Meidän viikonloppu
0Siis huh huh, mikä viikonloppu meillä on takana. Tämä on ollut itseasiassa sen luokan viikonloppu, että aika on mennyt älyttömällä vauhdilla. Ollaan oltu tekemässä koko ajan ja koti on tuntunut lähinnä työleiriltä. Huomaa, että viimeinen raskauskolmannes on lähtenyt käyntiin, kun näitä projekteja ei voi enää hirveästi lykätä. Olisi kuitenkin kiva saada paikat valmiiksi ennen vauvan syntymää.
Onneksi viikonloppuun mahtui myös muutakin. Kuten se, että molemmat lapset oppivat pyöräilemään ilman apupyöriä.
Perjantai
Meidän viikonloppu alkoi itseasiassa vähän niin kuin perjantaina. Molemmat lapset olivat nimittäin kotona. Toinen toipilaana ja toinen ihan vapaapäivällä. Puoliso meni puolestaan myöhäisempään vuoroon, joten hän oli oikeastaan koko päivän meidän kanssa. Minä tein siinä päivällä vähän töitä, mutta pakko myöntää, että koko pesueen kotona olo sotki hieman kuvioita. Minä sain vielä päähäni, että nyt kun puoliso oli kerrankin päiväsaikaan kotona, olohuoneen järjestys pitää ehdottomasti vaihtaa. Olin siis suunnitellut tätä jo useamman viikon, joten mistään hetken päähänpistosta ei ollut kysymys.
Puoliso vaihtoi meidän sohvan divaaniosan toiselle puolelle ja minä sitten siirtelin keveämpiä huonekaluja uusille paikoilleen. Muutettiin myös sohvan paikkaa vähäsen, että saatiin meidän nojatuoli paremmalle paikalle. Olohuoneen muutoksesta on luvassa paremmat kuvat myöhemmin.
Me käytiin siinä päivällä kuopuksen kanssa myös kahdestaan kaupassa kahvinhaku reissulla. Kun oli käynyt niin kamala tilanne, että kahvi oli päässyt taloudesta loppumaan. Kuopus on oikeasti aika mahtavaa seuraa. Hänellä riittää asiaa ja pähkäilyjä, joita voidaan käydä yhdessä läpi kun ollaan kahdestaan liikenteessä.
Iltapäivälle minulla oli sovittuna myös sparrailupuhelu mentorini Monan kanssa. Oli todella inspiroivaa vaihtaa ajatuksia rauhassa niin, että Mona keskittyi vain minun juttuihini. Meitä on kuitenkin ollut useampi tyyppi tässä mentorointipilotissa mukana ja vaikka Mona on ollut kaksi kuukautta jatkuvasti viestin päässä, oli tämä puhelu oikeasti ehkä parasta antia ohjelmassa. Saatiin tosin loppupuolelle puheluun kaksi kuokkijaa, kun puolison piti lähteä töihin ja lapsethan ampaisivat samalla sekunnilla minun luokseni.
Saatiin siinä illasta vielä pieni toimitus vauvantarvikkeita, jotka ostin secondhandina. Niitä käytiin sitten lasten kanssa läpi, että mitä kaikkea sieltä löytyy. Toinen lapsista olisi halunnut heti koeistua sitterin ja syöttötuolin babysetin, mutta ehdin väliin. Vauvan ammetta sen sijaan testailtiin nukeilla ja todettiin hyväksi.
Lauantai
Lauantai-iltana allekirjoittaneella oli vuorossa sitten Antti Tuiskun Mayhemi. Sitä ennen kotona oli kanssa yksi ihan oma mayheminsa. Lapset harjoittelivat sitä pyöräilyä puolison kanssa ja minä pidin huolen siitä, että muulla perheellä riittää ruokaa, kun itse olen humputtelemassa pitkästä aikaa. Samaan aikaan tulin miettineeksi, että ennen tällainen keikalle lähtö ei olisi kyllä tullut kuuloonkaan. Ei ainakaan ilman, että lapset olisivat olleet yökylässä jossain. Olin taas mielessäni äärettömän kiitollinen siitä, miten elämä on lopulta mennyt.
Minulla meni reilut kaksi tuntia laittaa omat hiukseni. Kampaukset eivät ole oma vahvuuteni. Varsinkaan omaan päähäni, jossa puolet asioista tehdään näppituntumalla. Vaadittiin neljä yritystä ja kokeilua ennen kuin sain hiukset sillä tavalla kivasti, että hyväksyin ne itse. Siinä välissä puoliso oli ehtinyt jo pakata lapset mukaansa leffaan, joten saatoin meikata ihan rauhassa itsekseni.
Meikkaamisen jälkeen verhosin itseni ja vatsani paljetteihin. Totesin, näyttäväni varsinaiselta diskopallolta. Mikä ei sinänsä haitannut yhtään.
