Hae
Big mamas home

Vähän ahdistaa

Olen kertonut, että minulla on mahdollisuus päästä viimeistelemään lähihoitajantutkintoni. Ig-storyssani kerroin, että saisin perjantaina varmistuksen asiaan. Paitsi etten saanut. Mikä on todella turhauttavaa. Jännitin koko viikon ja erityisesti torstain tätä tietoa, mutta ole edelleen yhtä epätietoinen.
opiskelu, oppisopimus, opintoviikot,
Homman nimi on se, että saan oppisopimuspaikan, jos olen suorittanut 2/3 osaa opinnoista. Mikä tarkoittaisi 80 opintoviikkoa 120. Papereissani lukee kuitenkin 41, vaikka olen jo pitkällä erikoistumisessani. Mietin puoli päivää, miksi opintorekisterissäni näkyy niin vähän viikkoja vaikka olen suorittaut varmasti lähemmäs 9/10 opinnoista. Sitten tajusin, että olen käynyt opintojani viimeksi aikuisopiston puolella, jossa se 120 ov:ta tiivistetään 45. Nyt tämä täytyy selittää työpaikkaani opettajan avulla ja sitten pääsen toivon mukaan aloittamaan. Ellei tässä tule uutta mutkaa matkaan.
opiskelu, oppisopimus, opintoviikot,
Eniten ärsyttää se, että tämä tuli viikonloppua vasten. En voi tehdä asialle mitään tänä aikana ja edistää tilannetta.
Tämä ei ollut suunniteltua, mutta haluan kovasti päästä tekemään tämän oppisopimuksella. Olen aina hävennyt sitä ettei minulla ole toisen asteen tutkintoa. Siitäkin huolimatta, että ammattikoulun aloittaessani oikea paikka minulle olisi ollut valvotut olosuhteen suljetussa hoitolaitoksessa, eikä koulun penkki. Jos tämä onnistuu, minulla on todennäköisesti paperit jo ennen joulua.

Töitä etsimässä

työ, työelämä, työnhaku,

Nyt kun päivähoito on lähtenyt sujumaan ja jännitys hellittänyt, minunkin on helpompi keskittyä tulevaan syksyyn ja siihen, että edessä tulee olemaan viimeiset viikot vanhassa työssäni. Niinä aamuina, kun bebe on treenannut päivähoidossa, minä olen päivittänyt CV:ni ja tutkinut avoimia työpaikkoja. Olen nimittäin Little E:n syntymästä asti kaivannut itselleni jotain uutta, nimenomaan työn saralla. Mutta koska haaveilimme kahdesta lapsesta pienellä ikäerolla, annoin asian silloin olla.
työ, työelämä, työnhaku,

 

työ, työelämä, työnhaku,

 

työ, työelämä, työnhaku,
Nyt olisi kuitenkin hyvä hetki mennä eteenpäin tässä asiassa. Haaveilen työstä, jossa voisin edetä ja rakentaa uraa. Koen nimittäin, että minulla on tällä hetkellä työ, mutta ei uraa ja minä haluaisin nimenomaan työn, josta voisi tulla minulle myös ura. Olen valmis aloittamaan pohjalta, mutta haluan ehdottomasti edetä.
työ, työelämä, työnhaku,
Kun olen useamman vuoden ajan selvittänyt monia blogiin liittyviä ongelmia ja vaikeuksia, olen huomannut, kaipaavani oikeanlaisia haasteita. Minulle on kehittynyt suunnitelmia ja toiveita, mutta olen myös varautunut siihen, että niiden toteutuminen vie aikaa ja vaatii työtä. En malta odottaa matkaa, joka minulla on edessäni.
Syksystä on ainakin tulossa mielenkiintoinen.
työ, työelämä, työnhaku,
Ajattelin, että kertoisin teille omat vinkkini työnhakuun. Minä nimittäin perehdyin työnhakuun perusteellisesti ennen, kuin lähdin hakemaan töitä. Siitä on nimittäin kauan, kun olin viimeksi mukana työmarkkinoilla ja silloin menin ehkä aavistuksen alta riman. Ihme, että sain silloin töitä. Tähän mennessä olen saanut ainakin CV:stäni positiivista palautetta ja uskon, että se on erottunut edukseen.