14. luukku: Paljettimekko pikkujoulukelpoiseksi
Yksi vaatekaappini helmistä ja kruununjalokivistä on paljettimekko, jonka ostin kesällä. Se on ehdottomasti suosikki juhlavaatteeni, sillä asustamalla se taipuu niin moneen tilanteeseen. Se on ollut päällä niin lapsen synttäreillä, kuin keikallakin ja nyt se taipuu täydellisesti myös pikkujoulurientoihin.


Malliltaan tämä on minulle ihan täydellinen. Lyhyemmissä mekoissa jalkani, jotka ovat parhaita puoliani, tulevat paremmin esiin. Ja omasta mielestäni glitterkorkkarit eivät ole muuten yhtään liikaa paljettimekon kanssa. Tähän kauteen säihke sopii.

Kirjoitin juuri hetki sitten siitä, että en ole kummoinen kaulakorujen käyttäjä. Rannekoruja käytän, mutta aina kun muistan. Korvakoruja en sen sijaan koskaan unohda. Näissä kuvissa minulla on Maanantaimallin Vaut, jotka on tehty vanerista ja helmista. Minusta nämä sopivat pikkujouluun ihan täydellisesti, mutta samaten myös kevään ja kesän juhliin. Voisin hyvin kuvitella käyttäväni näitä tulevaisuudessa esimerkiksi kolmosen ristiäisissä.

Yksi tämän kauden tärkeimmistä asusteista on tuo joulunpunainen hiuspanta. Olen saanut pannan muutama vuosi sitten Gauharilta ja se on edelleen yksi lempipantojani. Gauharin pannat ovat ihan parhaita, sillä ne eivät purista tai paina päätä, kuten monet muut pannat. Nämä ovat sellaisia, että minä pystyn pitämään niitä monta tuntia päivässä, ilman päänsärkyä.

Tässä oli tämän päivän luukku. Minun mielestäni jokaiseen vaatekaappiin mahtuu ehdottomasti yksi paljettimekko. Tietenkin, jos se vain yhtään on omaa tyyliä. Tähän aikaan vuodesta sellaisen löytäminen on myös todella helppoa.
Mikä on sinun joulukauden the vaate?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
11. luukku: Jouluinen kinuskijuustokakku
10. luukku: Miten meillä puhutaan joulupukista
9. luukku: Joululahjaideoita aikuisille
13. luukku: Meidän joulukoti
Nyt olisi aika esitellä meidän joulukoti ja joulusisustus. Olen aika maltillinen joulusisustaja. Meiltä ei löydy punaisia tonttuverhoja tai pöytäliinoja. Minun joululakananikin ovat harmaa ruudulliset flanellilakanat. Kuusen alla majailee muutama huopatonttu lasten toiveesta, mutta siinäpä se oikeastaan tonttujen osalta. Minä ajattelen, että joulun tunnelman voi tuoda kotiin myös pienemmällä.


Isoin tunnelmanluoja on totta kai olohuoneen nurkassa oleva joulukuusi. Tämä kyseinen kestokuusi on kirppislöytö viime vuodelta, johon olen todella tyytyväinen. Kuusi taisi maksaa 5 €. Se ei ole ihan toiveideni mukainen, haaveilen sellaisesta lumihuurrekuusesta, mutta se saa olla meillä vielä toistaiseksi. Vaihdetaan sitten jossain vaiheessa.

Koristeita olen kerännyt nyt jokusen vuoden Sieltä löytyy paljon kimallusta ja hilettä. Sen lisäksi paljon valkoista ja metallinhohtoa, sekä vaaleita neutraaleja värejä. Sitten on lasten koristeet, jotka ovat aika leikkisiä. On huovasta tehty ballerinahiiri, glitteryksisarvinen, vaaleanpunaiset macaronssit, pinkin strassein koristeltu eiffeltorni, sekä glitter leopardi-pallo. Veikkaan, että vaikka lasten koristeet eivät ehkä ole ihan sitä omaa tyyliäni, niitä tulen kaipaamaan aikanaan eniten, kun lapset muuttavat pois kotoa ja vievät omat kokoelmat mennessään.

Varsinaisen joulukuusen lisäksi meillä on noita Sostrene Grenestä löytyneitä pahvikuusia, joita rakastan. Ne ovat ihan yksiä suosikeistani. Näiden kuusien lisäksi kaivan joka vuosi esiin esikoiseni askarteleman käpykuusen. Se on ensimmäisiä hänen tekemiään joulukoristeita ja sitä minä vaalin ihan todella.

Kuten näkyy, varsinaisia joulukoristeita meillä ei ole ihan hirveästi kuusen lisäksi, mikä on meille täysin okei. Tämäkin riittää paremmin kuin hyvin. Näidän lisäksi tuon sitä tunnelmaa joulukukilla. Rakastan oikeastaan kaikkia joulukukkia. Tänä vuonna kannoin kotiin myös hyvin hennon oranssin sävyisen joulutähden. Ritarinkukkia meillä on ollut leikkokukkina jo marraskuusta asti ja nyt kotona kukkivat viimein myös hyasintit.


Tällainen on meidän joulukoti. Maltillinen, mutta kuitenkin jouluinen. Millaisia koristeita teillä on jouluna?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
11. luukku: Jouluinen kinuskijuustokakku
10. luukku: Miten meillä puhutaan joulupukista
9. luukku: Joululahjaideoita aikuisille


0