Hae
Big mamas home

Hoitoalan lakko

Mietin hetken haluanko avata omaa näkemystäni tästä aiheesta blogin puolella. Instagramissa olen kyllä kertonut avoimesti mielipiteestäni hotoalan tilanteeseen liittyen. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että tämä hoitoalan lakko on äärimmäisen tarpeellinen. Mutta henkilökohtaisesti epäilen, että tästä on oikeasti mitään konkreettista hyötyä. Koska samaan aikaan suunnitellaan uutta pakkolakia, jolla kaikki hoitojat saataisiin pakotettua töihin. Samaan aikaan iltapäivälehdet kirjoittavat tarinaa ahneista hoitajista, jotka vaarantavat potilasturvallisuuden vaatiessaan lisää palkkaa muka ihan kohtuullisen palkkansa päälle. Todellisuushan on se, että harva meistä on edes nähnyt 3000 € kuukausipalkkaa asumatta töissä.

Tämä kertoo todella paljon ihmisten asenteista hoitoalaa kohtaan. Joten henkilökohtaisesti mietin vain sitä, tuliko lakko liian myöhään ja tarkoittaako tämä vain suomalaisen terveydenhuollon totaallista romahtamista.Arki just nyt - Big mamas home by Jenni

Omat kokemukseni

Minä olen vasta valmistumassa hoitoalalle. Olen kuitenkin ehtinyt tekemään hoitotyötä jo noin kahdeksan vuotta ja tällä hetkellä mietin, miten voin pelata korttini niin etten joutuisi tekemään sitä enää päivääkään.

Minua on töissä ahdisteltu seksuaalisesti, koskemattomuuttani on loukattu, minua on lyöty ja nipistelty, nimitelty ja haukuttu. Minusta on tehty perättömiä valituksia, koska naamani ei ole miellyttänyt. Minua on uhattu tappamisella ja vammauttamisella.

Kun jäin lasten kanssa yksin eron jälkeen, minulle tehtiin hyvin selväksi silloisten esimiesten puolelta, että olen taakka yritykselle. Yritykselle, jonka tarkoitus on hoivata, auttaa ja taata ihmisarvoinen elämä, mutta joille hoitajat ovat pelkkä menoerä. Voin eron jälkeen äärimmäisen huonosti ja kun yritin hoitaa itseäni ja jäädä sairaslomalle, minua uhkailtiin oppisopimuksen purkamisella. Minua syyllistettiin siitä, kun pienet, päiväkoti-ikäiset lapseni sairastivat. Lopulta pelkäsin lasten sairastumista ja ahdistuin valtavasti siitä, kun jommalla kummalla alkoi nenä edes vuotamaan.

Yksin pienten lasten kanssa toivoin, että saisin tehdä arkiaamupainotteista listaa. Eli viikonloppu ja iltavuoroja vähennettiin. Oman jaksamisen kannalta pyysin mahdollisimman vähän yövuoroja. Joten minun palkkani oli yleensä nippa nappa yli sen 2000 €. Eli käteen jäi yleensä 1500 – 1600 €. Näin ollen olin oikeutettu Kelan mielestä lähes 500 € asumislisään, koska he olivat sitä mieltä, että tuloni eivät millään riitä elämiseen kahden lapsen kanssa.

Hoitoalan lakko - BMH - Big mamas home by Jenni

Joten, ihan ensinnäkin, olisiko tässä tilanteessa mitään mahdollisuutta kuunnella niitä, jotka tietävät tarkalleen kuinka paljon sitä rahaa jää käteen. Eli juuri niitä hoitajia. Muistan elävästi sen, kun paljon ylitöitä tehnyt kollega valitteli kerran, että mitä järkeä näissä ylitöissä on, kun palkkaa ei koskaan jää käteen yli 2000 €, vaan aina sen alle. 3000 € on loppujen lopuksi aika kaukaa haettu palkka.

Minä ja lapset olemme aina saaneet hyvää hoitoa. Mutta nyt pelkään että se ei ole pian mahdollista. Hoitoalan lakko on äärimmäisen tarpeellinen, mutta pelkään, että se tulee liian myöhään. Tässä vaiheessa ratkaisu ei ole koulutuspaikkojen lisääminen, koska moni muu, kuten minäkin haluaa vaihtaa alaa heti valmistuttua. Mitein jopa kannattaako tässä edes valmistua, jos pakkolailla minut voidaan sitten pakoittaa hoitotöihin.

Nyt kannattaisi oikeasti kuunnella hoitajia, jotka ovat jo pitkään äänestäneet jaloillaan. Kohta hoitajia ei yksinkertaisesti enää ole.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kesätyöt on loppu

Tammikuun kootut

Uutta arkea takana kaksi viikkoa

Uupumus

Ensimmäinen päivä koronajäljittäjänä

Ohi on. Nimittäin ensimmäinen työpäivä koronajäljittäjänä. Toki mienua ei heti ensimmäisenä päivänä päästetty puhelimen ääreen. Voin kertoa tänään tulleen niin paljon uutta tietoa, että tässä on pää aivan pyörällä. Nukahdan tänään todennäköisesti hyvissä ajoin.

Työ vaikuttaa juuri niin mielenkiintoiselta, kuin mitä olen ajatellut. Melkein harmittaa, että minun pestini on vain reilun kuukauden mittainen. Ensinnäkin työskentelen jossain sellaisessa yksikössä, jota ei ole ollut aiemmin ja jota ei tule olemaankaan aikanaan samassa mittakaavassa kuin nyt. Ja tuskin tulen saamaan mistään muualta vastaavanlaista työkokemusta. Lisäksi, pääsen työskentelemään ensimmäistä kertaa elämässäni toimistoon. Olen tehnyt vuosia sitä perushoitotyötä, joten tämä on minulle täysin uutta. Plussaa toki on, että saan toimistossa käyttää isompia korviksia.

Ensimmäinen työpäivä koronajäljittäjänä - BMH - Big mamas home by Jenni

Ensimmäisen päivän perusteella ymmärrän jo paljon paremmin koronajäljitystä ja tämän hetken koronatilannetta. Olen tietoisesti suojellut itseäni, enkä ole seurannut tilastoja säännöllisesti. Olen pyrkinyt olemaan selvillä rajoituksista ja yleistilanteesta, mutta muutoin olen suojellut mielenterveyttäni. Minulla diagnosoitiin uupumisen yhteydessä ahdistuneisuushäiriö, joten yritän senkin puolesta olla varovainen.  Nyt tilanne iski jäljityksessä vasten kasvoja. Enkä voi juuri sulkea silmiäni siltä, kun tilanne tulee konkreettisesti työpöydälleni.

 

Siitä huolimatta olen oikeasti innoissani. Loma jää tänä jouluna vähille, mutta se ei haittaa. On minulla joulun pyhien pitkä viikonloppu ja viikonloppuvapaat, joten eiköhän tästä selvitä. Ja edelleen, tämä on hyvin erilaista kuin hoitotyö, jota saa painaa niska hiessä.

Ensimmäiset päivät tulevat olemaan varmasti henkisesti raskaita, koska opin jatkuvasti niin paljon uutta. Tämä ensimmäinen ilta on ollut vielä ihan kohtuullinen, mutta voi olla, että huomenna uni tulee nopeasti. Onneksi ensimmäiseen viikonloppuun kuuluu pitkä viikonloppu. Lisäksi, tyttöjen lomaillessa, ehdin palautua illan aikana työrupeamasta itsekseni. Uskon siis jaksavani. Ja olen aivan innoissani siitä, mitä pääsen tekemään. Se auttaa jaksamaan.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Sain töitä

Kesätyöt on loppu

Pidin puoleni

Oppisopimuksella lähihoitajaksi