Esittely – Kuka minä olen
Olen saanut viimeisen puolen vuoden aikana paljon uusia seuraajia ja lukijoita, joten pieni esittely lienee paikallaan tässä vaiheessa. Olen kirjoittanut näitä ennenkin, mutta en todellakaan muista, milloin edellinen on ollut. Joten siitäkin syystä pieni päivitys tuntuu olevan paikallaan. Tiedän, että siellä ruutujen toisella puolella on myös niitä, jotka ovat seuranneet minua aivan blogin alkuajoilta asti. Mutta ehkä tekin haluatte kuulla minusta vähän lisää.

Esittely
Olen Jenni ja olen 32-vuotias. Täytän heinäkuussa 33. Rakastan hyvää kahvia ja tuoreita kukkia. Minä en juo kahvia ollenkaan, jos se ei ole mielestäni hyvää tai en ehdi nauttia siitä rauhassa. Sitten juon mieluummin teetä. Olen perusluonteeltani melko mukaavuudenhaluinen ja laiska, mutta nautin asioiden aikaansaamisesta. Laiskuus näkyy ehkä eniten siinä, että joskus minun on vaikea aloittaa asioita.
Olen syntyjäni Oulun vierestä Limingasta, mutta asunut pääkaupunkiseudulla niin pitkään, että olen täysin helsinkiläistynyt. Kannatan kyllä edelleen Oulun Kärppiä ja viljelen sinne tänne epämääräisiä murresanoja, joita kukaan ei tunnu tajuavan, mutta muuten minua ei erota helsinkiläisestä. Eräs potilaanikin sanoi jo, että kyllä minua voi stadilaiseksi jo kutsua, kun olen asunut täällä niin kauan. Helsinkiin muutin nuorena tyttönä miehen perässä ja tänne olen jäänyt. Enkä enää ihan helposti osaa kuvitella asuvani jossain muualla.

Perhe ja koti
Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä minä ja kaksi tytärtäni. Erosin tyttöjeni isästä kaksi vuotta sitten. Nyt elän sinkkuäidin arkea ja haaveilen löytäväni vielä joskus hyvän, tasapainoisen parisuhteen, jollaista en ole vielä saanut kokea. Ajattelen meidän olevan tyttöjen kanssa hyvä tiimi keskenämme ja meidän yhteinen arki sujuu pääsääntöisesti hyvin. Toki, lapsiarkeen kuuluvat muuttujat ja kun talouteen kuuluu vain yksi aikuinen, nämä muuttujat saattavat vaikuttaa välillä isostikin. Siitä huolimatta olen äärimmäisen tyytyväinen arkeemme.

Tällä hetkellä asumme vuokralla kerrostalokolmiossa tyttöjeni kanssa. Kolmio on meille täydellisen kokoinen, vaikka lapsia välillä harmittaa huoneen jakaminen. Vielä enemmän heitä tosin harmittaa sen siivoaminen, mistä he ovat kumpikin yhtä mieltä. Haaveilin muutosta vuosia, mutta asiat loksahtelivat lopulta kohdalleen vasta melkein vuosi eron jälkeen, mikä tuntui kohtalolta. Sain aloittaa uuden elämänvaiheen uudessa kodissa tyttärieni kanssa ja rakentaa kodin omilla lähtökohdillani. Olen äärimmäisen tyytyväinen kerrostaloeläjä, sillä pienen parvekkeen hoitamisessa ja laittamisessa on minulle aivan riittävästi puuhaa. Arvostan muutenkin kotitöissä helppoutta ja yksinkertaisuutta, mikä toivon mukaan tekee niistä vähemmän kuormittavia. Tästä syystä hankin meille säästöilläni robotti-imurin, jonka väitän parantaneen elämänlaatuani huomattavasti.

Työ ja opiskelu
Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi. Urahistoriani ei ole niin yksiselitteinen, kuin voisi luulla. Aloitin lähihoitajaopintoni vuonna 2005. Mutta täytettyäni kahdeksantoista vuotta, keskeytin opinnot, koska olin aivan varma ettei minusta tule ikinä hoitajaa. Nyt olen ehtinyt kuitenkin kerryttää hoitoalalta kokemusta kahdeksan vuoden edestä, ennen valmistumistani. Jonka vuoksi haaveilen alanvaihdosta ennen kuin olen edes valmistunut. Haaveilen tällä hetkellä opinnoista markkinoinnin parissa.
Blogin kirjoittamisen aloitin vuonna 2015 odottaessani esikoistytärtäni. Blogi alkoi sellaisena nuoren äidin virtuaalipäiväkirjana ja noin vuoden jälkeen aloin miettiä kirjoittamista tavoitteellisemmin. Nyt minusta tuntuu viimein siltä, että olen löytänyt oman punaisen lankani kirjoittamisen suhteen. Blogi on myös pitkäaikaisin, yhtäläinen kirjoitusprojektini ikinä. Olen aloittanut kirjoittamaan vaikka mitä, mutta tämä on ensimmäinen asia, jota olen jaksanut viedä eteenpäin vuosia. Se on ehdottomasti myös yksi isoimpia ylpeyden aiheitani.

