Miltä masentunut ihminen näyttää?
6Puhuin Instagramissa (@bmhjenni) hieman mielenterveysongelmista ja ulkonäöstä. Sain kimmokkeen ihanan Sinin (@ketunpoikia) stooreista. Sain kyseisessä kanavassa jo aivan ihanaa palautetta, mutta halusin ottaa asian täälläkin esille vähän perusteellisemmin jo senkin vuoksi, että blogin seuraajat eroavat hieman Instagramista.
Oma tilanteeni on tällä hetkellä se, että mielenterveysongelmieni vuoksi olen työkyvytön. Minun diagnoosini ovat ainakin tällä hetkellä ahdistuneisuus ja uupumus. Minulla on viimein hyvä hoitosuhde lääkäriin, joka oikeasti edistää asioitani. Teemme tällä hetkellä yhdessä asioita sen eteen, että pääsisin mahdollisimman pian psykoterapiaan.
Tällä hetkellä ahdistun valtavasti pienistäkin asioista. Minun ei tarvitse kuin ottaa puheeksi esimerkiksi opintojeni edistäminen, niin ahdistun ja alan itkeä. Kaikissa viimeisimmissä tapaamisissa koulussa olen itkenyt niin etten ole saanut sanaa suustani tai kunnolla henkeä. Tämä oli yksi syy, miksi opintojen väliaikainen keskeyttäminen tuntui järkevältä. Jos en pysty edes puhumaan opinnoista saamatta paniikkihäiriötä, miten voin opiskella?
Masentunut ihminen ei näytä masentuneelta
Suurin kysymys kuuluu kuitenkin, että pitääkö ongelmien näkyä ihmisestä myös ulospäin? En ole ainoa, joka saa kuulla siitä, että miten voin kamppailla mielenterveysongelmien kanssa, kun jaksan kuitenkin meikata? Moni tuntuu odottavas oikeasti sitä, että mielenterveysongelmista kärsivä ihminen on automaattisesti epäsiistin ja rähjäisen näköinen. Tai että tämän otsassa lukee selkeästi erottuvin kirjaimin: ”Olen masentunut!”
Minukin viimeisimmässä lääkärinlausunnossani luki ”ulkonäkö siisti”. Ja itse hoitoalalla olleena tiedän, miksi hotohenkilökunta silmäilee ihmisen ulkonäön. Joku voi väittää kirkkain silmin, että kaikki on hyvin, hän pystyy huolehtimaan itsestään ja siitä huolimatta tämän ihmisen vaatteet ovat likaiset ja olemus merkittävän epäsiisti. Silloin ulkonäkö kertoo jotain muuta, kuin ihmisen sanat. Mutta tämä ei ole asia, mihin pitäisi takertua tai minkä pitäisi vaikuttaa avun saantiin. Silti, esimerkiksi minä, en todellakaan meikkaa, jos olen menossa lääkäriin, etten vahingossakaan näytä liian hyvinvoivalta. Joku seuraajistani kertoi poistavansa myös kynsilakat ennen lääkäriin menoa samaisesta syystä.
Minulle meikkaaminen on meditatiivista. Pukeutuminen on minulle ilo. Ja epäjärjestyksessä oleva koti ahditaa minua vain entisestään. Jos olen kotona jatkuvasti ahdistunut epäjärjestyksestä, niin se ei varsinaisesti auta tilannettani. Samoin meidän kuvausreissut Katrin kanssa on sellaisia, että saan siinä kuvaamisen ohella purkaa monen tunnin ajan tuntojani läheisen ystävän kanssa. Toki olen väsynyt kuvausten jälkeen, mutta yleensä minulla ei ole sitten muita suunnitelmia sille päivälle ja voin levätä.
Kaiken lisäksi, yleisin neuvo, jonka vaikeassa tilanteessa oleva saa muun muassa siltä hoitohenkilökunnalta, on: ”Tee kaikkea kivaa ja sellaista, joka tuottaa iloa.” Minulle nämä asiat ovat some, kuvaaminen, meikkaaminen ja pukeutuminen. Sekä siivoaminen siinä mielessä, että epäsiistissä kodissa olisin vain entistä ahdistuneempi. Minulle myös se, että saan keskittyä esimerkiksi juuri siihen meikkaamisen hetken ajan ja saan ajatukset pois niistä ahdistavista ajatuksista, tuovat minulle sen kaivatun lepohetken siitä kaikesta vaikeasta.
