Eron jälkeiset kuukaudet, ovat olleet melkoista itsetutkiskelua. Ja kaikki, mitä olen löytänyt, ei ole ollut mieluista. Minulle on kehittynyt vuosien saatossa vahvoja pelkoja ja tunnelukkoja. Niiden toteaminen ei ole kovin nautinnollista. Tietysti asioiden tiedostaminen on äärimmäisen tärkeää ja ensimmäinen askel siinä, että näitä tunnelukkoja saa avattua.

Minä olen kokenut viimeisinä kuukausina aivan valtavaa hylätyksi tulemisen pelkoa. Pelko on ollut sitä kaliiberia, että olen hyperventiloinut, itkenyt ja jopa perääntynyt ihmissuhteista sen vuoksi. Ajatuksella, että mikäli en anna itseäni toiselle, minua ei myöskään voida sauttaa. En tiedä, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi sillä, että olen lopulta perääntynyt. Siinä hetkessä olen kokenut suojelevani vain itseäni. Huomaan kaipaavani valtavasti turvallisuutta ja vakautta ja pelkääväni petetyksi ja hylätyksi tulemista.

On hyvin tyypillistä, kun pelkää hylätyksi tulemista, että vältetään kaikkia läheisiä suhteita. Minulla hylkäämiseksi tulemisen pelko liittyy erityisesti parisuhteiseen. Minulla on aina ollut hyviä, vakaita ystävyyssuhteita, enkä ole kokenut sillä saralla pettymyksiä.

Sanotaan, että tietyt ominaispiirteet vetävät toisia puoleensa. Alistuvat vetävät luokseen niitä, jotka tahtovat hyväksikäyttää alistujia. Ja vanhat huonot käytösmallit siirtyvät herkästi mukana uuteen suhteeseen.

Monesti tunnelukot lähtevät syntymään hyvin varhaisessa vaiheessa, jo lapsuudessa. Omani ovat kehittyneet aikuisiällä vuosien ajan. Tällä hetkellä huomaan, että en kestä esimerkiksi yhtään ohareita, vaikka niille olisi hyvä syy. Ne saavat minut herkäksi, pelokkaaksi ja ahdistuneeksi. Alussa jo se, että viesteihini ei vastattu hetkeen, aiheutti ikävän, kylmännihkeän tunteen. Olen joutunut vakuuttelemaan itselleni lukuisia kertoja, että pelkoni ovat pääsääntöisesti aiheettomia. Että minun ei kannata ylitulkita mitään, vastoin parempaa tietoa.

Onnekseni olen saanut kuluneina kuukausina paljon hyviä kokemuksia ja ne ovat olleet elintärkeitä matkalla selviytyä tästä. Hyvät kokemukset ja oma tahtotila auttavat todella pitkälle. Samoin, kuin asioiden hyväksyminen ja ymmärtäminen. Minulla on maailman ihanin tukihenkilö, sekä terapeutti, jotka ovat auttaneet minua tässä. Ja pikku hiljaa, pelko hallitsee elämääni yhä vähemmän.

“Sinun täytyy opetella olemaan yksin. Älä ryntää suin päin uuteen suhteeseen.” Lausepari, jota kuulin paljon erottuani ja alettuani treffailla. Myönnän, että näissä sanoissa on ollut totuuden siemen. Ihmisen on loppujen lopuksi vaikeaa oppia uusia käytäntöjä ja jos sitä siirtyy nopeasti suhteesta toiseen, niin sitä siirtää helposti vanhat huonot käytännöt myös uuteen suhteeseen. Mutta nämä sanat eivät ehkä ole olleet ne, joita minä sillä hetkellä eniten kaipasin. Tunsin silloin häpeää tarpeestani jatkaa elämääni. Mutta jossain vaiheessa esimieheni lausui ne sanat, joita kaipasin kaikkein kipeimmin. Ne olivat; ”Mene. Treffaile. Nauti. Tapaa uusia ihmisiä.” Tätä neuvoa, minä lopulta noudatin.

Silloin alussa, tunnettuani itseni vuosia todella yksinäiseksi, minulla oli vahva tarve täyttää jokainen lapsivapaa hetki treffeillä. Kävin ulkona, tapasin uusia ihmisiä, osaa useammin, kuin kerran ja harrastin seksiä. Jokainen tapaamani ihminen on jättänyt minuun oman jälkensä. Heistä jokainen oli tietyllä tapaa erityinen ja tärkeä. Myös ne huonot kokemukset. Jokainen heistä on omalla tavallaan auttanut minua eteenpäin tässä eron jälkeisessä elämässä. Kirjoitin aiemmin lyhyiden ihmissuhteiden merkityksestä ja tämä liittyy siihen samaan ajatukseen.

Olen kasvanut todella paljon ihmisenä ja oppinut tuntemaan itseäni koko ajan paremmin. Olen myös saanut sellaista elämänkokemusta, jota ilman olen jäänyt pitkässä parisuhteessa. Tämä on tehnyt ihmeitä vuosia lytätylle itsetunnolleni. Olen saanut oppia, että minun tarpeeni ja haluni eivät ole sen vähempiarvoisia, kuin muidenkaan. Olen oppinut tuntemaan paremmin pelkojani ja hallitsemaan niitä. Jokainen koettu lyhyt ihmissuhde ja tapaaminen on valmistellut minua tulevaan ja sitä mahdollista uutta ihmissuhdetta varten. Jos totta puhutaan, niin en varmasti olisi selvinnyt tästä kuluneesta puolesta vuodesta treffailematta. Yksikään ero- tai self-help kirja ei olisi voinut antaa minulle näitä oppeja.

Minulla toimi se, että kuuntelin lopulta sitä omaa tarvettani, enkä muiden yleispäteviä neuvoja. Keväällä deittalutahtini rauhoittui ja opettelin sietämään sitä järjetöntä yksinäisyyden tunnetta, joka tuntui välillä hukuttavan minut alleen. Oli hetkiä, kun yritin lääkitä sitä fyysisellä kontaktilla, mutta parin kerran jälkeen huomasin vain kuinka paljon pahemmalta tuntui jälkeen päin. Niinpä opettelin vain sietämään sitä. Nyt olen saavuttanut jonkinlaisen zen-tilan tämän suhteen, vaikka opettelemista on vielä vaikka kuinka paljon. Yksinäisyys ei ole enää niin musertavaa ja olen löytänyt uudelleen monia ystäviäni, sekä aikaa hengailla myös heidän kanssaan. Käyn edelleen treffeillä, mutta satunnaisemmin ja vain oikeasti kivojen tyyppien kanssa. Nautin ihastumisesta, vaikka se olisi nopeaa. Se ei tee siitä kuitenkaan vähemmän ihanaa. Joskus, oikean ihmisen kanssa, se ihastuminen voi viimein kasvaa ja muuttua rakkaudeksi. Sitä ennen minä elän ja nautin elämästäni tällaisena, kuin se nyt on.