Mistä kirjoitan?
Kuten sanoin, haaveilen hyvästä parisuhteesta, jollaista en ole saanut kokea aiemmin. Olen kirjoittanut kokemastani lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja siitä, mitä tällaisesta kohtelusta on minun kohdallani seurannut. Aiheista kirjoittaminen on rankkaa, mutta olen kokenut, voivani auttaa ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa. Ja se on äärimmäisen antoisaa. Koen, että kokemallani väkivallalla on nyt joku merkitys, kun voin auttaa muita tätä kautta.
Sen lisäksi minua kiinnostaa valtavasti nykyajan deittailukulttuuri ja siihen liittyvät ilmiöt. Deittailu on nykypäivänä helpompaa ja samaan aikaan vaativampaa kuin koskaan. Naisia syytellään nirsoudesta, kun tavallinen suomalainen mies ei enää riitä, kun todellisuudessa elämme viimein aikaa kun nainen ei joudu valitsemaan itselleen huoltajaa. Unohtamatta esimerkiksi Tinderin algoritmia. Jo pelkästään näistä aiheista riittää kirjoitettavaa.

KUVA: Heidi Rinne / EDITOINTI: Minä
Yksi intohimoistani on muoti ja pukeutuminen. Se on ollut sitä aina, vaikka minulla onkin ollut heikkoja hetkiä sen suhteen. Ja tästä huolimatta minusta ei pitänyt koskaan tulla muotibloggaajaa, mutta toisin kävi. Ajattelin pitkään etten voisi olla muotibloggaaja, kun en sovi kokoni puoleasta siihen melko kapeaan naisihanteeseen, jota nyky-yhteiskunnassa edelleen ihannoidaan. Oman henkisen kasvun myötä ymmärsin ettei näin ole. Ihan yhtä hyvin minä voin jakaa pukeutumisinspiraatiota kaikille muille. Varsinkin, kun plusvaikuttajia on vielä huomattavan vähän. Varsinkin oma tyylini erottuu merkittävästi muiden plusvaikuttajien tyylistä.
Näin minusta tuli myös muotivaikuttaja. Vaikka ei pitänyt.
Haluan puhua asioista suoraan, kiertelemättä. Minulle se on tärkeää niin blogissa, kuin vanhempanakin ja se tuntuu toimivan. Molemmissa.

Yksityisyys & palaute
Olen kirjoittanut blogia yli seitsemän vuotta ja vaikka olen avoin, olen silti hyvin yksityinen. Rajaan paljon elämääni, läheisiäni ja etenkin lapsiani pois sosiaalisestamediasta. Sen lisäksi puhun avoimesti tarkoin mietityistä aiheista. Minulle on paljon helpompaa puhua avoimesti masturboimisesta, kuin tavallisesta arjestani. Samoin, haluan sulkea lapseni mahdollisimman pitkälle pois somesta. Nykyään, silloin tällöin lapsista saattaa vilahtaa joku kasvokuva feedissäni. Mutta en kerro heistä yksityiskohtia tai luonnehdi heitä mitenkään. Sen he saavat tehdä aikanaan itse. Tämä rajaus on toiminut hyvin ja vältyn isoksi osaksi sellaiselta palautteelta ja kiusaamiselta, jota en halua nähdä.

Paras palaute, mitä olen saanut, on se kun joku on kertonut saaneensa minulta voimaa lähteä haitallisesta parisuhteesta. Tämä palaute on herkistänyt minut kyyneliin. Se, että pystyn tarjoamaan vertaistukea ja apua, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Se tekee tästä hommasta sen arvoista. Nautin suunnattomasti teidän kanssanne käydyistä hyvistä keskusteluista.