Ei tuomita
Joten olisiko mahdollista, että lopetetaan ihmisten syyllistäminen. Vaikea elämäntilanne ei näy aina ulos päin. Ihmiset ovat erilaisia ja vaikeudet ovat erilaisia. Vieläkään, kukaan ei tiedä sitä, millaisten asioiden kanssa jotkut kamppailevat. Esimerkiksi, omalla kohdallani väkivaltaista parisuhdetta oli mahdotonta nähdä ulospäin, koska siihen kuului kulissien ylläpito. Itsemurha saattaa yllättää täysin, koska ei sen tehneestä ihmisestä välttämättä ole nähnyt ulospäin sitä, mitä hän on mielessään hautonut.
Parasta mitä voit tehdä, kommentoinnin sijaan, on kuunnella ja ymmärtää. Ja tärkeintä on muistaa se, että mielenterveyden sairaudet ovat oikeita sairauksia, siinä missä vaikka korona. Suhtaudutaan niihin sairauksina.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa
Onnistunut lääkärinkäynti
Olen ravannut lääkärillä enemmän ja vähemmän reilun vuoden ajan. Siitä lähtien kun sain burn outin ja tämä alamäki alkoi. Tai todennäköisesti se on alkanut jo paljon aiemmin. Romahdus tapahtui silloin viime vuoden elokuussa. Tänään, yli vuosi myöhemmin, menin taas lääkäriin puhumaan sairaslomasta ja tilanteestani, sekä siitä että haluaisin alkaa tekemään asioita sen eteen, että pääsisin psykoterapiaan. Minulla oli taas uusi lääkäri, kuten yleensä, jolle selittäisin tilanteeni.
Pääsin aamulla lääkärin huoneeseen ja istuin alas. Lääkäri istui omalle paikalleen ja sanoi: ”Kerro minulle omin sainoin missä mennään.” Hän kertoi lukemeneensa lausuntojani, mutta halusi silti kuulla, mitä minulla oli sanottavanani. Tässä kohtaan purskahdin itkuun, jolloin lääkäri sanoi minulle: ”Ihan rauhassa. Meillä ei ole mikään kiire mihinkään. Ota juuri se aika, jonka tarvitset.” Minä otin ja kerroin. Ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että lääkäri ihan oikeasti kuunteli minua ja yritti ymmärtää niitä tuntemuksia, joita koin.
Tulin kuulluksi
Tiedän, että terveydenhoidossa on kiire niin lääkäreillä, kuin hoitajilla. Mutta jotenkin tällä kertaa korostui se, että minua kuunneltiin ja minulle annettiin aikaa. Sain avattua tilannettani vähän paremmin, syitä sille miksi olen uupunut ja ahdistunut. Miksi en usko, että tämä on masennusta. Kerroin valtavasta epäonnistumisen tunteesta, jota tunnen jatkuvasti ja joka saa minut lamaantumaan.
Tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että en ollut vain ongelma, johon kaivataan nopea ratkaisu. Lääkäri myös kysyi mitä ajattelen hoidostani jatkossa. Tällöin pystyin ottamaan puheeksi toiveeni päästä psykoterapiaan. Kerroin myös siitä, että jonkin ajan kuluttua haluaisin myös tehdä osa-aikaisesti töitä, koska olen kokenut työn myös kuntouttavana. Mutta siihen en ole vielä valmis.
Lopuksi lääkäri muistutti, että jos olo huononee, niin pitää muistaa hakeutua päivystykseen ja toisinaan, kun tilanne on oikein paha, niin myös osastojakso voi olla aiheellinen.
Otin lääkärin nimen itselleni ylös, jotta osaan pyytää häntä jatkossakin itselleni.
Olen itkenyt oikeastaan koko päivän. Osittain helpotuksesta, osittain vain yleisestä ahdistuksesta. Helpotuksesta siksi, että minut oli oikeasti kuultu. Poistuin lääkäristä käsissäni todistus kuukauden mittaisesta sairaslomasta, sekä tieto siitä, että saan lähetteen psykiatrille. Tuntuu äärimmäisen tärkeältä, että tulin kerrankin oikeasti kuulluksi ja asiani etenevät. Ehkä tässä on vielä toivoa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa
Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun