Minulla on vauvakuume. Se ei tosin ole mikää uusi juttu. Poden kroonista vauvakuumetta. Olen aina potenut. Olen aina haaveillut lapsista ja perheestä. Siis oikeasti aina.

Nyt vauvakuumeeni on kuitenkin erityisen kova. Asiaa ei varsinaisesti auta se, että oma somekuplani on täynnä vauvoja. Ja niitä tulee lisää. Kun yksi on synnyttänyt, niin seuraava ilmoittaa olevansa raskaana. Välillä tarve on kovempi ja välillä sen pystyy unohtamaan. Poikaystäväni on välillä helisemässä kanssani. Hän on tässä asiassa paljon pidättäytyväisempi, jos niin voi sanoa. Ei yhtä tunteella menevä kuin minä.

Lapsilukuni ei ole vielä täysi

Tiesin jo ennen eroa ettei lapsilukuni ole vielä täysi. Samaan aikaan olen yrittänyt myös valmistautua siihen mahdollisuuteen, että lapsilukuni on tässä. Koska lapsia saadaan ja koska loppujen lopuksi voin itse vaikuttaa tähän asiaan hyvin, hyvin vähän. Mutta siitä huolimatta koen, että kaipaan elämääni vielä ainakin yhtä vauvaa. Seitsemän vuoden lapsettomuus opetti kuitenkin tietynlaista nöyryyttä. Olisin surullinen, jos tämä olisi tässä. Mutta uskon, että osaan olla myös kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Olen kaikesta huolimatta saanut kokea äidiksi tulemisen kahdesti.

Äitiys on ollut ehdottomasti elämäni hienoin ja merkittävin asia. Lapseni ovat maadoittaneet minut, antaneet minulle tarkoituksen ja kaikkein vaikeimpina aikoina, pitäneet minut kiinni arjessa. Raskaudet ja äitiyslomat ovat olleet yksiä elämäni hienoimmista vaiheista. Ja haluaisin kokea sen ajan uudelleen edes kerran elämässäni.

Lisäksi, toivoisin saavani eräänlaisen revanssin ja eheyttävän kokemuksen. Haluaisin kovasti saada lapsen ihmisen kanssa, joka haluaa olla ihan yhtä lailla mukana kaikessa, eikä yritä kontrolloida minua. Olen miettinyt lukuisia kertoja, millaista olisi saada lapsi ihmisen kanssa, joka ei tieten tahtoen halua jättää minua yksin.

Pelkäsin olevani raskaana

Armottomasta vauvakuumeesta huolimatta, säikähdin tässä kertaalleen ihan todella. Olimme olleet noin kaksi kuukautta yhdessä poikaystäväni kanssa, kun minulla alkoi tiputteluvuoto ja epämääräiset alavatsan nippailut. Kun kyttäsin menkkakalenteriani vuoto ajoittui viikkoa ennen menkkojen arvioitua alkamisaikaa. Eli periaatteessa se olisi voinut olla tiputteluvuotoa. Eli toisin sanoen se olisi voinut olla kiinnittymisvuotoa. Sain sätkyn ja menin paniikkiin.

Vauvakuumeesta huolimatta en voinut olla ajattelematta, että tällä aikataululla se olisi ihan liian aikaista. Ahdistuneisuushäiriöni heitti lisää vettä myllyyn ja itkin asiaa poikaystävälleni puhelimessa. Raskaustestit näyttivät negatiivista. Mutta koska kuukautisiini oli virallisesti vielä viikko, oli mahdollista että ne näyttäisivät sitä vielä monta päivää. Epätietoisuus oli aivan kamalaa. Tunteeni heittelivät laidasta laitaan toivon, ilon, paniikin, pelon ja ahdistuksen välillä. Tunnevaihteluilla oli väliä ehkä puoli minuuttia, joten tilanne tuntui senkin vuoksi entistä rankemmalta.

Epätietoisuuttaa, jota en meinannut kestää, kesti onneksi vain vajaat pari päivää, kunnes menkkani alkoivat reilusti etuajassa. Olin todella helpottunut kun niin kävi. Aika ei tuntunut oikealta. Vaikka loppujen lopuksi tiedän, että olisin ollut äärimmäisen onnellinen jos olisinkin ollut raskaana.

