Toukokuun hetkiä
Hei ihana! 🩷 Tämä toukokuu on ollut kyllä täynnä kaikenlaista tekemistä ja puuhaa. Mikä on ollut toki aivan ihanaa, mutta olen huomannut myös pientä väsymystä kaiken hulinan keskellä. Olen nauttinut keväästä, nähnyt kaveita, touhunnut perheen kanssa ja viimeisimpänä ilmoittautunut kouluun.
Ajatus aikuilukiosta lähti Einon ja Riinan viinibatlessa (mainos/kutsuvierastilaisuus Viiniposti*). Juttelin siellä erään ihmisen kanssa, jonka jälkeen ajatus jäi pyörimään päähäni. Minulla on urahaaveita, jotka liittyvät muotiin ja minulle perusteltiin miksi lukio olisi minulle paras vaihtoehto nyt. Ensinnäkin meidän yhteiskunnassa arvostetaan yo-tutkintoa. Toisekseen, pääsen ilmoittautumaan lukioon heti, eikä minun tarvitse miettiä pääsykokeita. Voin tehdä opintoja tässä samalla, kun olen vielä kotona taaperon kanssa.
Ensi viikolla pääsen toivon mukaan ilmoittautumaan ensimmäisille kursseille. Tulen kirjoittamaan perusteellisemman postauksen ajatuksistani blogikirjeen puolelle Substackiin. Voit tilata kirjeen tästä linkistä.

Rakastuin pilatekseen
Tämän toukokuun aikana pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa laitepilatesta Veeran ohjaamana Bay studion Punavuoren toimipisteellä. Veera järjesti yhteistyössä Fazerin kanssa näytetunnin, jolle kuka tahansa saattoi ilmoittautua mukaan ja nopeimmin ilmoittautuneet pääsivät mukaan. Olen halunnut pitkään kokeilla laitepilatesta, joten tämä oli ihan mahtava tilaisuus.
Laji oli rakkautta ensikokeilulta. 😍 Oli ihan uskomatonta, miten laite tukee liikkeitä ja helpottaa niiden tekemistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että treeni ei olisi tuntunut. Olin seuraavana päivänä päästä varpaisiin kipeänä. 😂
Mutta omaksi iloiseksi yllätyksekseni jaksoin koko tunnin ilman ongelmia. En joutunut pitämään mitään ekstrataukoja. Hörppäsin välillä vettä ja jatkoin muiden tahdissa. Selkeästi puolen vuoden säännöllisestä treenaamisesta ja liikkumisesta on ollut hyötyä. Ihanaa huomata tuloksia.
Rakastuin pilatekseen niin, että pyrin jatkossa käymään tunnilla kerran kuussa. Tämä ei ole mikään edullinen harrastus. Mutta koska uskon vahvasti siihen, että kaikki liikunta lasketaan, niin kerran kuussa on varmasti jo ihan hyvä. Liikun kuitenkin paljon muutenkin arjessa, niin tämä olisi sille ainoastaan plussaa.

Einon ja Riinan viinibatle
Ja jotta elämässä pysyy balanssi, pilateksen lisäksi osallistuin myös Einon ja Riinan viinibatleen. Tilaisuus oli järjestetty yhteistyössä Viinipostin kanssa (mainos*). Kumpikin oli valinnut viinibatleen viisi viiniä ja meidän osallistujien piti valtia suosikit.
Huomaan viinien kiinnostavan itseäni koko ajan enemmän. Etenkin erilaiset viiniparitukset kiinnostavat. Niitä on ihanaa testailla ja huomata miten makuparit vaikuttavat toisiinsa.
Tällä erää Eino voitti tämän batlen. Riinalla on takana yksi voitto vuoden takaa ja illan aikana oli puhetta paras kolmesta ottelusta, joten saa nähdä tuleeko sellainen vielä.
Ilta oli super ihana. Tapasin kiinnostavia ihmisiä ja kävin hyviä keskusteluja ja kuten alussa kerroin, niin sain illan aikana myös idean opintojen jatkamisesta. Joten kannatti käydä viinillä.


Raclette ilta
Kuukauteen on mahtunut myös viikonloppu ystävien kanssa ja raclette ilta. Olen aivan rakastunut racletteen. Kyseessä on ilmesesti sveitsiläinen ruokalaji, mutta tätä ilmeisesti syödään muuallakin Euroopassa. Tämä on aivan ihana seurusteluruoka juuri ystävien kanssa. Tähän kannattaa varata rauhassa aikaa, sillä tämä ei ole pikaruokaa. Aineksia grillataan keskellä pöytää olevassa grillissä.
Yksi ruokalajin hyivä puolia on se, että jokainen voi koota lautaselleen juuri niitä juttuja, kun haluaa syödä. Lasten kanssa tämä on kätevää. Meidän piireissä lapsille on ollut yleensä tarjolla ainakin nakkeja ja lihapullia. Sen lisäksi on ollut kasviksi, sieniä, lihaa, katkarapuja. Grilliinhän voi laittaa oikeastaan mitä vaan. Racletteen kuuluu myös olennaisena osana juusto, joka sulatetaan grillivastuksen alla.
Meidän ystävät ihastui tähän myös. Meillä oli tällä kertaa grilli lainassa, mutta juteltiin pöydän ääressä, että sellainen olisi mahtavaa hankkia myös itse.

Kotimaista muotia
Kävin myös ihastelemassa kotimaista muotia Suomikin pop upin avajaisissa (mainos / kutsuvierastilaisuus*). Silloin mietin erityisesti opiskelua ja haavettani päästä vaikuttamaan kotimaisen muodin kenttään, jonka vuoksi tuntui erityiseltä olla paikalla.
Tilaisuudessa oli myös muotinäytös. Minua ilahdutti aivan erityisesti se, miten näytöksessä oli osallisena erilaisia malleja. Omassa somessani on nimittäin taas noussut keskusteluksi se, miten elämme taantumuksen aikaa myös kehojen tasa-arvossa. Siksi jokainen edistysaskel ilahduttaa.
Näytöksessä oli malleina useita tuttujani ja oli ihanaa nähdä jokaista. Tämä on sen tyyppinen tilaisuus, että paikalla oli monia tuttujani. Oli super ihanaa nähdä jokaista.
Olen julkaissut tässä kuussa myös kaksi YouTube-videota. Ensimmäinen oli Äitienpäivä vlogi ja toinen oli eilen ilmestynyt My Day: Pilatesta ja viinibatle. Jos haluat päästä kuun tunnelmiin videoiden muodossa, niin suosittelen katsomaan kyseiset videot.
Miten sinunt toukokuusi on sujunut? Olisi ihanaa kuulla.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Viime viikko kuvina
Hei ihana! 🩷 En oikeasti ymmärrä mihin tämä aika menee, kun tuntuu siltä, että joka toinen päivä on uusi maanantai. Viime viikko oli yksi silmän räpäys. Ajattelin kuitenkin hieman näyttää, miltä tämä kyseinen silmänräpäys näytti meidän perheessä.

Pääsiäinen tulee
Ihan ensimmäiseksi, aloitettiin viime viikolla pääsiäisvalmistelut. Tuntuu, että havahdun tähän aina pääsiäisviikolla ja koristeet ehtivät olla esillä ihan muutamia päiviä. Mikä on aika vähän verrattuna esimerkiksi jouluun. Ennen lapsia minulla ei itseasiassa mitään koristeita ollutkaan. Nyt niitä on kertynyt muutamia. Tänä vuonna ostin meille söpöt, pienet joogapuput, jotka venyttelevät meidän keittiön hyllyllä kasvien keskuudessa.
Kirjoitin Instagramin puolella, miten olen alkanut tehdä muutoksia ruokavaliooni. Aloin lisäämään proteiininsaamista ja olen alkanut syömään enemmän aamupalalla ja lounaalla. Tällä on ollut muutamia suoria seurauksia. Naposteleminen on loppunut. Makeannälän rippeet, ovat hävinneet. Olen kylläisempi ja nälkää on ollut helpompi hallita.
Minulle on ollut tärkeää opiskella asioita itsenäisesti ja tehdä näitä oivalluksia itse. On minulle sanottu ennenkin, että älä juo aamulla kahvia tyhjään mahaan, mutta minun on pitänyt saada tehdä tämä oivallus itse. Niin, tosiaan, nykyään ensimmäinen asia mitä pistän aamulla suusta alas, ei ole kahvi.
Ja nyt kun aktiivista liikkumista on takana lähes puoli vuotta, uskaltauduttiin ostamaan meille käsipainot. Huomasin, että aloin kaipaamaan erityisesti käsien treenaamiseen pientä lisävastusta, joten nyt löydettiin kivat, edulliset 1 kg painot. Ei haluta ostaa näitä liikuntavälineitä kotiin pölyttymään, vaan tarpeeseen, jonka vuoksi ollaan hankittu niitä yksitellen.
Tällä hetkellä kiinnostaa myös kävelysauvat antamaan pontta kävelylenkeille.

Päätöksiä YouTuben suhteen
Tällä hetkellä ajan käyttöön liittyvä riittämättömyyden tunne on kova. Siksi olen päättänyt, että alan pian julkaisemaan YouTubeen videon vain kerran viikossa. Olen saanut kartutettua todella hyvän pohjan sen puolelle, joten nyt on hyvä hetki rauhoittaa tahtia ja antaa aikaa myös muille jutuille. Kuten blogille ja uutiskirjeelle, joka on jäänyt blogiakin pahemmin paitsioon.
Sisällöntuottaminen on itselleni todella suuri intohimon kohde. On ollut ihanaa kehittää kaikkea uutta kivaa. Mutta nyt on tärkeintä löytää se tasapaino. Joten pian postaustahti täällä blogin puolella kiihtyy taas. Iso kiitos kärsivällisyydestänne. 🩷 Teen vielä muutaman videon nopealla tahdilla tuben puolelle, mutta sitten siirryn tähän kerta viikossa tahtiin.
Käytiin muuten Katrin kanssa Ikeassa. (Tästä reissusta löytyy muuten materiaalia YouTuben puolelta: Viikko meidän kanssa.) Lähdin ostamaan taaperolle tyynyä ja meille suihkuverhoa, mutta mukaan tarttui myös yllä näkyvän kollaasin ala oikeassa ruudussa näkyvä kasvi. Selvitin, niin se on nimeltään pikku begonia. Minä olen tuntenut kasvin nimellä enkelinsiipi. Äitini osti minulle omaksi kasviksi enkelinsiiven, kun olin lapsi. Äitihän sitä hoiti, mutta kiinnyin kasviin jo silloin. Joten en voinut vastustaa Ikeassa, kun näin sen siellä.
Totte onneksi nauttii myös siitä, että meillä on kotona viherkasveja. Mikä on positiivista. Meidän peikonlehdetkin, kun ovat lisääntyneet merkittävästi. Yhden peikon sijasta meillä on niitä nykyään kuusi. Ajattelin tässä talvella tosin jo, että emokasvi on jo menneen talven lumia, mutta se sai kevättä kohden uutta virtaa. Liekö lisääntyvä auringonvalo ollut osasyynä tähän.
Ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle! Onko sinulla suunnitelmia tuleviksi pyhiksi? Meidät on kutsuttu molempiin mummuloihin kylään ja saadaankin pyhiksi auto käyttöön, jotta liikkuminen on helpompaa. Palaan herkkureseptien kanssa muuten pääsiäisen tienoilla. 🐣
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


2