Miltä masentunut ihminen näyttää?
6Puhuin Instagramissa (@bmhjenni) hieman mielenterveysongelmista ja ulkonäöstä. Sain kimmokkeen ihanan Sinin (@ketunpoikia) stooreista. Sain kyseisessä kanavassa jo aivan ihanaa palautetta, mutta halusin ottaa asian täälläkin esille vähän perusteellisemmin jo senkin vuoksi, että blogin seuraajat eroavat hieman Instagramista.
Oma tilanteeni on tällä hetkellä se, että mielenterveysongelmieni vuoksi olen työkyvytön. Minun diagnoosini ovat ainakin tällä hetkellä ahdistuneisuus ja uupumus. Minulla on viimein hyvä hoitosuhde lääkäriin, joka oikeasti edistää asioitani. Teemme tällä hetkellä yhdessä asioita sen eteen, että pääsisin mahdollisimman pian psykoterapiaan.
Tällä hetkellä ahdistun valtavasti pienistäkin asioista. Minun ei tarvitse kuin ottaa puheeksi esimerkiksi opintojeni edistäminen, niin ahdistun ja alan itkeä. Kaikissa viimeisimmissä tapaamisissa koulussa olen itkenyt niin etten ole saanut sanaa suustani tai kunnolla henkeä. Tämä oli yksi syy, miksi opintojen väliaikainen keskeyttäminen tuntui järkevältä. Jos en pysty edes puhumaan opinnoista saamatta paniikkihäiriötä, miten voin opiskella?
Masentunut ihminen ei näytä masentuneelta
Suurin kysymys kuuluu kuitenkin, että pitääkö ongelmien näkyä ihmisestä myös ulospäin? En ole ainoa, joka saa kuulla siitä, että miten voin kamppailla mielenterveysongelmien kanssa, kun jaksan kuitenkin meikata? Moni tuntuu odottavas oikeasti sitä, että mielenterveysongelmista kärsivä ihminen on automaattisesti epäsiistin ja rähjäisen näköinen. Tai että tämän otsassa lukee selkeästi erottuvin kirjaimin: ”Olen masentunut!”
Minukin viimeisimmässä lääkärinlausunnossani luki ”ulkonäkö siisti”. Ja itse hoitoalalla olleena tiedän, miksi hotohenkilökunta silmäilee ihmisen ulkonäön. Joku voi väittää kirkkain silmin, että kaikki on hyvin, hän pystyy huolehtimaan itsestään ja siitä huolimatta tämän ihmisen vaatteet ovat likaiset ja olemus merkittävän epäsiisti. Silloin ulkonäkö kertoo jotain muuta, kuin ihmisen sanat. Mutta tämä ei ole asia, mihin pitäisi takertua tai minkä pitäisi vaikuttaa avun saantiin. Silti, esimerkiksi minä, en todellakaan meikkaa, jos olen menossa lääkäriin, etten vahingossakaan näytä liian hyvinvoivalta. Joku seuraajistani kertoi poistavansa myös kynsilakat ennen lääkäriin menoa samaisesta syystä.
Minulle meikkaaminen on meditatiivista. Pukeutuminen on minulle ilo. Ja epäjärjestyksessä oleva koti ahditaa minua vain entisestään. Jos olen kotona jatkuvasti ahdistunut epäjärjestyksestä, niin se ei varsinaisesti auta tilannettani. Samoin meidän kuvausreissut Katrin kanssa on sellaisia, että saan siinä kuvaamisen ohella purkaa monen tunnin ajan tuntojani läheisen ystävän kanssa. Toki olen väsynyt kuvausten jälkeen, mutta yleensä minulla ei ole sitten muita suunnitelmia sille päivälle ja voin levätä.
Kaiken lisäksi, yleisin neuvo, jonka vaikeassa tilanteessa oleva saa muun muassa siltä hoitohenkilökunnalta, on: ”Tee kaikkea kivaa ja sellaista, joka tuottaa iloa.” Minulle nämä asiat ovat some, kuvaaminen, meikkaaminen ja pukeutuminen. Sekä siivoaminen siinä mielessä, että epäsiistissä kodissa olisin vain entistä ahdistuneempi. Minulle myös se, että saan keskittyä esimerkiksi juuri siihen meikkaamisen hetken ajan ja saan ajatukset pois niistä ahdistavista ajatuksista, tuovat minulle sen kaivatun lepohetken siitä kaikesta vaikeasta.
Ei tuomita
Joten olisiko mahdollista, että lopetetaan ihmisten syyllistäminen. Vaikea elämäntilanne ei näy aina ulos päin. Ihmiset ovat erilaisia ja vaikeudet ovat erilaisia. Vieläkään, kukaan ei tiedä sitä, millaisten asioiden kanssa jotkut kamppailevat. Esimerkiksi, omalla kohdallani väkivaltaista parisuhdetta oli mahdotonta nähdä ulospäin, koska siihen kuului kulissien ylläpito. Itsemurha saattaa yllättää täysin, koska ei sen tehneestä ihmisestä välttämättä ole nähnyt ulospäin sitä, mitä hän on mielessään hautonut.