Kunhan aika on hieman parempi, haluaisin vielä vauvan ja toivon, että elämä kuljettaa minut siihen suuntaan, että sellaisen saan. Siihen asti jatkan vauvakuumeilua ja iloitsen kaikkien muiden puolesta. Lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Haluan uskoa, että rakkauteni lapsiani kohtaan riittää

Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Vappuviikonloppu

Lapsimessut 2022

Yksin lasten kanssa

Äitienpäivä on ihan pian ja siihen liittyvä markkinointi käy äärimmäisen kuumana. Äitienpäivän markkinointi on myös aika yksipuoleista. Joka paikassa lukee; ”Äitienpäivä lähestyy. Oletko jo hankkinut lahjan kumppanillesi?” Joka paikassa maalataan vahvasti kuvaa siitä, miten kumppani tekee tämän juhlapäivän. Tämä on mielikuva, joka ei juuri anna varaa muille mielikuville ja sulkee niin paljon pois. Kaikilla ei ole vanhemmuudessa tai elämässään kumppani, joka voisi tehdä tämän juhlapäivän.

Tällainen hyvin yksipuolinen kerronta aiheuttaa kuitenkin monessa surua. Iidan matkassa blogin Iida on monesti kertonut siitä millasta surua nämä vanhempainpäivät hänessä aiheuttavat, sillä hän on saanut lapsen yksin. Minulle itselleni äitienpäivä on myös äärimmäisen kipeä päivä. Minä vietin ensimmäiset äitienpäiväni kumppanin kanssa, mutta en silti muista yhtään onnellistä äitienpäivää.

Se ensimmäinen äitienpäivä

Suhteessa, jossa elin, minun merkkipäivilläni ei juuri ollut väliä. Itseasiassa, jos halusin viettää omaa merkkipäivääni, niin minun oli taisteltava sen eteen. Minun merkkipäiväni olivat täysin toissijaisia ja jos en jaksanut tapella niistä, niitä ei myöskään juhlittu. Sen sijaan kumppanini merkkipäivät olivat tärkeitä. Jos niitä ei juhlittu, kumppanini suuttui ja heittäytyi marttyyriksi. Sama päti siihen, jos merkkipäivät eivät menneet hänen mielensä mukaan.

Muistan varmasti ikuisesti ensimmäisen äitienpäiväni. Olin odottanut sitä hartaasti. Olihan se ollut ensimmäiseni. Mutta jo aamulla kävi selväksi ettei sitä noteerattu mitenkään. Minä nousin aamulla vauvan kanssa, kun kumppanini jatkoi unia puolille päivin. Olin niin murheen murtama tästä, että purskahtelin salaa itkuun pitkin päivää. Tunteet nousevat edelleen pintaan näin kuuden vuoden jälkeenkin. Sen jälkeen, olen tehnyt itse omat äitienpäiväni ja voin kertoa, että lasteni tekemät askartelut ovat ainoita lahjoja, joita olen saanut äitienpäivänä. Ne toki ovat aivan riittäviä, mutte en kiellä ettenkö olisi kaivannut muistamista myös kumppaniltani.

Erityisesti tuohon aikaan halusin uskoa kaikin voimin asioiden parantumiseen ja korjaantumiseen. Halusin uskoa, että kun aika kuluu, kaikki muuttuisi paremmaksi. Toki myöhemmin tajusin että mikään ei tule muuttumaan ja ainoa mahdollinen vaihtoehto oli oikeasti lähteä. Mutta silloin takerruin pieneenkin hyvään ja kiillotin sitä kirkkaammaksi kuin olikaan. Niin että minäkin uskoin siihen omaan kiiltokuvaani. Nyt olen oppinut, että tällainen on hyvin tyypillistä tuollaisissa suhteissa elävälle.

Vaikeat tunteet

Nyt vietän äitienpäivää keskenäni lasteni kanssa ja pystyn tekemään siitä juuri sellaisen, kuin haluan. Viime vuonna vietin äitienpäivää yksin, koska tarvitsin sitä. Tänä vuonna me mennään lasten kanssa mummilaan minun äitini luokse. Jonain vuonna ollaan varmasti myös poikaystäväni vanhempien luona. Meillä ei ole lasten kanssa mitään erityisiä perinteitä tälle päivälle. Varmasti osittain edellä kerrotun historian vuoksi. Mutta me löydämme ne ihan varmasti.

Vanhempien päivään liittyy varmasti paljon ajatuksia ja tunteita. Minulla siihen liittyy pettymystä ja surua. Jollekin, joka on toivonut lasta kovasti, mutta ei ole syystä tai toisesta saanut, vanhempain päivät ovat varmasti myös äärimmäisen kipeitä. Aina on niitäItse en voi muuta kuin lähettää lämpimiä halauksia kaikille niille, joille tuleva sunnuntai ei ole se kaikkein helpoin. ♥

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Vappuviikonloppu

Yksin, mutta ei yksinäinen

Meidän pääsiäinen

Pääsiäispussit lapsille