Puolisoni ensimmäinen isänpäivä
0Viime sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Puolisolleni se oli ensimmäinen sellainen. Isommat lapseni ovat isänpäivänä aina oman isänsä luona. Viime vuonna me vierailimme puolestaan puolisoni perheen luona. Meillä oli jo itseasiassa silloin pieni salaisuus, jota emme olleet kertoneet muille. Olin tehnyt sinä aamuna toisen positiivisen raskaustestin ja aloin itse uskoa siihen, että toive perheenlisäyksestä toteutuu. Nyt se perheenlisäys nukkuu tuolla makuuhuoneessa tutti poskella. Ihan uskomatonta.
Olisikoha se ollut kuukausi vai enemmän ennen isänpäivää, kun mies päivitteli ettei hän taida tänä vuonna saada vielä lapsen itse tekemää korttia. Siihen minä totesin, että herra on hyvä ja odottaa vaan. Tietenkään kolmekuukautinen ei osaa itse askarrella korttia, mutta sain minä siihen myäs hänen käden… tai siis jalanjälkensä.
Olin ostanut puolisolleni lahjaksi tohvelit, jotka olivat itseasiassa täsmätoive, sekä kasvonaamioita. Hän on nimittäin alkanut kiinnostumaan minun myötäni ihonhoidosta, jonka vuoksi halusin piristää häntä miesten kasvonaamioille. Eli siis samaa tavaraa kuin ”naisten kasvonaamioissa”, mutta pakkaus on musta.
Isänpäivä
Isänpäivänä valmistin päivänsankarille astetta paremman aamiaisen. Hän ei valitettavasti saanut nukkua mitenkään erityisen pitkään, sillä jonkun oli oltava vauvan kanssa sillä aikaa, kun minä kokkasin. Meidän aamu oli kyllä siitä huolimatta miellyttävä, vaikka emme nukkuneetkaan pitkään. Vauva tarjosi ruokarauhan hetkeksi istumalla tyytyväisenä Stokken tuolissaan. En tosin ollut saanut lautasta tyhjäksi ennen kuin hän vaati päästä syliin.
Puolen päivän aikoihin lähdettiin miehen isää vastaan juna-asemalle, sillä olimme sopineet päivälle lounastreffit hänen kanssaan. Mentiin syömään Kluuvin Oliviaan. Oltiin siellä miehen kanssa viime kesänä vähän ennen vauvan syntymää treffeillä ja ihastuttiin paikkaan. Tällä kertaa syötiin sisällä, eikä terassilla.
Ravintola on ihana ja tunnelmallinen. Tilattiin alkuun foccaciaa, jota dipattiin pestoihin ja aioliin. Simppeli alkupala, mutta niiiin hyvää. Minä otin pääruuaksi kanapastaa ja jälkiruoaksi kausijälkkärin, jossa oli jonkinlaista suklaamoussejäätelöä. Se oli todella hyvää. Kävin lusikallani myös puolison tiramisulla, mikä oli sekin ihan mielettömän hyvää. En voi muuta kuin suositella Oliviaa. Vauva otettiin ihanasti huomioon. Oltiin laitettu pöytävarauksen yhteyteen tieto siitä, että meidän kanssa tulee vaunut ja vauva. Saatiin pöytä, jonka viereen saatiin vaunut vaivatta.
Minun mielestäni isänpäivä oli onnistunut. Nautin suunnattomasti tästä nykyisestä elämästäni, jossa juhlapäivät erottuvat positiivisella tavalla arjesta. Oli ihanaa muistaa puolisoa hänen erityisenä päivänään.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Täytekakku mustikka- ja valkosuklaatäytteellä
Vihreässä mekossa ja kukkaseppeleessä ristiäisiin
Äitiys on ihmissuhde
Tänä äitienpäivänä itselläni on olleet tunteet melkoisen pinnassa. Tästä on ehkä enemmän syyttäminen raskaushormoneja, kuin esimerkiksi Suomen karvasta Euroviisu tappiota. Tuntuu, että olen ollut vähän koko ajan kyynel silmäkulmassa.
Aloin viikonloppuna vähän yllättäen miettiä omaa äitiyttäni ja sitä, mikä se minun punainen lanka vanhemmuudessa lopulta on. Toki, tavoitteena on kasvattaa hyviä ja pärjääviä ihmisiä ja pitää huolta niistä lasten perustarpeista. Mutta sen lisäksi. Mikä on se minun oma kulmakiveni vanhemmuudessa.
Lapsi ei ole velvollinen rakastamaan
Yksi isoimpia oivalluksia vanhemmuudessa on ollut se, että lapseni eivät ole velvollisia rakastamaan minua. He eivät ole minulle minkäänlaista velkaa siitä, että olen halunnut heidät. En voi koskaan käyttää heille korttia ”minä olen teidät synnyttänyt ja kasvattanut”, koska se ei velvoita lapsia mihinkään. Niin surullista kuin se on. Minulla ei ole mitään taikakeinoa, jolla voisin sitoa heidät itseeni ikuisiksi ajoiksi. He ovat aikanaan täysin vapaita tekemään omat päätöksensä ja yksi niistä päätöksistä voi esimerkiksi olla se etteivät he koskaan halua nähdä minua. Ja minulla ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä se.
Toki, toivon jotain ihan muuta.
Kun mietin tulevaisuuttani ja perhettäni, niin mielessäni lapseni kokoontuvat edelleen isoina luokseni. Me teemme asioita yhdessä. Minä leivon ja kokkaan edelleen koko köörille, koska nautin siitä. Lapset lojuvat sohvalla ja kertovat kuulumisistaan. Me syödään yhdessä. Aikanaan porukka kasvaa mahdollisesti kumppaneilla ja ehkä niillä lapsenlapsillakin. Mutta joka tapauksessa, unelmissani lapset palaavat luokseni yhä uudelleen ja uudelleen ja tekevät asioita kanssani, koska nauttivat siitä. Eivät pakosta.
Äitiys on ihmissuhde
Tämän vuoksi koen, että minulle kaikkein tärkeintä vahnhemmuudessa on luoda hyvä ja vakaa ihmissuhde kaikkiin lapsiini. Se, että olen heidän äitinsä, ei kerro siitä ihmissuhteesta lopulta ihan hirveästi. Äitiys ei ole automaattisesti ihmissuhde, siitä pitää luoda ja rakentaa sellainen. Sitä pitää myös huoltaa, jotta se pysyy hyvänä. Jokaisen lapsen kanssa tämä suhde on erilainen ja jokaisen lapsen kanssa se pitää rakentaa.
Se miten suoriudut äitiydestä, painaa pidemmän päälle vaakakupissa hyvin vähän. Eivät lapset muista myöhemmin sitä, miten sait suoritettua kaikki viikottaiset tehtävälistat.
Tämän vuoksi minä jatkan panostamista näihin elämäni tärkeimpiin ihmissuhteisiin. Vaalin niitä ja lujitan niitä. Olen lapsilleni se turvallinen, läsnäoleva äiti. En siloittele elämää heille valmiiksi. Annan heidän tehdä omia virheitä, mutta seison aina heidän takanaan valmiina puhumaan, tukemaan ja lohduttamaan. Iloitsen heidän onnistumisistaan ja unelmoin heidän kanssaan. Olen aina heidän puolellaan. Ja samalla toivon, että nämä ihmissuhteet kestävät ikuisesti.
Tämä olikin muuten sitten viimeinen äitienpäivä kahden äitinä. Ensi vuonna eri meininki.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit