Hae
Big mamas home

Yksi mätä omena

Kerroin joitain päiviä sitten Instagramissa (@bmhjenni), että olen ihastunut. Tapasin tosi kivan vanhemman miehen ja pidin siitä, miten hän ei aikaillut viestittelyn kanssa, vaan me tutustuimme lähinnä soittelemalla. Tavattiin, kun sain järjestettyä sille sopivan hetken ja meidän välillä tuntui olevan kemiaa. Heitin ruusunpunaiset lasit silmille ja aloin katsella tilannetta niiden läpi.

Kunnes ihan parissa päivässä, epäilykseni alkoivat herätä. Se alkoi, kun en ollut ehtinyt vastata hänelle puhelimeen, kun keskityin touhuamaan lasten kanssa. Ensimmäinen kysymys tässä tilanteessa oli se, että olenko kenties treffeillä jonkun toisen kanssa. Siitäkin huolimatta, että olin kertonut tälle miehelle, että minulla on tapana deittailla yhtä kiinnostavaa tyyppiä kerralla. Loukkaannuin tästä epäilystä ja tokaisin melko suoraan, että minulla on kaksi pientä lasta, enkä ihan joka hetki kerkeä olla puhelimen tavoitettavissa. Tilanne oli nopeasti ohi.

Yksi mätä omena - BMH - Big mamas home by Jenni

”älä nyt vedä hernettä nenään pikku asioista.”

Tämä ei kuitenkaan jäänyt tähän. Joka kerta, kun en ollut heti puhelimen päässä, sain siitä palautetta ja huomautuksia. Sen lisäksi sain huomauttelua päivittäin jostain. Sellaisia pieniä, ikäviä huomautuksia, jotka saivat aikaan pahan mielen. Kun huomautin takaisin näistä asioista, tunteeni ohitettiin hyvin kepeästi tyylillä: ”Älä nyt vedä hernettä nenään pikkuasioista.”Samaan aikaan hän kehui ja ylisti minua. Nosti jalustalle. Muutamassa päivässä hän alkoi puhua syvistä tunteista.

Viimeinen tikki oli, kun hän soitti minulle aamulla ja olin lähdössä tyttöjen kanssa päiväkotiin. Sanoin puhelimeen, että en ikävä kyllä ehdi nyt puhua ja sain tästä palautteeksi muun muassa huomautuksen, että on tylyä huutaa puhelimeen ja että voisin käyttäytyä asiallisemmin.

Tämä kaikki oli vähän liikaa toisintoa väkivaltaisesta parisuhteestani ja päätin, että lopetan tapailun. En halua ottaa riskiä, että päätyisin yhdestä väkivaltaisesta suhteesta toiseen.

Yksi mätä omena - BMH - Big mamas home by Jenni

Hänellä oli jäänyt tavaroita luokseni, joten sovimme, että hän hakee ne luotani. Tällä visiitillä kerroin sitten, etten halua tavata häntä enää. Tästä seurasi vuolasta anteeksi pyytelyä, tunteideni vähättelyä ja hyvin vahvaa seksiin painostamista. Oloni oli aivan kamala. Minusta tuntuu ettei mies kuunnellut minua lainkaan ja hän jopa nauroi sille, että olin loukkaantunut ja minusta tuntui pahalta. Lopulta hän lähti, mutta illalla sain vielä viestin; ”Hyvä, että saatiin puhuttua. Nähdäänhän me huomenna?”

Koska viestini ei yksinkertaisesti mennyt perille. Päädyin estämään hänet. Yleensä en kannata ghostaamista, mutta tällaisessa tilanteessa se kannattaa tehdä jo oman turvallisuuden vuoksi.

Olo oli suoraan sanottuna paska tämän jälkeen, mutta onneksi se on nyt ohi. Vähän jännitti, että tuleeko hän seuraavana päivänä oveni taakse kolkuttelemaan. Mutta niin ei onneksi käynyt. Kyllä sitä vähän mietitytti, onko minuun sisäänrakennettuna, joku narsistimagneetti.

Nyt vaan kohti uusia treffejä ja ihmisiä ja unohdan tämän ikävän tapauksen.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Deittailu pluskokoisena

Deittailutarinat: Ensimmäiset treffit eron jälkeen

Deittailu – Back in business

Deittailu ja some

Deittailu pluskokoisena

Olen seurannut nyt useamman päivän Miisan haastattelun aiheuttamaa kuohuntaa. En ole lukenut koko artikkelia, sillä en tilaa Helsingin sanomia ja kyseinen artikkeli on maksumuurin takana. Olen kuitenkin lukenut joidenkin vaikuttajien kannanottoja aiheeseen. Joitain juttuja tunnistan kyllä itsekin, mutta en voi allekirjoittaa aivan kaikkea.

