Hae
Big mamas home

16. luukku: Miten saada joulusta mahdollisimman paljon irti, mutta ilman stressiä

Teille tuskin on jäänyt epäselväksi se tosiseikka, että rakastan joulua. Se on ehdottomasti yksi parhaista vuodenajoista. Vaikka ulkona on pimeää, niin silti kausivalot ja kynttilät tuovat lämpä ja tunnelmaa. Tänä vuonna myös lumi on tuonut omaa tunnelmaansa, vaikka minä katselen sitä kaikkein mieluiten lähinnä sisältä.

Joulu on ihana ja parasta siinä on ennen kaikkea odotus. Mutta tiedän, että monelle joulu on ehkä stressaavinta aikaa koko vuodesta. Sitä se oli joskus minullekin. Siitä on todella helppoa saada aikaiseksi pelkkä suoritus. Joulusta pitäisi kuitenkin pystyä nauttimaan. Siksi haluan kirjoittaa teille vinkkejä, miten joulustressiä voi vähentää.

Aloita ajoissa

Tämä pätee melko moneen asiaan ja on yksi syy sille, miksi me aloitamme joulun tunnelmoinnin jo marraskuun puolella. Kahdessa kuukaudessa ehtii paljon enemmän kuin yhdessä. Joululahjoja on suunniteltu ja mietitty puolestaan jo useampi kuukausi aikaisemmin. Rauhallinen, hidas laskeutuminen jouluun on huomattavasti rentouttavampaa, kuin kerralla rykiminen.

 

Käytetyt joululahjat

Monia stressaa jouluna raha ja varsinkin lahjoihin uppoava raha. Se miten tätä rahanmenon määrää on mahdollisuus pienentää, on ostaa lahjoja käytettynä. Maailma on täynnä hyväkuntoisia leluja ja niitä, jotka haluavat myydä niitä eteenpäin. Niitä löytyy kirpputoreilta ja Tori.fi:stä. Me ollaan ostettu osa lasten lahjoista käytettynä niin kirppikseltä, kuin suoraan ystäviltä. Jo sillä, että osa lasten lahjoista on ostettu käytettynä on säästänyt meiltä pitkän pennin ja säästänyt joulun talousstressiä.

Toteuta niitä perinteitä, mitä jaksat

Minä rakastan perinteitä, mutta kenelläkään ei ole joka vuosia aikaa tai voimavaroja toteuttaa kaikkia mahdollisia perinteitä ja puuhia. Minun mielestäni tämä on asia, jossa ehdottomasti kannattaa kuunnella itseään ja omia voimavaroja. Perinteiden pakonomainen suorittaminen saattaa viedä joulusta ja sen odottamisesta täysin ilon. Meillä on useampi joulun odotukseen liittyvä perinne, joiden toteuttamiseen on aikaa kaksi kuukautta. Jouluaattoon ja joulun viettämiseen meillä ei ole mitään perinteitä. Tällä hetkellä jo senkin vuoksi, että vuodesta riippuen meidän kokoonpano vaihtuu. Tälle vuodelle minulle oli tärkeää, että koska lapset ovat kanssani ja äitini ei ole karannut perheineen tuturille, niin viettäisimme osan joulusta heidän kanssaan. Voi olla, että ensi vuonna, kun meillä on pieni vauva ja isommat lapset ovat toisessa kodissa, me halutaan viettää joulu ihan vain kolmistaan.

 

Ulkoista

Sen minkä pystyy ulkoistamaan kannattaa. Minä en ole enää vuosiin yrittänyt tehdä esimerkiksi jouluruokia itse. Kokkikartano keittää miljoona kertaa mehevämpää ja parempaa riisipuuroa kuin minä, joten en enää edes yritä. Aattona kippaan Kokkikartanon pakkauksesta puurot kattilaan, lorautan sekaan vähän maitoa, lämmitän ja tarjoilen sokerin, sekä kanelin kanssa. Jos meillä talous antaisi periksi, niin ulkoistaisin varmasti joulusiivouksen. Mtutta tässä taloustilanteessa taidan vain hämärtää valoa, jolloin mahdollisia villakoiria ei näe.

Tänä vuonna vietämme joulua perheidemme kanssa, joten ruokapuoli on sillä saralla hoidettu. Meidän ei tarvitse stressata siitä. Mikä on helpottavaa, kun raskausväsymys painaa edelleen päälle.

En lähetä joulukortteja

Olen elänyt myös vaiheen, kun tein kaikki joulukortit itse kaikille sukulaisille ja tutuille. Jonain vuonna muistaakseni huovutin jokaisen kortin väliin itse tehdyn joulukoristeenkin. Mutta voin kertoa, että silloin stressilevelit huitelevat pilvissä. Joten tämä on tapa, josta olen luopunut. Vaikka kortteja onkin ihanaa saada. Lähetän jouluntoivotukset rakkaimmille ihan whatsappilla.

 

Jaetaan vastuu

Kun ihan kaikki ei ole omilla harteilla, niin joulun kuorma helpottuu kummasti. Me ollaan jaettu esimerkiksi lahjojenhankinta vastuuta. Itseasiassa, puolisoni on ollut suurimmaksi osaksi vastuussa tästä, mikä on ollut ihan virkistävää. Minä sen sijaan olen ollut ohjelmavastaavana ja sunnitellut meidän kivat jouluisat tekemiset. Meillä onkin ollut useampia kivoja puuhia ja hetkiä tällä meidän uusperhekokoonpanolla.

