Joulun Q&A
Pyysin Instagramissa jouluun liittyviä kysymyksiä. Vastasin osaan pienesti jo storyjen puolella, mutta ajattelin koota kysymykset ja pidemmät vastaukset vielä blogipostaukseksi.
Mutta pidemmittä puheitta, mennään suoraan teidän kysymyksiin:

KUVA: Katri Konderla / EDIT: Minä

Onko teidän perheellä jouluperinteitä?
Kyllä vain! Meillä on monta rakasta jouluperinnettä. Olen joistain kirjoittanut myös pidemmät postaukset blogiin, mutta kootaan ne myös tähän.
Ensinnäkin, otetaan joulukuusi esille hyvissä ajoin marraskuun puolella. Aiempina vuosina ollaan koristeltu se myös samalla kertaa. Tänä vuonna joulukuusi sai olla paikoillaan, kuukauden päivät ilman koristeita, koska perheessämme on taapero ja aloin sen myötä miettiä, että tästä voisi tulla hyvin tapa. Että vaikka kuusi otetaan esille marraskuussa, koristelu voisi hyvin tapahtua joulukuun puolella. Tätä ajatusta hauduttelemme.
Sen lisäksi on yksi rakkaimmista perinteistämme, nimittäin pikkujoulu, joka on peruja omasta lapsuudenkodistani. Isoäitini mukaan tämä perinne on lähtöisin Satakunnasta ja tämä on siirtynyt meidän perheessä sukupolvelta toiselle. Isoäitimme on nimittäin viettänyt tätä samaa pikkujoulua omassa lapsuudessaa.
Pikkujouluna tonttu tuo joulukuun ensimmäiselle aamulle perheen lapsille pienet lahjat, jotka saattavat sisältää pienen lelun tai koristeen ja jotain pientä hyvää. Lapsuudessa joulun odotus alkoi aina nimenomaan pikkujoulusta.
Sen lisäksi meillä on perinne käydä ostamassa joka vuosi lapsille yhdet joulukoristeet, jotka he valitsevat itse. Aikanaan kun he muuttavat pois kotoa, he saavat nämä kokoelmat mukaansa.
Tänä vuonna halutaan tuoda mukaan myös ainakin yksi perinne Toten lapsuudesta, joka on aaton aaton leffahetki.
Onhan näitä perinteitä. Unohdin varmasti jonkun, mutta tässä on jokunen.

Käykö teillä joulupukki?
Ei käy. Meillä joulupukki jättää lahjat yleensä kuusen alle ja me avataan lahjat aattoaamuna. Tämä poistaa painetta ja stressiä koko päivältä, kun lapset eivät ole aivan paineissa odottamassa lahjoja ja joulupukkia. Plussaa on myös, että tällä tavalla niitä lahjaksi saatuja pelejä pääsee pelaamaan jo päivällä.
Millainen (lasten)lahjapolitiikka teillä on?
Yritän parhaani mukaan hallita kaaosta näin loppu vuonna. Meidän kahdella kolmesta lapsesta on synttärit näin vuoden lopussa, joten sitä tavaraa tuppaa tulemaan. Olen myös yrittänyt opettaa lapsille, että lahjoissa ei ole tärkeää määrä, vaan laatu. Tämä on ollut välillä haastavaa, koska meidän kahdessa kodissa on tämän suhteen eri käytännöt.
Mutta meillä lapset saavat jokainen toivoa lahjoja. Pienin ei toki vielä oikein osaa. Sen lisäksi kuulostelen parhaani mukaan pitkin vuotta, mitä he mahdollisesti toivovat. Meillä luovuttiin lelulehdistä, koska niiden kanssa listat tuntuivat paisuvan ihan älyttömiksi. Toki opetetaan koko ajan, että ihan kaikkea ei vain voi saada.
Ei olla määritelty mitään määrää lahjoille, mutta yritetään pitää se kuitenkin maltillisena. Halutaan panostaa niihin muutamiin todella toivottuihin lahjoihin.

Mitä lapset ovat toivoneet joululahjaksi?
Tänä vuonna on ollut kiva huomata se, että isoilla lapsilla alkaa olla selkeästi omia toiveita joululahjoiksi. Kolmasluokkalainen on toivonut virkkuukoukun ja lankaa, sekä therianmaskia varten askartelutarvikkeita (nämä hän sai syntymäpäivälahjaksi). Ekaluokkalainen on toivonut puolestaan Monster High nukkeja. Mutta kumpikin toivoi jo viime vuonna sellaista interaktiivista lemmikkiä (moderni tamagochi), jotka he nyt tänä vuonna sitten saavat.
Taaperon toiveista ei olla saatu vielä selvää. Mutta me ollaan ostettu hänelle kylpyleluja.
Miten jaatte joulun menot?
Raha kiinnostaa aina näissä kysymysbokseissa. Vastaukseni tähän on melko tylsä, sillä meillä on yhteinen talous. Eli kaikki menot menevät siitä yhteisestä pussista. Meillä ei tapella rahasta, eikä kytätä toisen rahan käyttöä. Kuten eräs seuraajani Instagramissa totesi: ”Samassa konkurssissa tässä ollaan.”

Millainen teidän joulubudjetti on?
Maltillinen. Tämän vuoden loppu on ollut taloudellisesti tiukka, eikä suinkaan olla ainoita. Mutta ollaan kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että me pärjätään menoja miettimällä ja karsimalla turhaa kulutusta pois. Sen lisäksi olen aina ollut melko tarkka lahjabudjetissa, jolloin se ei ole ollut minään vuona mikään mahdoton. Tiukka budjetti ei kuitenkaan näy esimerkiksi lasten lahjoissa. Ostetaan jotain uutena ja ostetaan jotain käytettynä ja pakettien määrää enemmän panostetaan siihen toiveiden laatuun. Lahjat ovat oikeasti sellaisia hartaasti toivottuja.
Oliko ensimmäinen joulu uuden kumppanin kanssa hankala? Ei vielä yhteisiä tapoja jne.
Minä ihan vähän hymähdin tämän kysymyksen kohdalla, sillä meidän ensimmäinen joulu ei ollut se perinteisin. Meidän ensimmäistä joulua kuvaa hyvin termin Netflix and chill, jos tiedätte mitä tarkoitan.
Meidän ensimmäiset treffit oli sovittu 25 joulukuuta. Mutta oltiin niin malttamattomia, että Totte tuli minun luokseni jo jouluaaton iltana. Minä vietin silloin ensimmäistä sinkkujouluani ilman lapsia ja olin päättänyt viettää sen täysin rauhassa kotona. Joten treffien aikaistaminen ei haitannut yhtään. Ja te tiedätte mihin kahden, ihastuneen aikuisen ihmisen kotitreffit voivat eskaloitua. Varsinkin kun seksi ja suostumuskeskustelukin on hoidossa. Siinä ei tarvinnut ihan hirveästi perinteitä miettiä.
Meidän toinen joulu olikin sitten jo lapsiperheenä. Minä olin siinä vaiheessa jo ensimmäisiä viikkoja raskaana ja isot lapset olivat myös meillä. Toinen joulu oli jo hankalampi. Me elettiin silloin tosi vahvasti sellaista yhteen muuton jälkeistä, räjähdysherkkää kautta, jolloin riideltiin usein. Siitäkin selvittiin.
Näiden kahden joulun jälkeen meidän tavat on sulautuneet yhteen aika vaivattomasti. Paljon meillä on minun ja isojen lasten perinteitä, koska meidän porukka oli ennen Tottea ja taaperoa. Mutta ollaan otettu nyt myös Toten perheen perinne ja aloitettu myös oma yhteinen.

Syödäänkö teillä perinteisiä jouluruokia? Mikä on lempijouluruokasi?
Me ollaan mietitty taas omanlainen menu joululle. Tämä sopii meille niin paljon paremmin, kuin täysin perinteinen joulupöytä. Koska isot lapset ovat meillä, pöytään tulee myös hieman laatikoita ja kinkkua.
Mutta tänä vuonna meillä on ihana jouluinen päärynäsalaatti, bataattimuussia, lihapullia, kinkkua, paahdettuja porkkanoita, porkkana- ja maksalaatikkoa. Jälkiruuaksi teen tänä vuonna tiramisupavlovan Annin uunissa ohjeella.
Oma lempijouluruokani on riisipuuro, jonka keitän tänä vuonna itse. Meidän perheessä menisi niin monta Kokkikartanon pakettia puuroa, että tulee selkeästi edullisemmaksi keittää itse. 😂 Olen keittänyt yhden harjoitusversion ja siitä tuli kyllä aika hyvä. Joten uskallan luottaa siihen etten munaa aattona.

Vietättekö joulua perheen kesken vai sukulaisten kanssa?
Riippuu täysin vuodesta. Meidän perheessä on ollut aina yksi vuorotyöläinen. (Aiemmin minä, nykyään puoliso.) Tämän vuoksi työt ovat vaikuttaneet jouluun. Sen lisäksi oma perheeni on reissaavaa sorttia, että he eivät ole aina jouluna Etelä-Suomessa. Silloin kun ovat, pyrimme kyläilemään siellä. Pääasiassa vietetään joulua meidän oman perheen kesken, koska se on yleensä kaikkein helpointa ja vähiten stressaavaa.
Tässä oli vastaus aika moneen kysymykseen. Kiitän tätä kautta kaikkia kysymysten esittäjiä. Näihin oli kiva vastata. Minä jään tänään lomalle, mutta ajastan jokusen postauksen ensi viikolle.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @plustyylit
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Tuomaan markkinat perheen kanssa
Glögidrinkki jouluun glögisiirapista
Miten saada joulusta mahdollisimman paljon irti ilman stressiä
Joulupuuhia ja muita kuulumisia viikonlopulta
Hei ihanat! Kirjoittelen tätä postausta iltasella, kun viimeiset päivät ovat olleet todella täynnä töitä ja toimintaa perheen kanssa. Meillä on taas kolmen lapsen viikko, mikä tarkoittaa puhtaasti sitä, että tekemistä piisaa. Sen lisäksi sain itselleni taas jonkin sortin flunssan, joka lykkää töitä ja muita suunnitelmia eteenpäin. Mutta eipä näille taudeille valitettavasti mitään voi.

Pakko sanoa, että rakastan tätä meidän lapsiperhearkea. Olen katsellut taas paripäivää lasten yhteisiä leikkejä ja sitä, miten koululaiset jaksavat päivästä toiseen touhuta taaperon kanssa. Taapero oppi juuri sanomaan toisen isomman nimen. 🩷 Minä itseasiassa ounastelinkin, että hän oppisi sen ensimmäisten sanojen joukossa, sillä nimi on sellainen pienelle helppo oppia.
Jos lapset ovat jotain tuoneet tähän elämään, niin juuri sellaista hyvää täysinäisyyttä ja merkityksellisyyttä. Isot alkavat olla sillä tavalla isoja, että heillä on paljon omia ajatuksia ja näkemyksiä, joita on ihana kuunnella. Samaan aikaan heillä on aivan uskomaton tiedonjano ja halu oppia ihan kaikesta. He pitävät myös valtavan hyvää huolta pikkuveljestään. Tänäänkin toinen heistä syötti pienelle iltapuuron. Sisarussuhteiden kehittymisen seuraaminen on ollut aivan käsittämättömän ihanaa. Olen niin kiitollinen tästä.

Joulupuuhia
Koristeltiin viikonloppuna kuusi. Se on saanut olla valoineen olohuoneen nurkassa marraskuun alusta, mutta nyt ripustimme koristeet oksille. Soitettiin samalla joululauluja. Lapset kiljahtelivat riemusta, kun laatikosta otettiin esille tuttu joulukoriste toisensa perään. Annoin lasten ripustaa ne muuten suhteellisen vaapaasti, mutta neuvoin, mitkä kaikki kannattaa suosiolla laittaa taaperon ulottumattomiin.
Taapero rikkoi neljä palloa, mikä on mielestäni aika maltillinen saldo. Lisäksi ne saatiin korjattua, joten kaikki on sen suhteen hyvin. Taapero ei ole myöskään mitenkään erityisen kiinnostunut kuusesta. Hän on käynyt muutaman kerran tutkimassa palloja, mutta on jättänyt ne muuten rauhaan. Katsotaan miten tilanne jatkuu.

Kuusen lisäksi koristeltiin myös pipareita. Tämä on jotain, mitä lapset odottavat aina yhtä innoissaan. Leivottiin tänä vuonna piparit omalla reseptillä, eikä turvaudutttu kaupan taikinaan. Yllätyin siitä, miten helppoa piparitaikina on tehdä. Ja miten hyvältä kotitekoinen taikina voi maistua. Me tehdään jatkossakin piparit omalla taikinalla.
Ja tämä ei ole syyllistys niille, jotka tekevät kaupan taikinasta. Siitäkin tulee vallan mainioita pipareita.

Rakkaiden täyteinen sunnuntai
Sunnuntaina nähtiin ystäviä. Hei aamusta käytiin Katrin kanssa kuvaamassa keskusttassa. Sää ei ollut täysin meidän puolella. Säätiedostus lupaili puolipilvistä ja auringon pilkahduksia, mutta me saatiin sellainen kunnon lumikuuro. Mikä näytti kyllä äärimmäisen kivalta kuvissa, mutta pilasi kyllä meidän molempien kiharat. 😂 Saatiin onneksi otettua oikeasti kivoja kuvia. Nyt ne pitäisi vielä editoida.

Iltapäivällä saatiin kylään mun bestis ja haltiakummilapsi. Lapset touhusi jo keskenään ihan sujuvasti, jolloin me saatiin Erikan kanssa höpöteltyä. Totte oli leiponut koko porukalle lettuja.
Totte ei muuten juurikaan ollut kokannut silloin, kun alettiin seurustelemaan. Nyt hän on kehittynyt viime vuosina ihan valtavasti. Mikä on aivan ihanaa. Rakastan kokkaavaa miestä. Sen lisäksi hän on petrannut myös leipojana. Onnistuin todella löytämään kultakimpaleen aikanaan Tinderistä.

Ilta sujui todella mukavasti meidän porukan voimin. Naurettiin Erikan kanssa sitä, miten ollaan onnistuttu tekemään itseämme paljon fiksumpia lapsia. Lisäksi saatiin viimein tavata bestikseni uusi kumppani ja kuulla tarina siitä, miten he tapasivat. Rakkaus on aivan ihanaa ja olen niin onnellinen ystäväni puolesta.
Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa ja toivoa, että tämä flunssa hellittäisi pian.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @plustyylit
Podcast: Kaverin kanssa


2