Olen kirjoittanut deittailukokemuksistani melko avoimesti täällä ja kenellekään tuskin on epäselvää se, että olen pluskokoinen. Eikä kenellekään varmaan ole jäänyt epäselväksi se, että deittailen aktiivisesti.

Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by Jenni

”Todennäköisesti saisin huomattavasti enemmän tykkäyksiä, jos olisin parikymppinen ja hoikka ja lapseton.”

Lähtökohtaisesti minussa on paljon sellaista, mitä ei yleisesti katsota eduksi deittailussa. Todennäköisesti saisin huomattavasti enemmän tykkäyksiä, jos olisin parikymppinen ja hoikka ja lapseton. Mutta sen sijaan olen yli kolmekymppinen, eronnut, sinkkuäiti, jolla on tausta vielä väkivaltaisessa parisuhteessa. Voin kertoa, että jos mikään muu, niin viimeistään tuo viimeinen karkoittaa niitä deittikumppaneita. Ai niin, sitten olen vielä avoimesti kertonut etsiväni parisuhdetta, enkä pelkkää seksiä. Tästä kaikesta huolimatta, olen päässyt treffeille. Vieläpä usein. Suurimman osan tästä sinkkuajastani, minulla on ollut treffejä sovittuna lapsivapailleni. Ja kahteen vuoteen mahtuu myös useampi tapailusuhde, sekä yksi lyhyt seurustelusuhde.

Toki tämä on vaatinut sen, että minulla on ollut koko ajan käytössä useampi deittisovellus ja sen, että olen aktiivinen. Se on myös vaatinut sen, että tapaan aktiivisesti erilaisia ihmisiä melko matalalla kynnyksellä. Joukossa on ollut niitä ihania tyyppejä, mutta myös niitä ei niin ihania. Ja yhtä lailla treffien jälkeen se olen ollut myös minä, joka olen todennut ettei juttu ole sitä mitä etsin.

Olen puhunut ennenkin mieltymyksistä, enkä oleta itse olevani kaikkien mieltymyksien mukainen. Oma mieltymykseni pitkiin miehiin rajaa tylysti osan miehistä auttamatta ulkopuolelle. Joten olenko silloin oikea ihminen moralisoimaan niitä, jotka jättävät minut pois laskuista painoni vuoksi?

Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by JEnni

”Yhtä lailla olen kuullut työni kautta, miten vaikeaa deittailu on kehitysvammaisena ja kuinka paljon ennakkoluuloja vammaiset kokevat deittailumaailmassa.”

Enkä halua tällä postauksella missään nimessä väheksyä yhdenkään toisen deittailukokemuksia. Kokemuksia on varmasti yhtä monia, kuin on deittailijoitakin. Yhtä lailla olen kuullut työni kautta, miten vaikeaa deittailu on kehitysvammaisena ja kuinka paljon ennakkoluuloja vammaiset kokevat deittailumaailmassa. Lisäksi se hirvittävä läski- ja naisviha, jota Miisa on saanut osakseen haastattelun jälkeen, on yksinkertaisesti vain väärin. Hän ei ole ansainnut mitään siitä, mitä on joutunut haastattelun jälkeen kestämään. Ikävä kyllä me tiedämme, miten moni omia viha-ajatuksiaan ymmärtämätön ihminen reagoi lähtökohtaisesti hyökkäämällä. Ihan ilman, että puhumme deittailusta, läskifobia on väärin ja jokainen, joka huomaa ajattelevansa vihamielisesti pluskokoisista, olisi hyvä reflektoida omia ajatuksiaan ja siitä, mistä ne kumpuavat.

Sinkkuäiti - BMH - Big mamas home by Jenni

Henkilökohtaisesti uskon, että treffailu on itse kunkin kohdalla vaikeaa. On oikeasti vaikeaa löytää itselle sopivaa kumppania. Deittisovellusten algoritmit eivät helpota oikeiden ihmisten löytämistä ja itse koen, että Tinderistä tuli hyödyllinen vasta, kun ostin itselleni kalliin gold-version. Ei ole ollut kerta tai kaksi, kun itselläkin on meinannut uskoa loppua tähän koko hommaan. Toivon kuitenkin, että algoritmeista huolimatta, jokainen löytäisi lopulta juuri sen, mitä etsii.

Nyt olisi kiva kullaa, onko joku teistä kokenut deittaillessa kokosyrjintää tai läskivihaa?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Deittailutarinat: Ensimmäiset treffit eron jälkeen

Deittailu – Back in business

Deittailu ja some

Sinkkuus ja sen huonot puolet