Illan deittini, eli ystäväni, saapui meille ja me lähdetiin kahdestaan kohti Helsingin jäähallia. Pussasin lapset vielä nopeasti ovella ja toivotin hyvät yöt heille. Mikä oli heistä äärimmäisen hauskaa, kun vielä ei ollut nukkumaanmenoaika.
Keikka oli tosi hyvä ja yllätyksekseni jaksoin jorata koko sen kaksi tuntisen, jonka show kesti. Enkä synnyttänyt kesken keikan, vaikka sekin vaihtoehto kävi mielessä. Siinä olisikin ollut varsinainen synnytystarina kerrottavaksi, jos olisin ponnistanut Antti Tuiskun Peto on irti-biisin tahtiin.
Selvisin myös yhtenä kappaleena kotiin ja sänkyyn. Yöllä sain tosin noin viisisataa suonenvetoa molempiin jalkoihin ja yhden jopa jalkapöytään. En tiennyt sen olevan mahdollista. Mutta jos tämä oli joraamisen hinta, kestin sen lopulta.
Sunnuntai
Aamulla heräsin sitten siihen, että lapsilla oli vaihteeksi jotain aamuisia erimielisyyksiä, joita selvitettiin marisemalla. Tarvittiin suihku, kahvia ja pari tuntia puolittaista koomaamista sohvalla, ennen kuin alkoi tuntua siltä, että olin hereillä. Puolison kanssa naurettiin, että miten voi olla krapula, vaikka mitään ei ole juonut. Mutta vissiin se on se väsymys.
Appiukko tuli päivällä meille auttamaan puolisoa auton kanssa, että saatiin meidän makkariin lipasto. Hänen mukanaan tuli myös Lilli-koira, josta lapset olivat aivan haltioissaan. Sillä aikaa, kun puoliso oli isänsä kanssa hakemassa Torista löytynyttä lipastoa, lapset touhusi koiran kanssa ja minä silitin.
Siinä sivussa piti myös improta meille aikuisille joku päivän ruoka, koska lapset vetivät jauhelihakastikkeen viimeistä murusta myöten. Pyöräily teki selvästi nälkäiseksi.
Makuuhuoneen lipasto ei itseasiassa ollut edes päivän ainoa Tori-keikka, sillä puoliso haki omatoimisesti myös vauvalle hoitopöydän. Joka päätyi toistaiseksi vielä olohuoneeseen, kunnes saadaan makuuhuone siivottua ja järjestettyä. Lipastoon tulee siis muun muassa vauvan vaatteita ja tarpeellisia tekstiilejä, jotka on toistaiseksi ajelehtineet pitkin kämppää erilaisissa pusseissa. Nyt aloitettiin niiden pesu ja itseasiassa sain ensimmäiset jutut silitettyä ja viikattua jo laatikoihin. Tuo silitystyömaa ei tosin ihan heti oli loppumassa, joten sitä iloa on vielä luvassa.
Sain illan aikana myös laitettua omia tavaroita kyseiseeen lipastoon ja järjestettyä korvakoruni taas paikoilleen. Siitä huolimatta mietin siinä sängyllä istuessa, että tuleeko tästä ikinä valmista. Tein koko päivän kaikkea ja silti makuuhuoneen nurkassa on kassikaupalla tavaraa odottamassa paikoilleen pistämistä ja silittämistä.
Tässä tarvitsisi melkein toisen viikonlopun edellisestä palautumiseen. Onneksi viikolla saa rauhoittua töiden pariin. 😀 Tosin, viikolle mahtuu useampi kalenterimerkintä, että taas saadaan kyllä mennä tukka putkella.
Kaikesta huolimatta, viikonloppu oli ihana. Siinä tuli taas roppakaupalla onnen hetkiä ja hyviä muistoja, joita muistella. Lasten pyöräilemään oppiminen oli vain osa siitä.
Ihanaa viikkoa murut!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vappu 2023 kuvina
Meillä oli ihana vappu. Olen huomannut omien tunteideni olevan varsin ristiriitaiset juhlapyhien suhteen. Olen aina nauttinut kaikista juhlapyhistä, ihan lapsesta lähtien. Mutta aikuisuuden kokemusten ja lähisuhdeväkivallan myötä niihin on tullut myös surullinen vivahde. Sen jälkeen, kun puolisoni muutti meille ja ollaan alettu viettämään pyhiä yhdessä, tuntuu kuin eläisin aina uutta unelmaa. Kuten esimerkiksi vappubrunssi, jonka järjestämisestä olen haaveillut vuosia. Monelle perinteinen juhlapyhän traditio, minulle pieni saavutettu unelma. Tämän vuoksi juhlapyhät ovat tuntuneet entistä merkityksellisemmiltä. Tätä vappua muistelen todennäköisesti vielä pitkään.
