Syysloma tuli ja meni, minä sairastuin flunssaan
0Hei ihana! Tähän tuli suunnittelematon postaustauko. Sairastuin melkoisen ärhäkkään flunssaan ja olen ollut sängyn pohjalla useamman päivän. Päätin pitää suosiolla taukoa myös postaamisesta ja ottaa ihan vain lepoa.
Toki sairastuminen sattui juuri sille viikolle, kun tekemistä olisi ollut kaikkein eniten. Minulla oli kalenterissa palavereja, PR-tilaisuuksia ja haastattelu. Eli siis kiirettä piti. Jouduin lopulta siirtämään osan menoista ja muuttamaan tuon haastattelun etähaastatteluksi, kun alunperin piti tavata kasvotusten. Tästä kaikesta onneksi selvittiin lopulta. Aika paljon jouduin tosin lepäämään ja lepuuttamaan.
Mä olen tämän sometyön suhteen huono pitäämään vapaapäiviä, vaikka pitäisi. Sitä tulee oikeastaan joka päivä päivitettyä jotain. Ja suurinpiirtein viimeiset puoli vuotta olen tehnyt IG:seen joka päivä yhden videon. Eli käytännössä olen tehnyt puoli vuotta töitä, ilman vapaapäiviä. En tosin ole tehnyt joka päivä yhtä paljon ja postaaminen ei yleensä edes tunnu työltä.
Mutta en kiellä etteikö tämä viime päivien himmaaminen olisi tuntunut hyvältä, vaikka teinkin sen sairastamisen varjolla. Tämä sai minut myös miettimään sitä, että pitäisi oikeasti pitää enemmän niitä vapaapäiviä. Oma someni tuskin kaatuu siihen, jos pidän oikeasti yhden vapaapäivän kerta viikkoon. Se saattaisi tehdä allekirjoittaneellekin ihan hyvää.
Syysloma tuli ja meni ja arki rullaa meidän perheessä taas täysillä. On työt, on lasten koulu ja harrastukset. Tällä viikolla koululaisilla on myös koulun naamiaiset, sekä halloween disco. Saan yhtenä aamuna maskeerata lapsia aamupalan ohessa, kun kouluun lähtee lepakko ja muumio. Totte kävi ostamassa apteekista 9 metriä sideharsoja, joten voisi äkkiä kuvitella, että sillä saa yhden pienen muumion käärittyä. 😂
Mutta onhan tämä nyt aivan ihanaa, että koulussa järjestetään kaikkea tällaista kivaa. Lisäksi on ihanaa, että nyt molemmat isot pääsevät osalliseksi näistä koulun riennoista. Kuullaan ihan vähän vähemmän nurinaa siitä, kun toisella on kivoja juttuja koulussa ja toisella ei.
Sellaiset nopeat kuulumiset tällä kertaa. Nyt taas tiheämmästä tahdista kiinni.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kun imetys ei tehnyt sitä mitä luvattiin
Miltä vauvakuume tuntuu?
Sain Instagramissa postaustoiveen. Vapaaehtoisesti lapseton seuraajani kysyi minulta, miltä vauvakuume tuntuu, kun hän ei ole ikinä kokenut sellaista. Minä pystyn vastaamaan toki vain omasta puolestani, miten minä olen kokenut vauvakuumeen. Mutta aihe oli joka tapauksessa sellainen, johon halusin yrittää vastata.
Olen kertonut avoimesti olevani krooninen vauvakuumeilija. Se on alkanut ihan lapsena, eikä loppua näy. Todennäköisesti, kun oma ikä tulee vastaan, alan odottamaan niitä lapsenlapsia, vaikka niihin meneekin vielä monta vuotta.
Kaksi puolta
Ajattelen, että näissä kokemissani tuntemuksissa on kaksi puolta. On se puoli, joka innostuu nimenomaan vauvoista. Sydämeni sykkii aina niille pienille ihmisenaluille, jotka ähisee ja ääntelee sillä tavalla, kuin vauva voi vaan äännellä.
Ja sitten on se puoli, joka on aina halunnut olla äiti lapsille. Tämä puoli ei halua olla loputtomasti synnytyskoneena ja tiedostaa myös sen, että vauva-aika on äärimmäisen lyhyt aika.
Suurin unelma
Olen aina tiennyt haluavani olla äiti. Ja se on ollut aina se kaikkein suurin unelma. Samaan aikaan tiesin, että haluan ison perheen. Tässä asiassa olemme kaikki tosi erilaisia ja mielestäni se on enemmän kuin okei. Ei kaikkien tarvitse haluta olla äitejä tai isiä.
Leikin lapsena jo äiti leikkejä. Halusin lapsen heti kun täytyin 18-vuotta, mutta elämä ei mennyt niin kuin olin suunnitellut. Sain esikoisen 26-vuotiaana. Nuo vuodet olivat elämäni kipeintä aikaa. Mietin silloin paljon sitä, mitä jos en saisikaan edes sitä yhtä lasta. Elämästä tulisi silloin hyvin erilaista, kuin olin ajatellut.
Tasiasin välein mietin, että ei elämä ole hullumpaa aikuisena ilman lapsia. Sen kääntöpuolena tuli sydäntä repivä suru siitä, jos se kaikkein suurin unelmani ei toteutuisikaan.
Parhaimmillaan vauvakuume on tuntunut sellaiselta ihanalta läkähdykseltä sydämessä, kun näkee pienen ihmisen tai soman vauvanvaatteen. Suurimmillaan se on ollut juuri sellaista repivää, fyysystiä kipua, jollaista en ole voinut edes kuvitella tuntevani. Joinain hetkinä se on ollut aivan hullua, biologiasta kumpuavaa tarvetta. Tätä olen kokenut silloin, kun olen pitänyt sylissäni kolmen päivän ikäistä vastasyntynyttä. Kuten sanoin, hullua.
Viimeinen vauva
Meidän lapsiluku ei ole vielä täynnä. Taaperon ei pitäisi olla viimeinen vauva. Suoraan sanottuna pelkään hieman sitä tulevaa luopumista ja käsittelyprosessia, jonka viimeinen raskaus tuo mukanaan. En ole ainakaan vielä yhtään valmis siihen. Tällä hetkellä pääkoppani pitää kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että tämä ei ole viimeinen kerta.
Tämä mielessä olen muuten yrittänyt nauttia täysin siemauksin taaperon vauvavuodesta ja pikkulapsiajasta, jos kävisikin niin, että se jää viimeiseksi. Koska elämöästä ei koskaan tiedä.
Uskon, että tämä krooninen vauvakuume tulee olemaan aina osa minua. Vauvoilla on aina erityinen paikka sydämessäni ja mielessäni. Mutta uskon tämän muuttuvan ajan kanssa ja sen myötä, kun oma hedelmällisyyteni tulee päätepisteeseensä. (Voisin muuten kirjoittaa tästä aiheesta ihan oman postauksensa.) Haluaisin uskoa, että se ”haluan vauvan”-osa minusta kehittyy sellaiseen ”vauvat on ihania” vaiheeseen, mutta tämän aika näyttää.
Jos summaisin tämän ”miltä vauvakuume tuntuu”, niin itselläni se on tuntunut eri tavoilla ihan fyysisesti. Sen lisäksi koen sen olevan jotain sellaista, joka on ollut aina minussa. Kuten sanoin, minun sydämessäni on aina erityinen paikka vauvoille. Mietin paljon raskautta ja mietin paljon vauvoja. Pysyn ikuisesti vauvakuumeilijana.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä
Kaksi kuvaa, sama paikka, aivan eri tilanne
Asioita, joista pidän itsessäni