Mistä pidän?
Marvel Universumin elokuvista ja sarjoista. Suosikki supersankarini on Iron Man. Sen lisäksi rakastan hyviä sarjoja, kuten You, Maid, Game of Thrones ja Emily in Paris, näin muutamia mainitakseni. Pidän myös valtavasti Sinkkuelämästä, tiedostaen täysin sen olleen oman aikansa tuote. Sen lisäksi rakastan hyvää kahvia ja niitä tuoreita kukkia. Nautin siitä, kun kotona on tuoreita kukkia ja olen halunnut, että niitä on meillä aina. Välillä ostan marketista, välillä kukkakaupasta ja välillä tilaan suoraan kotiin. Olen onnellisimmillani luonnossa, meren äärellä, sekä lasteni kanssa. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa, mutta nautin suunnattomasti myös omasta ajasta, jota vuoroasuminen minulle mahdollistaa.
Ihanaa, että olet siellä ja luet blogiani. Kiitos.
-Jenni
KUVAT: (yhtä lukuunottamatta) Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Tilinpäätös vuodesta 2021
Kalenterinlehti on kääntynyt vuoden 2022 puolelle, mutta minä haluan vielä summata yhteen vuoden 2021. Onpahan ollut vuosi. En voi muuta sanoa. Tuntuu tärkeältä pysähtyä lyhyeksi hetkeksi ja miettiä mennyttä vuotta ja sitä, mitä siitä jäi käteen. Tehdä siitä tilinpäätös.
Tämän vuoden teema on ollut hyvin pitkälti uupuminen ja jaksaminen. Sen tulette huomaamaan, kun luette tätä tilinpäätöstä eteenpäin.

Tilinpäätös
Mikä on jäänyt päällimmäiseen mieleen vuodesta 2021?
Se, että loppujen lopuksi, olen handlannut tämän kaiken aika hitokseen hyvin. On ihan oma lukunsa vanhemmuudessa olla sinkkuäiti ja pyörittää arkea yksin. Jättäydyin tänä vuonna opiskelemaan täysipäiväisesti. Ilokseni huomasin, ettei minun tarvinnut tehdä töitä kuin kesällä, mikä helpotti omalta osaltaan suunnattomasti arjen taakkaa. Opiskelin ensimmäistä kertaa ikinä etänä. Tänä vuonna meillä on ollut tasan yksi lähipäivä tämän koronatilanteen vuoksi. Itse koin etäopiskelun äärimmäisen helpoksi tässä omassa tilanteessani. Pystyin osallistumaan tunneille, vaikka lapset olivat kotona sairaina. Harjoittelut sen sijaan ovat olleet haastavia lasten flunssien ja muiden tautien vuoksi, kun kukaan muu ei ole jakamassa niitä sairaslomia kanssani.
Lisäksi, olen tehnyt tämän kaiken taistellen samalla vakavaa uupumista vastaan. Minun olisi ihan rehellisesti pitänyt jäädä sairaslomalle jo viime vuoden alussa. Sen sijaan taistelin ja jaksoin väkisin syksyyn asti. Arki ei ole vieläkään ehlppoa yksin, mutta nyt yöunet oikeasti palauttavat ja saan levättyä. Ennen sairaslomaa ne olivat vain lyhyt hengähdystauko päivässä. Mutta lopulta, sairasloma korjasi tilanteen.
Kaiken kaikkiaan, kuten sanoin, pärjäsin omasta mielestäni aika hyvin. Sama tsemppi tulevalle vuodelle. Ja loppujen lopuksi, raskaudestaan huolimatta, tämä vuosi oli hyvä. Siihen mahtui paljon enemmän hyviä hetkiä, kuin huonoja. Muistan, kun parisuhteessa ollessani, aloin tunnistaa sen kuormittavuuden, mietin milloin kaikki alkaisi helpottaa. Uskoin parempaan tulevaisuuteen, mutta elämä alkoi olla vuodesta toiseen yhtä rämpimistä. Nyt, vaikka elämä on ollut ajoittain edelleen sitä rämpimistä, huomaan asioiden oikeasti menneen parempaan suuntaan ja voin uskoa, että ajan kanssa asiat helpottavat entisestään.

Mitä opin vuodesta 2021?
Kuuntelemaan itseäni entistä tarkemmin. Ainakin toivon, että opin. En halua antaa itseni uupua yhtä pahasti kuin mitä uuvuin ennen sairaslomaani. Haluan tulevaisuudessa viheltää pelin poikki aiemmin, jos tunnen uupumusta. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Vanhempana minun tulisi pitää itsestäni huolta jo lasteni vuoksi. Olen paljon parempi äiti silloin, kun omat voimavarani ovat riittävät. Tämä olen todella huomannut nyt, kun olen lasten kanssa yksin. Joten tulevaisuudessa yritän kuunnella itseäni entistä tarkemmin ja järjestän myös niitä hetkiä, jolloin voin oikeasti nollata iteni.