Lauantai
Lauantaina saatiin lapset viettämään meidän kanssa aikaa Backaksen kartanon vappuetkoille. Siellä oli päivällä ohjelmaa lapsiperheille, kuten kirpputori, alpakoita, koiria, poniajelua ja kahvila. Illasta oli luvassa myös livemusiikkia, mutta me lähdimme jo ennen sitä.
Reissu ei sujunut ihan täysin suunnitelmien mukaan. Naureskeltiin vähän puolison kanssa sille, että me aikuiset suunnitellaan idyllistä, kivaa päivää perheen kesken ja saadaan palkaksi kiukuttelua. Paha mieli kuitenkin helpotti ja suurin osa retekestä oli oikeasti kivaa yhteistä aikaa. Vähän nauratti myös, että tapahtumassa oli tarjolla poneja ja alpakoita ja siitä huolimatta lasten mielestä paras juttu oli valtava kanto, johon kumpikin mahtui sisään. Mietittiin kuinka valtava on ollut se puu, joka kannosta on kasvanut. Todettiin, että valtava.
Kierrettiin läpi myös kirpputori, josta lapset tekivät löydöt. Toinen löysi itselleen hartaasti toivotun rannekellon parillakymmenellä sentillä ja toinen löysi kivoja LOL-juttuja. Minusta on aivan ihanaa, että lapset tykkäävät myös kirppiksistä ja ymmärtävät second hand konseptin, eivätkä vierasta sitä. Olen super ylpeä heistä.
Tapahtuman jälkeen palautettiin lapset vapun viettoon toiseen kotiin ja palattiin itse brunssivalmisteluiden äärelle. Minä leipomaan ja puoliso itseasiassa kokoamaan lasten kerrossänkyä. Sänky saatiin kokoon ja ilman tämän asiantuntijan neuvoja, vaikka mieli olisi tehnyt mennä neuvomaan. 😀 Onneksi itselläni oli kädet täynnä muffinssien kanssa.
Sunnuntai – Vappuaatto
Sunnuntaina nautittiin brunssista ystävien kanssa. Aamu lähti käyntiin riidan kautta. Stressi ja hormonit ottivat itsestäni ylikierroksia, mikä purkaantui sitten riidanhaluisuutena. Vetäisin myös pienet hormoni-itkut ystävälle puhelimessa, joka myös huuteli tsemppejä kaiuttimen kautta puolisolle. Mutta kun nämä tunteet oli lopulta purettu, niin kaikki oli hyvin. Puhuttiin tästä puolison kanssa ja tilanne ei eskaloitunut sen kummemmin.
Saatiin aamun hommat tehtyä ja vieraat saapuivat. Meillä oli aivan ihana brunssi. Ruoka meni ja kaikilla tuntui olevan kivaa. Illalla oltiin puolison kanssa kumpikin ihan loppu ja pötköteltiin sohvalla. Katsottiin yhdessä Titanic, puoliso ensimmäistä kertaa ikinä. Hän totesi, että leffa ei ollut huonoimmasta päästä ja ymmärtää, minkä vuoksi se on legenda. Minua ehkä hieman huvitti, että kyseinen elokuvaharrastaja on oikeasti missannut sellaisen leffan kuin Titanic.
Maanantai – Vappupäivä
Maanantaina puolisolla oli töitä ja minä vietin koko päivän kotona itsekseni rauhoittuen. Valokuvasin vähän sisältöä, suunnittelin tulevaa viikkoa töiden puolesta, silitin vaatteita ja nautin rauhasta. Tämä järjestely sopi minulle itseasiassa oikein hyvin. Kaksi aiempaa päivää olivat sen verran toiminnantäyteisiä, että päivä rauhoittuen omissa oloissa teki vain hyvää. En saanut fomoa muiden piknikeistä tai vappubrunsseista. Minulle riitti ihan hyvin sunnuntain karkeloinnit.
Ja kun sanoin, että tulen muistelemaan tätä vappua vielä pitkään, niin voin seistä sanojeni takana. Siihen mahtui kiukuttelua ja riitelyä, mutta paljon enemmän hyvää. Olen miettinyt viime kuukausina paljon Sinkkuelämää ekassa leffassa Charlotten sanomia sanoja, että hän on onnellinen joka päivä. Ei joka hetki, mutta joka päivä. Ja se pätee nykyään myös minuun. Nyt olen voinut todella samaistua noihin sainoihin, mikä tuntuu ihmeelliseltä ja kontrasti edelliseen elämään on iso, mitä en olisi ennen uskonut. Nykyään onneen mahtuu todella myös ne huonommat hetket ja negatiiviset tunteet. Mitään ei tarvitse tukahduttaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit