Hae
Big mamas home

Vihreä kauluspaita ja kevään manifestointia

Yritän parhaani mukaan edelleen manifestoida kevättä. Tänä aamuna sai sentään herää sateen ropinaan, mikä oli aivan ihanaa. Tuli jotenkin todella kesäinen fiilis, kun sade rummutti ikunaa vasten. Siinä samalla vieressäni tuhisi yksi tyytyväinen neljävuotias. Mikä on sen ihanampaa. Selkeästi todella moni muukin tuntuu olevan aivan yhtä turhautunut, kuin minäkin tähän loputtomalta tuntuvaan talveen. Toivon todella, että nyt kun lämpötila näyttäisi nousevan plussan yläpuolelle, että se myös jäisi sinne.

Onneksi kevätkauden juhlat pääsiäinen ja vappu lähestyvät, vaikka ulkona olisi kuinka kylmä. Tänä vuonna laitan panokset vappuun, koska pääsiäisen lapset ovat toisessa kodissa ja vapun puolestaan minun luonani. Onneksi vappu on ihan yhtä kiva juhla, varsinkin lasten kannalta.

Nämä kuvat on otettu ennen tätä takatalvea, mikä ehkä näkyy.

Vihreä kauluspaita - BMH - Big mamas home by Jenni Vihreä kauluspaita - BMH - Big mamas home by Jenni

Vihreä kauluspaita

Olen viimeisen vuoden aikana innostunut kauluspaidoista. Olen aina pitänyt valtavasti kauluspaita ja farkut yhdistelmästä, mutta en ole itse pukeutunut tähän yhdistelmään aiemmin. Ennen kuin nyt. Ensimmäinen kauluspaitani on tämä second handina löydetty kauluspaita, josta löytyy pieni twist hihoista. Esittelin myös aiemmin oversize-kokoisen sinisen kauluspaidan. Tämä vihreä paita on erillainen kuin aiemmat kiiltävät materiaalin vuoksi.

Ostettuani tämän paidan tajusin, että minulla on tainnut olla vastaavanlainen kun olen ollut teini. Näin se muoti kiertää. 😀

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni

Tämä asu ei tosiaan sovi näille viimeaikojen pakkasille, joten odotan todella ilmojen lämpenemistä, jotta pääsen käyttämään tätä tyyliä kunnolla. Samalla toivon, että voin pikkuhiljaa luopua paksummista sukkahousuista. Kuten sanottu, kevättä odotellessa.

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Vihreä kauluspaita - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuvien farkut ovat näkyneet täällä jo aiemmin ja ne ovat tällä hetkellä ne jota käytän kaikkein eniten. Käytän varmaan 85 % ajasta näitä. Harmaa tuo kivaa vaihtelua sinisten farkkujen valikoimaan ja sopii kaiken kanssa, mitä vaatekaapistani löytyy. Harmaa on muutenkin kaikessa rauhallisuudessaan lempi värini.

Smiling design korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni Vihreä kauluspaita - BMH - Big mamas home by Jenni

Korvakorut ovat Smiling designin, jotka olen hankkinut jo vähän vajaa vuosi sitten. Ne ovat tosi kivat ja kesällä käytin niitä todella paljon. Ne olivat myös riittävän pienet, jotta pystyin käyttämään niitä hoitotyössä.

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by JenniPlus muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni

 

Päivän asu

Bombertakki – CUBUS

Kauluspaita – H&M

Farkut – H&M

Laukku – LINDEX

Kengät – ZADAA Second hand

Korvakorut – SMILING DESIGN

Vihreä kauluspaita - BMH - Big mamas home by Jenni

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by JenniKevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni

Toivotaan nyt, että tämä kevät lähtisi tästä etenemään ja päästäisiin pian nauttimaan lämpimämmistä keleistä, sekä kevyemmästä vaatetuksesta.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Juhla-asu: Peplum-paita ja suorat housut

Lyhyt trenssi, jonka ajattelin olleen hutiostos

Poncho osana kevätasua

Viimeiset talvitakki kuvat tälle keväälle

Asukuvaukset

Lyhyt trenssi, jonka luulin aluksi olleen hutiostos

Katselen kaihoten näitä kuvia, nyt kun olemme saaneet sään puolesta pari päivää lunta. Itselle tuo lumi riittäisi jo. Olen niin toinen jalka keväässä ja kesässä, kuin vain olla ja voi. Joten itse tilaan lämpenevää säätä ja aurinkoa.

