Hae
Big mamas home

Vapaus parisuhteessa

Kun erosin pitkästä parisuhteestani, eroa seurannut vapauden tunne oli järisyttävä. Se vapaus oli uskomatonta. Aivan kuin olisin pystynyt hengittämään ensimmäistä kertaa vuosiin. Tai aivan, kuin minua ei olisi painettu enää pinnan alle. Muistan erään illan siltä keväältä, kun olin saanut viettää illan työkavereiden kanssa baarissa ja kävelin kotiin mäkkärin kautta vesisateessa. Olin niin järjettömän onnellinen siitä vapaudesta, jota koin, että itkin ilosta. Kyyneleet ja vesipisarat sekoittuivat poskilla toisiinsa ja minä vain hymyilin. Sitä tunnetta on äärimmäisen vaikeaa selittää.

Vapaus parisuhteessa - BMH - Big mamas home by Jenni

Kontrollointia

Aiempi parisuhteeni oli hyvin kontrolloitu. Sain käydä vain PR-tilaisuuksissa ja niissäkin mieluiten lasten kanssa. Minulle sanottiin, että ne olivat minun hupiani ja vapaa-aikaani ja ne otettiin aina esiin, siinä vaiheessa kun kumppani ilmoitti lähtevänsä ulos. Vaikuttajana PR-tilaisuudet ovat osa tätä työtä, mitä teen, eivätkä ne ole mitään huviretkiä.

Jos lähdinkin johonkin, niin noin 20 minuutin, viimeistään puolen tunnin jälkeen alkoi soittelu, että missä olen ja koska tulen. Ja tämä jatkui koko reissuni ajan. Jos en huomannut puhelimeni soivan, siihen soitettiin tasan niin kauan, että huomasin ja minulle suututtiin siitä, kun en vastannut. Sellainen vaihtoehto ei tuntunut olevan mahdollista, että en olisi kuullut puhelimeni soivan. Silloin pidin tätä normaalina, vaikka ystäväni kummastelivat tätä ainaista showta. Kun sitten olin tässä vähän aikaa sitten lenkillä ystäväni kanssa, kun poikaystäväni odotteli minua kotona. Lenkki vähän venyi ja jossain vaiheessa havahduin siihen ettei minulle ole soitettu kertaakaan tänä aikana. Olin tästä jopa hieman hämmentynyt. Tottumus oli niin syvällä.

Kontrollointi - BMH - Big mamas home by Jenni

Vapaana parisuhteessa, onko se mahdollista?

Näin ollen eron jälkeen kokemani vapaus oli suorastaan huumaavaa. Se ettei kukaan tivannut minulta tekemisiäni tai kontrolloinut menojani oli kerrassaan vapauttavaa. Mietin jossain vaiheessa, että haluanko oikeasti ryhtyä parisuhteeseen, koska voin menettää tämän juuri saamani vapauden. Mutta mitä pidemmälle tein töitä itseni kanssa ja tajusin, kuinka vahingollisessa suhteessa olen elänyt vuosia. Ymmärsin myös ettei kontrollointi jota olin kokenut, kuulunut parisuhteeseen.

Kontrollointi - BMH - Big mamas home by Jenni

Uudessa suhteessani on äärimmäisen tärkeää, että meillä kummallakin on tilaa ja vapaus mennä ja tehdä. Olemme poikaystäväni kanssa melkoisen erilaisia. Hän esimerkiksi rakastaa livemusiikkia ja festareilla käymistä. Minä en niinkään. Tai siis, minua ei varmaan saisi festareille kirveelläkään. En kuitenkaan missään nimessä aio olla esteenä hänen festarireissuilleen. Minä sen sijaan ravaan kuvausreissuilla joka toinen viikko Katrin kanssa, mikä aiheuttaa pieniä paineita meidän yhteisten lapsivapaiden suunnitteluun.

En oleta, että olen ainoa kiinnekohta poikaystäväni elämässä. Eikä hän ole myöskään minun. Meillä on ollut elämä ennen toisiamme ja tulee olemaan myös sen jälkeenkin. Meillä on omia ystäviä ja mielenkiinnonkohteita. Kuitenkin samaan aikaan kumpikin priorisoi myös meidän suhteemme, koska se on kummallekin tärkeä. Pyrimme näkemään vähintään viikottain töiden ja minun kouluni ehdoilla. Pyritään myös siihen, että saataisiin myös sitä uusperheaikaa, jotta lapset saavat tutustua myös rauhassa uuteen kumppaniini. Ja toki myös, että me saamme totutella tähän meille kaikille uuteen uusperhe-elämään.

Vapaus parisuhteessa - BMH - Big mamas home by Jenni

Lähtökohtaisesti kumpikin saa mennä ja tehdä vapaasti, kunhan asioista sovitaan. Ja kunhan järjestetään myös sitä yhteistä aikaa, sillä meistä kumpikin tarvitsee myös sitä.