Mistä asioista olen eniten kiitollinen vuonna 2021?
Siitä, että vaikka tämä vuosi on sisältänyt jos jonkinnäköistä kolhua ja sairaalareissua lasten kanssa, niin mitään pahempaa ei ole käynyt. Olen kuullut sanonnan, pienet lapset ja pienet murheet, mutta yhden tapaturma-alttiin lapsen kanssa tämä ei kyllä pidä paikkaansa.
Sen lisäksi siitä, että minulla on ollut mahdollisuus opiskella. Se tuntuu ihan uskomattomalta sen jälkeen, kun minua on estetty jatkamasta opintojani. Nyt haluan ehdottomasti suorittaa opinnot loppuun, mahdollisimman nopeasti. Toki, myös sitä omaa jaksamista kuunnellen. En kadu syksyn sairaslomaani, vaikka se viivästyttikin opintojeni loppuun saamista.

Millaisia onnistumisia koin vuonna 2021?
Suurimmat onnistumisen tunteet liittyvät varmasti siihen, että minulle on vuosia väitetty muuta, olen onnistunut pärjäämään ja rakentamaan elämäni uudelleen. Olen huomannut, että vaikka sinkkuäitiys on rankkaa, se on minulle myös monella tavalla helpompaa. Saan tehdä kaiken juuri haluamallani tavalla ja järjestää arjen niin, kuin itse parhaaksi näen.
Sen lisäksi olen tänä vuonna ylittänyt paljon omia rajojani ja nimenomaan sillä hyvällä tavalla. Olen pitänyt puoliani vaikeissa tilanteissa, mihin olen tarvinnut valtavasti rohkeutta. Nämä tilanteet ovat olleet sillä hetkellä pelottavia. Mutta jälkeenpäin olen kokenut valtavaa voimaantumisen tunnetta näistä hetkistä ja siitä, että olen
Viimeisenä koin onnistumista somessa ja blogin tekemisessä. Ilmoittauduin kesällä Vaikuttajamedian intensiiviryhmään ja se on ollut lopulta yksi parhaimpia päätöksiä. Olen vuosia tehnyt tätä hommaa itseopitusti ja olen jo jonkin aikaa sitten todennut tarvitsevani enemmän kuin netissä löytyvä ilmainen informaatio. Koen, että sometekemiseni on edennyt merkittävästi syksyn ja tämän kurssin aikana. Enkä voi kieltää sitä, miten hyvältä tuntuu, kun näkee analytiikassa tämän työn tulokset.

Mistä jouduin tinkimään tai luopumaan vuonna 2021?
Jouduin siirtämään valmistumistani, jonka olisi pitänyt tapahtua loppuvuodesta. Valmistumiseni siirtyi syksyllä pitämäni sairasloman vuoksi. Tämä harmitti jonkin aikaa, mutta kun tunnustin terapiassa ne tosiseikat etten vain ollut siinä hetkessä kykenevä opiskelemaan. Jaksoin ensimmäisinä viikkoina lähinnä nukkua, joten opiskelu ei tullut kuuloonkaan. Ja onneksi otin sen sairasloman. Olin niin loppuun palanut, että en tiedä miten olisin selvinnyt tänne vuoden loppuun ilman sitä.

Millaiset asiat palkitsivat vuonna 2021?
Tämä on ehkä todella kliseinen vastaus, mutta lasten kanssa vietetetyt hetket palkitsivat. Lapsistani on kasvamassa upeita nuoria ihmisiä ja heidän oivalluksiaan, sekä ajatuksiaan on upeaa kuunnella. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että olen onnistunut ainakin tässä varhaisvuosien kasvatustyössäni.
Toinen oli kesätöiden viimeisenä päivänä, kun hyvästelin työtovereita ja asiakkaita ja sain aivan ihanaa palautetta kaikilta. Tuntui siltä, että vaikka kesätyörupeama oli todella rankka, isoksi syyksi uupumiseni vuoksi, tein jotain oikein ja onnistuin koskettamaan asiakkaitani. Se tuntui hyvältä.

Mitkä asiat haluat jättää vuoteen 2021?
Koronan, mutta tämä ei ole todennäköisesti ole minun päätettävissäni. Tuskin olen kuitenkaan ainoa, joka on ihan valmis elämän normalisoitumiseen. Mutta toistaiseksi tämä koronatilanne ei näytä hetkeen helpottavan.
Vuoteen 2021 haluan jättää myös pakonomaisen suorittamisen. Minun ei tarvitse suorittaa kaikkea selkä vereslihalla. Voin järkevöittää ja hellittää omaa ajankäyttöäni. Moni asia on sovittavissa ja soviteltavissa. Teen jatkossa sioita oma jaksaminen edellä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


2