Tässä muutama minun vinkkini stressittömään ja rauhallisempaan jouluun ja joulunaikaan. Toivottavasti näistä on apua. Ja jättäkää toki omat vinkkinne kommentteihin.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

11. luukku: Jouluinen kinuskijuustokakku

10. luukku: Miten meillä puhutaan joulupukista

9. luukku: Joululahjaideoita aikuisille

8. luukku: Meidän joulunajan perinteet

7. luukku: Glögisiirappi – Helppo tapa tehdä glögi itse

15. luukku: Lasten joulusanat

Joulukalenterin viidenteentoista luukkuun lapset antoivat oman panoksensa selittämällä joulusanoja. Tätä oli todella hauska tehdä. Ja oli aivan ihanaa huomata, miten vahvasti he yhdistivät ilon jouluun. Haluan uskoa, että vaikeista vuosista huolimatta olen onnistunut tekemään heidän jouluistaan iloisia juhlia.

Mutta nyt, pidemmittä puheitta lasten joulusanoihin.

Joulupukki

7-vuotias: Se on semmonen, joka tuo iloa maailmaan. Se tekee lapset iloisiksi ja aikuiset myös. Se toivottaa aina: ”Hyvää joulu” ja sitten joulu on hyvä.

5-vuotias: Joulupukki on semmonen, että se tuo lahjoja. Se tekee lapset niin iloisiksi, että ne haluaa laulaa sille laulun ja antaa halin.

 

Joulumuori

7-vuotias: Se on semmonen, joka keittää aina tontuille joulupuuron. Sekin tuo sitä iloa ja huolehtii, että joulupukki ei tule kipeäksi, vaan voi jakaa lahjoja.

5-vuotias: Joulumuori on joulupukin vaimo. Ja esimerkiksi, jos Joulupukki on kipeänä, niin se tuo Pukille lämmintä juotavaa. Vaikka kaakaota.

Tonttu

7-vuotias: Se on semmonen, että se vakoilee lapsia ja aikuisiakin. Se on kiva ja kiltti, koska ei ole olemassa mitään tuhmien listaa. Kaikki lapset on kilttejä.

5-vuotias: Se niiku tuo iloa sillä tavalla, että ne tekee lahjoja ja joulupukki vaan nukkuu. Tontut tekee ne työt, ei Joulupukki tee töitä.

 

Joulupipari

7-vuotias: Öö… Nami. Se on semmonen kaardemumman makuinen. Sitä on aina kiva syödä, kun se on kuorrutettu.

5-vuotias: Joulupiparia voi syödä jouluna. Joulupipari on hyvää sen vuoksi, kun sitä on itse leivottu niin se maistuu varsinkin hyvältä. Koska Joulupukki leipoo joskus joulupipareita.

Joulukuusi

7-vuotias: Se on semmonen, että siitä tulee aina iloinen mieli, kun sitä katsoo. Ja se on sellainen tekokuusi, kun joku voi olla allerginen oikealle. Ja se tuo iloa maailmaan, kun joillakin on se kuusi ja joillakin ei ole. Ja sen alle voi laittaa lahjoja, mikä on aika hassu tapa.

5-vuotias: Semmonen, että jos joulupukki ei ehdi tuomaan lahjoja niin se voi tuoda ne illalla joulukuusen alle. Sitten tontut voi tulla kurkkimaan joulukuusta ja miten hienoja koristeita siellä on. Ne tykkää niistä paljon.

 

Joulurauha

7-vuotias: Se on semmoinen, että kaikilla on iloinen mieli ja silloin on rauhallista ja silloin tulee rauhallinen olo.

5-vuotias: Se, että joku tykkää vaikka tehdä noita joulupipareita rauhassa ja katsoa telkkaria rauhassa. Vaikka.

Korvatunturi

7-vuotias: No siellä asuu… Se on esimerkiksi Lapsissa. Siellä tosi kaukana Lapissa. Siellä asuu Joulupukki ja siellä asuu muutama muukin. Korvatunturilla asuaa tonttuja. Korvatunturilla ei asu yhtäkään lasta, siellä asuu vain Joulupukki.

5-vuotias: Korvatunturilla Joulupukki asuu. Se asuu siellä, että lapset ei pysty näkemään sinne. Paitsi jos asuu siellä. Ja siellä Joulupukki tekee töitä, koska siellä on rauhaisaa.

 

Porkkanalaatikko

7-vuotias: Ruoka. Se on iloinen ruoka.

5-vuotias: Toi se on iloinen ruoka. Sitä voi syödä vaikka jouluna tai muutekin. Porkkanalaatikko tuo myös iloa.

 

Mikä joulussa on parasta?

7-vuotias: Öö… Se, että kaikilla on iloinen mieli. Ja että kaikilla on kivaa. Ja että Joulupukki tuo lahjoja. Ja mä tykkään jos lahjoissa on ratoja, koska ne on kaikkein kivoimpa. Se on joulussa kivointa.

5-vuotias: No se, että Joulupukki tuo niitä lahjoja. Ne lahjat on yleensä kivoja. Ja myös sitten saa syödä tota jouluruokaa. Esimerkiksi vaikka pipareita ja muutenkin saa syödä vaikka tota porkkanalaatikkoa. Ja kaalilaatikkoa.

 

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

11. luukku: Jouluinen kinuskijuustokakku

10. luukku: Miten meillä puhutaan joulupukista

9. luukku: Joululahjaideoita aikuisille

8. luukku: Meidän joulunajan perinteet

7. luukku: Glögisiirappi – Helppo tapa tehdä glögi itse