Hae
Big mamas home

Ensimmäinen pääsiäinen uusperheenä

Meillä oli aivan älyttömän ihana pääsiäinen uusperheenä. Olen ollut niin onnellinen ja saanut nauttia joka hetkestä. Sääkin on hellinyt meitä ihan urakalla. Päivisin lämpö on noussut yli kymmeneen asteeseen ja auringossa se on tuntunut vielä lämpimämmältä. Sain kaivaa esiin niin lasten, kuin myös omat kevättakit ennen kuin lähdettiin mummilaan.

Me tosiaan hypättiin perjantaina lasten kanssa junaan ja hurautettiin junalla mummilaan. Junamatka meni tosi rattoisasti, kun meidän viereen sattui aivan ihana ikärouva lapsenlapsensa kanssa. Höpöteltiin koko puolen tunnin junamatka ja asemalta mummi nappasi meidät kyytiin. Tuntui muuten hassulta, kun mun teiniveljet olivat kotona ja huutelivat siellä äitiä. Taisin varmaan kolmeen kertaan huutaa takaisin: ”mitä”. Me puhutaan minun äidistäni ja bonusisästäni ihan vain mummina ja pappana.

Mummilassa

Käytiin perjantaina meidän kotitalon lähelle pystytetyllä laavulla paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Laavu oli sen verran keskellä metsää, että siellä tuntui olevan ihan talvi, vaikka muualla oli lämmin kevät ja lumet olivat sulaneet. Makkaranpaiston ohella huomattiin, että pieni metsähiiri oli laittanut pesänsä vähän väärään paikkaan. Se nimittäin oli asettunut varsinaisen nuotiopaikan alle. Kun tulet oli sitten sytytetty, niin hiirellä alkoi olla kiire pois. Mutta kun laavu oli täynnä porukkaa, se ei selkeästi kokenut turvalliseksi lähteä pois oikein mitään reittiä. Lopulta sille vissiin tuli riittävän kuuma, jotta se uskalsi viimein ampaista metsään.

Lapset nukkui taas super hyvin. Edelleen mietin, että mitä tuossa mummilan ilmassa on, kun omat lapseni nukkuvat heittämällä parhaat yöunensa nimenomaan siellä.

Lauantaina ohjelmassa oli ulkoilua, rahkapullien leipomista, Muumi-Kimbleä ja munajahtia. Meidän perheessä piilotetaan pieni ämpärillinen munia pääsiäisenä ja niitä löydetään ja syödään aika lailla vuoden ympäri. Nytkin lapsey saivat aika hyvän saaliin ja silti munia todennäköisesti löytyy mummilasta vielä joulunakin.

Saatiin kyyti kotiin illalla niin, että puoliso oli ehtinyt lähtemään jo töihin. Minä rupesin ohjaamaan lapsia aika nopeasti nukkumaan, koska tämä reissu oli vienyt heiltä selkeästi mehut. Yöllä sain sitten puolisoni viereen sänkyyn.

Sunnuntai ja maanantai

Sunnuntai alkoi minun ja Katrin pikakuvauksilla. Lapset tosin onnistuivat herättämään meidät ennen herätyskelloa. Minä aloin valmistautumaan kuvauksiin ja puolisoni alkoi touhuamaan lasten kanssa. Meillä oli kerrankin tosi onnistunut kuvaussetti Katrin kanssa. Sää suosi. Sanon tämän silläkin uhalla, että onnistun jinxaamaan tulevat kuukaudet. Pysyttiin myös alkuperäisessä suunnitelmassa ja saatiin purkitettua kolme settiä. Alkuvuodesta säät ovat olleet sen verran hurjat, että kuvaaminen on ollut todella haastavaa. Siksi oltiin tosi tyytyväisiä siihen, mitä saatiin aikaan.

Kotona aloitin ruuan laiton ja leipomisen. Olin suunnitellut meille hyvän pääsiäismenun. Pitaleivät toimivat lasten kanssa oletetusti. Lapset saivat koota omien leipiensä väliin juuri sitä, mitä halusivat ja me aikuiset saatiin aika kiva ateria. Puoliso vei esikoisen ruoan jälkeen lenkkariostoksille, kun lapsen syksyllä käyttämät kengät olivat jääneet pieniksi. Illalla me katsottiin sitten HBO:lta Muumiot lastenleffa, joka oli ilmestynyt sinne tänä viikonloppuna.

Meidän pääsiäistä on ehdottomasti tähdittänyt hyvä ruoka. Maanantaina panostettiin kunnon brunssimaiseen aamiaiseen yhdessä. Sulateltiin ruokaa hetki, ennen kuin lähdettiin koko kööri uimaan. Ei olla uitu vähään aikaan yhdessä ja oli tosi kivaa, käydä taas. Lapset olivat odottaneet tätä tällä kertaa jotenkin erityisen paljon.

Uinnin jälkeen puoliso lähti töihin ja minä jäin kotiin kahden aika väsyneen lapsen kanssa. Syötiin jääkaapista tähteitä ja vaan oltiin. Lapset olivat selkeästi väsyneitä uimisesta ja kumpikin oikeastaan pötkötteli sohvalla useamman tunnin. Illalla, ennen nukkumaan menoa he intoutuivat vielä leikkimään. Meillä on ollut kuitenkin niin aktiivinen loma, että annoin heidän mieluummin pötköttää ihan rauhassa, nyt kun siihen on mahdollisuus. Edessä on kuitenkin taas arki kouluineen ja päiväkoteineen.

Ihana bonus

Kuten sanottu, meidän pääsiäinen oli aivan ihana. Siitäkin huolimatta, että puoliso oli vapaalla vain yhden päivän. Ollaan silti ehditty nauttia ajasta perheenä.

Jotenkin tämä loma korosti taas sitä, millaista lisäarvoa puolisoni tähän perheeseen tuo. Me ollaan oltu lasten kanssa aina hyvä tiimi ja pärjätty keskenämme. Omien sinkkuvuosien tärkein oppi on ollut oppia olemaan ja pärjäämään yksin. Minä en ihan rehellisesti tarvitse puolisoani. Ja se on äärimmäisen vapauttavaa. Sen sijaan, hän on yksi elämäni ihanimmista bonuksista. Ja samaa voin sanoa lasten puolesta. Sydämeni kirjaimellisesti suli, kun hän itse ehdotti kenkäostoksia esikoiseni kanssa kun totesimme viime syksyn lenkkareiden jääneen pieniksi.

Rakastan meidän elämää ja meidän arkea. Koen lopulta olleeni todella onnekas.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Viikonlopun kuulumiset

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä

Maaliskuun kootut

Viime viikonloppu kuvina

Arki eristyksen jälkeen

Asioita, jotka ovat ilahduttaneet viime viikkoina

Halusin kirjoittaa nyt jotain todella kevyttä. Huomaan, että juuri nyt iso osa kapasiteetistani menee Menesty lempeästi ohjelmaan. Monesti, kun omiin kanaviin pitäisi oikesti kirjoittaa jotain, pää meinaa lyödä tyhjää. Samaan aikaan mietin muita projekteja, jotka nekin kyllä niin ikään liittyvät tähän somen tekemiseen. Tuntuu välillä haastavalta jakaa huomiota kaikkeen. Menesty lempeästi on siitä huolimatta ollut parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt.

Näin ollen halusin kirjoittaa jotain todellä kevyttä tänne blogin puolelle. Siksi kokosin alle pieniä asioita, jotka ovat ilahduttaneet minua menneinä viikkoina.

Kevät
  • Näissä viikoissa ehdottomasti parasta on ollut Menesty lempeästi zoomit. Meitä on tässä Monan pilotissa aivan ihana porukka kasassa jakamassa kokemuksia ja ajatuksia tästä matkasta. Lisäksi zoomeissa saadaan ihan valtavasti tietoa eri aiheista. Nämä ovat todella inspiroivia hetkiä. Nämä myös kannustavat sitä omaa tekemistä.

 

  • Siementen kylväminen ja kasvattaminen on ollut ihanaa. On ollut todella rentouttavaa ja terapeuttista puuhastella esikasvatuksen parissa. Minulle on tulossa vielä lisää siemeniä, joten tätä iloa on vuorossa vielä lisää.

 

  • Aurinkoiset kevätpäivät ilahduttavat ja piristävät myös. Vaikka maaliskuu onkin ollut todella epävakaa, niin kyllä se kevät sieltä tulee. Nautin täysin rinnoin niistä päivistä, kun sen kevään tuntee auringon lämmössä ja ilmassa.

  • Vauvan vaattevaraston suunnittelu. Tämä on ollut tosi kivaa. Olen pinnaillut Pinterestiin inspiraatiokuvia. Jossain vaiheessa itseasiassa uhosin, että vauvalle tulee vaikka mitä kuosieja ja värejä. Älkää kysykö miksi. Laitan tämän raskaushormonien piikkiin. Pinterestkansioni on palauttanut minut maan pinnalle, sillä olen tallentanut sinne vain niitä neutraaleja ja aika kuosittomia vaatteita. Yökkäreissä tykkään kuoseista, mutta muuten en niinkään.

 

  • Vauvan jatkuvasti voimistuvat liikkeet ilahduttavat tietysti ihan joka päivä. Pikkuinen tuntuu aika vilkkaalta tapaukselta ja liikkeitä alkaa tuntua heti, kun vain lakkaan liikkumasta. Menesty lempeästi zoomien aikana tyyppi potkii koko ajan ja välillä niin mojovasti, että se näkyy taatusti naamassani. En tiedä ovatko muut huomanneet sitä. 😀

  • Löydettiin vauvalle Stokken Steps syöttötuoli käytettynä. Etsin Triptrapia, koska ajattelin, että niitä löytyisi ehkä enemmän käytettyinä. Mutta sitten tuttavani tarjosi meille Stepsiä, joka miellyttää enemmän omaa silmääni. Olen siis enemmän, kuin vain iloinen tästä sattumuksesta. Meille jää vielä etsittäviksi käytettyinä newborn ja baby setit kyseiseen tuoliin. Se ei kuitenkaan ole ongelma. Ihanaa, että nyt kolmannella kerralla saan meille syöttötuolin sitteriosalla ja vauva pääsee hengailemaan meidän tasolle.

 

  • Työskentely muuallakin kuin kotona. Oli todella kiva ottaa yksi päivä, jolloin tein töitä St. Georgen kahvilan puolella. Teen nykyään todella paljon töitä somekanavieni suhteen ja oli oikeasti virkistävää viedä nämä työt eri ympäristöön. Sain todella hyvin aikaan siinä samalla, kun join teetä. Meillä oli itseasiassa ystäväni Heidin kanssa etätyötreffit siinä samalla, mikä oli oikeasti aika kivaa.

 

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Minut voi blokata

Mona Visuri – menesty lempeästi

Äitimyytti

Puoliso ei juo alkoholia minun raskausaikanani

Millaista sisältöä te olette toivoneet