Heräsin tänään selkä niin jumissa, että en meinannut päästä sängystä ylös. Molemmat lapset nukkuivat mun vieressä ja valtasivat mun keskivertoa kapeammasta sängystä varmaan 3/4. Nukuin siis pikkupikku tilassa heidän välissään täysin liikkumatta ja se tuntuu nyt selässä. Kävelen täällä kotona kuin sumuisten vuorten gorilla, kun selkä ei suoristu. Istun parhaillani sängyssä, koska tässä saa jalat ylös ja saan tyynyillä tuettua selkää ja odotan, että särkylääkkeet alkavat vaikuttaa.

Nyt esittelen kuitenkin mun kevättakin ja yritän samalla manifestoida sitä aurinkoa ja lämöpä.

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Lyhyt trenssi

Mä olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni sopivaa trenssiä. Tämä on muistaakseni alelöytö viime syksyltä. Ihastuin takin todella vaaleaan väriin ja päädyin ostamaan.

Miksi luulin hutiostokseksi?

Takin lyhyys yllätti. Tiesin ostaneeni lyhyen trenssin, mutta silti se yllätti. En vaan osaa hahmottaa asioita, jos minulle kerrotaan senttimetrimäärä. Lisäksi syksyllä sovittaessa tuntui, että takki ei ihan istu vaan jää päälleni jotenkin huonosti. Tämä lyhyt trenssi jäi siis kaappiin. Minulla oli ilmeisesti joku huono takkipäivä tätä sovittaessani, koska kuvauspäivän asuja miettiessä sovitin takkia ja rakastuin siihen. Tämä on täydellinen kevättakki.

Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni

Trenssiä metsestäessä olen kokeillut myös lukuisia normaalipituisia trenssejä ja tuntuu, että niihin olen hukkunut. Olen näyttänyt mielestäni kuusivuotiaalta, joka on vetänyt iskän takin päälle. Tässä ei tule sitä fiilistä. Ja kuten sanottu, takin väri on ihan täydellinen. Se on todella vaalea, eikä taitu keltaiseen tai vaaleanpunaiseen.

Katrikin alkoi kuulemma himoita lyhyttä trenssiä, kun näki tämän päälläni.

Plus muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Nyt takilla tarkenee jo lämpiminä päivinä, kun pistää alle neuleen kaveriksi. Odotan kuitenkin malttamattomana, että pääsen pukemaan trenssin kaikkien kukkamekkojeni kanssa. Ja kun takin malli on näin lyhyt, ei mekon helma tuota ongelmia. Menee pitkät ja lyhyemmät helmat sen enempää miettimättä.

Tämä asu on aivan täydellinen arkiasu. Menee tilanteessa kuin tilanteessa. Kahvilla, rennoilla treffeillä, kevyellä kävelyllä. Tämä on yksi niitä asuja, joissa olen asunut. Rakastan tällä hetkellä näitä kyseisiä farkkuja ihan suunnattomasti. Niiden ostopäätös lähti siitä, että etsin sellaisia kunnolla revittyjä farkkuja ja nämä tulivat vastaan ja näistä tuli myös ihan lempparit. Alussa nämä olivat toki äärettömän epämukavat ja piukat. Mutta kun ne sitten käytössä venähtivät sen, minkä kaikki farkut yleensä venähtävät, näistä tuli täydelliset. Eli, jos olisivat olleet upouusina sopivat, nyt ne olisiva jo liian isot.

Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Korviksina näissä kuvissa on taas Valla korun uniikkikappaleet. Nämä ovat taas yksiä lempikorujani. Aivan täydelliset kevääseen. Olen muuten huomannut, että korvakorujeni käyttö vaihtelee todella paljon vuodenjasta riippuen. Talvella käytin paljon nappeja ja nyt keväällä, kun takkien kaulukset ohenevat, korvakorut ovat kasvaneet. Kesällä hillun varmasti taas niissä kaikkein isoimmissa.

Kevät muoti - BMH -Big mamas home by Jenni Valkoiset Converset - BMH - Big mamas home by Jenni

 

Päivän asu

Lyhyt trenssi – H&M

Neule – H&M

Farkut – H&M

Laukku – NEW LOOK

Converset – ZADAA Second hand

Korvakorut – VALLA KORU

 

Kevät - BMH - Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kokeilin muuten uutta tapaa jäsennellä kuvia postaukseen. Mitä pidätte? Vai huomaatteko ollenkaan eroa. Näihin asupostauksiin tulee yleensä paljon kuvia koska: A. Tykkään esitellä asua oikeasti eri kulmista ja miten se istuu päälle. B. Katri ottaa yleensä reilu 500 kuvaa per asu ja karsintojen jälkeen niitä jää yleensä kuitenkin kymmeniä kivoja, niin sitä materiaalia tuppaa olemaan. Joten yrittäkää kestää. :’D

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kaikki korvakoruistani

Vaaterakkaustarina ja päivän asu

4 x tämän kevään asuja

Yhdet housut, viisi asua

Karanteenin kotiasuja

Maanantaina