Parasta mitä voit tehdä, kommentoinnin sijaan, on kuunnella ja ymmärtää. Ja tärkeintä on muistaa se, että mielenterveyden sairaudet ovat oikeita sairauksia, siinä missä vaikka korona. Suhtaudutaan niihin sairauksina.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa
Kävin lukemassa kommentteja
Kävin tänään lukemassa Me Naisten artikkelin saamia kommentteja Facebookissa. En yleensä käy lukemassa minusta kirjoitettujen artikkelien kommentteja, koska siellä on 100 % todennäköisyydellä niitäkin, jotka on tarkoitettu loukkaaviksi. Niin tälläkin kertaa. Tämä kerta oli tosin siinä mielessä erilainen, että nyt minä en ollut artikkelin pääosassa, vaan meitä oli artikkelissa kuusi ihmistä. Näin ollen kaikki ilkeydet eivät tuntuneet henkilökohtaisilta,
No, mitä siellä kommenteissa oli. Siellä oli kannustuksia, ihailua ja positiivisia kommentteja, joiden näkeminen oikeasti yllätti positiivisesti ja ilahdutti. Ehkä some ei ole tältä osin täysin läpimätä. Mutta sitten siellä näkyi paljon puhdasta läskivihaa. Tämä ei yllättänyt. Aina, kun julkisuudessa näkyy marginalisoituja kehoja, jotkut ovat meuhkaamassa siitä etteivät ne kuulu nähtäville.
KORVAKORUT SAATU HUVITUSKORU*
Lihavuuden takana on biologisia tekijöitä
Omalla kohdallani olen jo aika pitkälti tottunut läskivihaan, vaikka oikeasti kenenkään ei pitäisi joutua tottumaan siihen. Kenenkään ei pitäisi tottua vihaan, syrjintään tai haukkumiseen. Minä olen aika paksunahkainen ja tiedostan äärimmäisen hyvin, että muiden ihmisten mielipiteet eivät vaikuta ihmisarvooni. Mutta maailma on täynnä myös niitä, jotka ovat minua epävarmempia omasta ulkonäöstään. Niitä, jotka kaipaavat muiden mielipiteitä, eivätkä ole vielä oivaltaneet sitä, että ovat hyviä minkä kokoisena tahansa.
Se, mikä minulle välittyi kaikista veemäisistä kommenteista, oli puhdas tietämättömyys. Selkeästi harvalla on oikeasti tietoa lihavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Lihavuus kun ei ole tutkitun tiedon valossa itsekurista tai tahdonvoimasta kiinni. Lihavuuden takana on biologisia tekijöitä, jotka ovat ikäänkuin menneet väärin. Käytännössä voidaan ajatella, että keho on sairastunut. Sitä ei itsekurilla korjata. Suosittelen ihmisiä lukemaan tämän artikkelin aiheesta. Lisäksi monet dieetit lisäävät ahmimista, joka on myös syömishäiriö.
Toinen usein käytetty väite on se, että pluskokoiset ihmiset lisäävät yhteiskunnan terveydenhoitokuluja. Tämä ei sinänsä pidä paikkaansa, koska fakta on se ettei pluskokoisia tutkita tai hoideta, koska kaikki vaivat pistetään lihavuuden piikkiin. Oli lääkärinkäynnin syynä mikä tahansa asia, lihavaa ihmistä kehotetaan yleensä vain laihduttamaan ilman isompia tutkimuksia. Esimerkiksi PCOS:sta (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) kärsivien naisten on äärimmäisen vaikeaa saada oikeanlaista hoitoa, koska he ovat lihavia. PCOS nimittäin aiheuttaa painonnousua, koska se vaikuttaa aineenvaihduntaan. Kierre on siis valmis.
Jos näistä asioista puhuttaisiin enemmän ja ihmiset ymmärtäisivät oikeasti asioita lihavuuden takana, voisiko se vähentää läskivihaa? En usko, että se karsisi aivan kaikkea, koska osa ihmisistä haluaa olla vain ilkeitä. Mutta ainakin tiedon lisääminen muuttaisi koko keskustelun oikeaan suuntaan.
Samaan aikaan en voi olla miettimättä sitä, kuinka paha ja epävarma olo ihmisellä pitää olla, että hän kokee tarvetta purkaa sitä muihin. Minä olin kerran siinä pisteessä, että olisin halunnut purkaa pahaa oloani toiseen ihmiseen. Olin silloin äärimmäisen nöyryytetty ja loukattu kyseisen ihmisen toimesta. Se olo oli hirvittävä. Silti en alentunut siihen. Kyseinen kommentointi kertoo enemmän kommentoijasta, kuin yhdestäkään lihavasta ihmisestä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit