Kun päätös oli tehty, tuntui siltä kuin harteilta olisi otettu pois suuri taakka. Me ollaan puhuttu viime aikoina paljon. Tuntuu siltä, kuin parisuhteeseen liittyvien odotusten ja paineiden kadottua, me ollaan löydetty ihan uudenlainen keskusteluyhteys. Mikä on hyvä. Aiotaan nimittäin jatkossa pysyä ystävinä ja perheenä, vaikka asutaankin eri osoitteissa. Me pysytään kuitenkin kumppaneina ja vanhempina ihan hamaan hautaan saakka meidän tyttöjen ansiosta. Se on helpompaa, kun pysytään ystävinä. Ollaankin jo sovittu yhdestä yhteisestä leffareissusta. Mukaan lähtee toki myös yksi neljävuotias.

Sen jälkeen, kun tehtiin päätös, moni on sanonut minulle olevansa pahoillaan. Minä olen sanonut reilusti; ”Ei tarvitse. Ei tämä ole huono juttu.” Tämä on kyllä surullista ja olen surullinen, mutta se ei missään nimessä tee tästä huonoa asiaa. Me teimme juuri oikean päätöksen. Olen voinut jo vuoden päivät huonosti ja kirjoittanut siitä täällä. Nyt koen että paraneminen ja eheytyminen voin viimein alkaa. Päivä alkaa viimein paistaa pitkän, pilvisen ajan jälkeen.

Mielessäni on viime päivät pyörinyt ajatus, jonka luin eroamiseen liittyvästä artikkelista: ”Ero on aina lapselle menetys. Mutta vanhemmista riippuu se, kuinka suuri menetys on.” Me aiomme kumpikin olla lapsillemme jatkossakin mahdollisimman läsnä. Mietitään juuri meidän perheelle sopiva systeemi ja ollaan varmasti paljon yhdessä myös jatkossa. Sanoin miehelleni, siis eksälleni, että mikään ei estä meitä viettämästä myös seuraavaa joulua yhdessä, perheenä.

Minua ei kaduta mikään. Ollaan ehkä tehty niitä huonoja valintoja, mutta meidän suhteesta syntyi kuitenkin jotain uskomattoman hyvää. Lapset ovat meille molemmille kaikki kaikessa ja he tekevät tästä kaikesta merkityksellistä. Meidän suhteesta jää kaunis ja pysyvä muisto heidän kauttaan.

Tänä iltana, aion katsoa Netflixistä yksin elokuvan, jota olin säästellyt pitkään yhdessä mieheni/eksäni, kanssa katsottavaksi. Viimein voin hyvällä omallatunnolla katsoa sen yksin. Jos se on hyvä, niin ehkä me vielä katsotaan se myös yhdessä joku ilta, kun hän on meillä käymässä.

Minun on todella vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tieten tahtoen haluavat satuttaa toista. Samoin minusta on järkyttävää se, miten jonkun mielestä toiselle ihmiselle voi puhua (tia kommentoida). Jonkun äidin mielestä on ihan ok, nimitellä toista somehuoraksi. Järkyttävää. Anonymiteetin suojissa on tavattoman helppoa sanoa jotain ilkeää. Liian helppoa. Niin helppoa, että sitä saattaa olla vaikeaa ajatella kiusaamisena. Ja seuraavalla hetkellä tämä sama ihminen saattaa hyvinkin opettaa omille lapsilleen ettei ketään saa kiusata. Nurin kurista, vai mitä?

Somekiusaamista on monenlaista. Jo pelkkä yksittäinen kommentti on paha. Sitten on niitä ihmisiä, jotka esimerkiksi estoista välittämättä näkevät vaivaa päästäkseen sanomaan sanottavansa. Jossain vaiheessa oli jo suoranainen trendi tehdä vaikuttajasta riittävän monta valitusta, jotta tämä saa kanaviinsa estot. Tiedän myös useamman vaikuttajan, josta on tehty perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Tästä viimeisestä kärsii moni muukin taho, kun viranomaisten työaikaa menee hukkaan turhien ilmoitusten käsittelyyn. Se, mikä minua mietityttää, on se, tajuavatko aikuiset ihmiset todella mitä somekiusaaminen on? Ensinnäkin se on jo rikollinen teko. Minäkin olen joutunut viemään asioita eteenpäin viranomaisille, kun en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Kiusaamista kun ei missään nimessä pidä hyväksyä.

Meistä jokaisella tulee vastaan tilanteita, joissa on mahdollista tehdä valinta sen suhteen kiusaako vai ei. Minä haluan ainakin toimia tyttärieni kanssa niin, että elän omien opetusteni mukaan. En ikinä, ikinä, halua joutua siihen tilanteeseen, että joutuisin selittämään lapsilleni tekojani.

Sanna, jota pidän ehdottomasti yhtenä hyväsydämisimmistä ihmisistä, jonka tiedän ja tunnen, sanoi omassa kanavassaan; ”Kun kuvailet toista, kerrot itsestäsi.” Minusta tätä voi käyttää myös tässä tilanteessa.

Minä toivon, että mahdollisimman moni vaikuttaja lähtee mukaan tähän kampanjaan ja somesta saataisiin parempi paikka meidän lapsia varten.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Millaista somekiusaamista te olette saaneet kokea?