on valttia. Omat lapset olisivat toivoneet, että olisin leiponut enemmän, mutta parempi näin.
Oli ihana viettää isompien juhlia. Tuntui aivan ihanalta, kun tupa oli täynnä lapsia. Pari tuntia meni todella nopeasti. Seuraavia juhlia odotellessa. On tämäkin tosi ihana vaihe, kun lapset viettävät omia synttäreitään ja kutsuvat kavereitaan. Kirjoitan teille muuten vielä muffinssien reseptin. Onnistuin nimittäin tekemään aivan ihania, tahmaisia suklaamuffinsseja.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Synttärivalmisteluja ja meidän juhlamenu


0