Hae
Big mamas home

Elokuun suosikit

Vanha klassikko postaus, jonka pariin tulee palattua uudelleen ja uudelleen. Eli kuukauden suositkit. Tässä tämän elokuun suosikki jutut. En lupaa, että näitä tulee ensi kuussa, koska saatan hajamielisenä unohtaa. Mutta jos näitä ainakin silloin tällöin testaisi.

 

Kesäkeitto paahdetuilla kasviksilla

Hehkutin tätä jo aiemmin. Mutta tämä ansaitsi oman noston, sillä taisimme syödä tätä peräti neljä kertaa tämän kuukauden aikana. Keitto valmistetaan paahtamalla kasvikset uunissa, liemi erikseen kattilassa. Tarjoilua varten keitto kasataan lautaselle. On ollut ihana kuulla, että moni teistä on lähtenyt myös kokeilemaan tätä kesäkeittotraumoista huolimatta. Sanoinkin aikaisemmin, että hyviä kasvisruoka reseptejä ei meillä ainakaan ole ollut liikaa.

Zizzin mekko

Sain Zizziltä tällaisen vihreän musliinikankaisen mekon. Olen haaveillut tästä materiaalista todella pitkään ja se on juuri sellainen, kuin olin ajatellutkin. Mekko on päällä todella miellyttävä ja rento. Värikin on tuollainen kaunis vihreä.

 

Töölönlahden leikkipuisto

Ollaan käyty pariin kertaan Töölönlahden uudessa leikkipuistossa, joka on auennut tässä elokuussa. Miljöö on ihan mieletön. Leikkipuistoa ympäröivät kauniit niittykukkapläntit. Puistoalueella on aurinkotuoleja ja riippukeinuja, lentopallo kenttä ja sitten itse se leikkipuisto.

Leikkipuistossa on erilaisia vesielementtejä ja paljon hiekkaa, jolloin lapset pääsevät läträämään. Tähän leikkipuistoon kannattaa melkein ottaa vaihtovaatteet mukaan.

Kesällä on muutenkin ollut kiva käydä leikkipuistoissa. Isommatkin lapset viihtyvät niissä vielä ja taaperolle tämä on ollut ensimmäinen leikkipuistokesä. Ensi kesänä kierretään varmasti useampia leikkipuistoja lasten kanssa, kun taapero kasvaa tuosta entisestää.

 

Lautapeli-illat kotona

Ollaan vietetty Toten kanssa yhteistä aikaa lautapelien parissa aina kun ollaan saatu lapset nukkumaan. Ollaan lainattu kirjastosta eri pelejä ja pelattu niitä silloin, kun Totte on ollut illalla kotona. Meidän suosikiksi on noussut Ticket to Ride pelit. Ollaan kirjaston kautta päästy tutustumaan nyt ainakin kolmeen eri versioon.

Toivottiin näitä nyt myös joululahjaksi.

On ollut oikeasti ihanaa viettää aikaa yhdessä tällä tavalla. Tässä tulee kuitenkin juteltua ihan eri tavalla, kuin vaikka telkkaria katsellessa. Keksittiin myös toinen kiva aktiviteetti, mitä tehdään nykyään yhdessä, mutta siitä ehkä joku toinen kerta.

8D-musiikki apuna keskittymiseen

Bongasin Instagramista vinkin, joka saattaa auttaa nepsy-tyyppejä keskittymään paremmin. Nimittäin 9D- ja 8D-musiikki. Olen itse kokeillut jälkimmäistä, koska keskittyminen on ajoittain vaikeaa. Ja vitsi mikä kokemus. Itselläni 8D-musiikki aiheuttaa samanlaista mielihyvää ja ”aivojen kutinaa”, kuin vaikka ASMR äänet. Fiilis on oikeasti aika jännä.

Ja minua se auttaa oikeasti keskittymään. Minulla ei siis vielä ole nepsy diagnoosia, mutta hyvin vahva veikkaus tästä on kuitenkin.

Suosittelen testaamaan, jos sinulla on haasteita keskittymisen kanssa.

 

Tässä tämän elokuun suosikit. Olisko sinulla jotain, mistä haluaisit kuulla tällaisessa kuukauden suosikit postauksessa? Esimerkiksi kosmetiikkatuotteista?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Loppukesän kuulumisia

Lasten kesäloma ja miten se koettelee parisuhdetta

Rakkaalle 1-vuotiaalle!

Päivä (lähes) 1-vuotiaan kanssa

Viime päivinä: Podcast äänityksiä ja perhearkea

Hunajan värinen lyhyt kesämekko

Hei ihanat! Lupasin teille asupostauksia, joten saamanne pitää!

Tämä mekko on aivan ihana ja se on Noshin kesän mallistosta. Olen saanut sen PR-lahjana. Mekon nimi on Anmari ja minulla se on hunajan värisenä. Mekkoa löytyy vielä useammassa värissä ja kokoskaala on XS-XXXL. Minulla itselläni on koko XXL. Ja tätä nimenomaista väriä on saatavilla useassa koossa.

 

Mekko / Nosh saatu*

Kengät / Ulla Popken saatu*

Laukku / Lindex

Hattu / Second hand

Korvakorut / Daughter of the North saatu*

 

Mekon materiaali on puuvillaa ja siinä on todella kaunis tekstuuri. Se ei rypisty käytössä ja vaikka kangas on suht paksua, mekko ei ole liian kuuma. Näin ollen se sopii täydellisesti kesään ja lämpöön. Moni varmasti tietää jo, miten pidän juuri tällaisista a-linjaisista lyhyistä mekoista. Ne sopivat omasta mielestäni parhaiten vartalolleni.

Tämä väri on tosi kaunis. Se ei ole keltainen, eikä se ole suoraan oranssikaan, vaan vähän murrettu. Siis niin kaunis väri. Huomaan muutenkin, että juuri nyt yksiväriset mekot puhuttelevat kaikkein eniten.

KUVAT: KATRI KONDERLA

Pidän muutenkin tästä asukokonaisuudesta todella paljon. Haluaisin käyttää enemmän hattuja arjessa. Muutakin kuin lippalakkia. Mutta unohdan ne, eikä minulla ole muita oikeasti kivoja, kuin tämä kuvissa näkyvä. Olen etsinyt tämän kyseisen lätsän kirppiksiltä. Tämä on ihan täydellinen. Minulla oli saman tyylinen, kun olin yläasteella.

Toisekseen, olen ihastunut valtavasti chunky kenkiin. Minusta tuntuu, että ne saavat jalkani näyttämään sopusuhtaisilta vartalooni nähden. Kukaan muu tuskin kiinnittää tähän huomiota, mutta itse pidän tämän tyyppisistä kengistä.

Mitä pidät tästä asusta?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Minä heinäkuussa x 6

Kevyt valkoinen kesämekko

Klassisesti kauluspaidassa

Oodi nahkatakille ja siniselle mekolle