Tällä hetkellä meidän parisuhde on myös suljettu, mutta ollaan puhuttu myös avoimen suhteen mahdollisuudesta. Toistaiseksi kuitenkaan kumpikaan meistä ei ole kokenut tarvetta tai edes halua sille. Koetaan meidän suhde hyväksi ja eheäksi juuri tällaisena. Eikä minusta tunnu siltä, että olisin menettänyt sen vasta saamani vapauteni.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Koin seksuaalista haluttomuutta aivan suhteen alussa

Neljä kuukautta yhdessä ja tämä on toiseksi pisin suhteeni

Introvertti parisuhteessa

Parisuhteen kolmen kuukauden kriisi

Haluaisin olla vaimo

Koin seksuaalista haluttomuutta aivan suhteen alussa

Kirjoitin siitä, että me ollaan käyty mun kumppanin kanssa läpi yhdenlainen kolmen kuukauden kriisi. Itse kuvailisin sitä yhdenlaiseksi sitoutumispaniikiksi siinä vaiheessa, kun tunteet alkavatkin hiljalleen syventyä. Tänä aikana omat tunteet heittivät härän pyllyä. En tiennyt mitä ajatella ja mitkä ovat omat tunteeni. Oli myös hetkiä, joilloin en tuntenut yhtään mitään omaa kumppaniani kohtaan. Aiemmin tämä oli ollut se kriittinen vaihe, jolloin minä pötkin pakoon.

Koin seksuaalista haluttomuutta

Koin tänä aikana myös seksuaalista haluttomuutta. Siitä ehdin nopeasti jo ajatella, että tuskin kumppanini on minulle oikea, kun en halua häntä. Nyt voin sanoa, että kyse ei ole ollut todellakaan kumppanistani vaan omista ristiriitaisista tunteistani. Minulla on äärimmäisen ihana poikaystävä, jota haluan taas, kun ensimmäinen kriisi ja sen mukanaan tuoma tunnemyrsky on tasaantunut.

Kun en halunnutkaan - BMH - Big mamas home by Jenni

Seksi vallankäytön välineenä

Sen verran olen oppinut, että seksuaalinen haluttomuus ei ole täysin yksiselitteistä. Puhe haluttomuudesta on edelleen hyvin yksisuuntaista. Yhä edelleen haluttomuuskeskusteluissa syytetään naista. Ihan kuin naisella olisi vastuu parisuhteen seksielämän aktiivisuudesta. Minua tällainen keskustelu risoo.

Olen elänyt parisuhteessa, jossa seksi on ollut yksi vallankäytön keino. Minä olen ollut aina seksuaalisesti aktiivinen ja halukas. Niin raskaana, kuin hyvin pian synnytyksen jälkeen. Olen kuitenkin elänyt parisuhteessa, jossa seksiä käytettiin minua vastaan. Jos ilmaisin haluni seksiin, minua huoriteltiin ja haukuttiin nymfomaaniksi. Kun seksiä oli, se oli hyvin suoraviivaista ja toisti samaa kaavaa. Kaikki kokeileva oli epänormaalia ja sairasta. Jouduin myös odottamaan seksiä, koska sitä ei todellakaan tullut minun aikataulullani. Sain kuulla usein siitä, kuka minua haluaisi, kun olen ruma ja lihava ja nalkutankin vielä jatkuvasti. Oli minun syyni ettei seksiä ollut.

En siis ole aiemmin kokenut haluttomuutta, koska seksielämäni ei ole ollut sellaista että sille olisi ollut oikeastaan mahdollisuutta. Joten kieltämättä hieman huolestuin, kun minua ei yhtäkkiä haluttanutkaan. En uskaltanut ottaa asiaa myöskään puheeksi. Tänä viikonloppuna puhuin asiasta ensimmäisen kerran. Minua nimittäin pelotti, vaikka pelko kumpusi enemmän vanhoista kokemuksista, kuin nykyisestä suhteestani. Kumppanini sanoi, että kyllä hän oli huomannut etten ollut hänessä kiinni kuin ennen.

seksuaalinen haluttomuus suhteen alussa - BMH - Big mamas home by Jenni

Halujen palaaminen

Nyt haluni ovat palautuneet niin, että tunnistan itseni taas. Ja luulen, että tässä kyseisessä tilanteessa, juuri aika ja suhteen eteneminen oli se ratkaiseva tekijä. Toki keskustelu olisi saattanut auttaa entisestään. Onneksi pystyimme sentään puhumaan muista ongelmista, sillä muutoin olisimme tuskin enää yhdessä. Ja pystyimme puhumaan asiasta nyt, kun seksuaaliset haluni olivat jo palautuneet. Nyt minusta tuntuu, että ollaan kumpikin saatu ihan uutta virtaa ja ollaan taas samanlaisia lääppijöitä, kuin ensimmäisinä viikkoina. Ja se on aivan ihanaa.

Itselleni tämä oli myös äärimmäisen eheyttävä kokemus. Seksuaalinen haluttomuus on inhimillistä ja nyt näin, että minua rakastetaan vaikka tialnteet (ja haluni) hetkellisesti muuttuisivatkin. Lisäksi olen saanut kokea sen ettei seksi ole se vallankäytön väline, vaan luonnollinen osa parisuhdetta. Se on yksi tapa näyttää rakkautta ja kiintymystä, mutta se ei ole ainut tapa. Toki, minulle seksi on parisuhteessa tärkeää ja yksi toive kumppania etsiessä oli se, että meidän seksuaaliset halut, tarpeet ja toiveet osuisivat edes jotenkin yhteen. Siitäkin huolimatta, että elämä ei ole aina niin yksiselitteistä.

Juuri nyt aion kuitenkin nauttia tästä uudesta ja äärimmäisen ihanasta drivesta, joka meillä on. Ja yritän opetella myös itse puhumaan näistä vaikeista aiheista kumppanilleni. Onneksi meillä on aikaa. ♥ Ja onneksi olen löytänyt itselleni tuon uskomattoman ihanan, ymmärtäväisen ja huomioon ottavan poikaystäväni.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kun BDSM kiinnostaa

Eka kerta

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille?

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Jos ”haluan panna sua” ei toimi, niin mikä toimii?