Kuinka moni muistaa, kun tilasin itselleni MILF-korvikset? No tilasin nyt samanlaiset, mutta pinkkinä. Haaveilen myös MILF-mukista. Ai miksi? Koska olen MILF ja ylpeä siitä. Enkä ole ainoa vaikuttaja, joka puhuu näistä. Vivian Valpuri ja Kirsikka Simberg ovat valinneet podcastinsa Hei Babyn viimeisimmän kauden teemaksi milffeyden. Ja se on minusta todella hienoa. Milfit ovat todella aliarvostettuja. Ja Vivian, sekä Kirsikka ovat loistavia milf-esikuvia.

MILF tarkoittaa sanatarkasti ”Mother I’d Like to Fuck”, eli äiti jota haluaisin panna. Mutta merkitys sanalle ei ole minusta kuitenkaan noin yksiselitteinen. Milffi on äiti, jolla on homma hallussa. Hän on yleensä vähän vanhemman virkaiän mutsi, joka on löytänyt itsensä ja naiseutensa uudelleen. Milffin lapset eivät ole enää niin pieniä, eivätkä ole koko ajan vaatimassa osuutta tämän vartalosta itselleen. Äiti ei ole enää samanlaisessa symbioosissa lapsensa kanssa. Silloin, kun lapsi on pieni ja äiti on mahdollisesti lapsen kanssa kotona, elämä pyörii täysin ja lähes pelkästään sen lapsen ympärillä. Lapsen kasvaessa äiti saa kaistaa omille ajatuksille ja omalle elämälleen. On aikaa ja resursseja keskittyä myös itseensä.

Ja vauvavuonna kuuluukin uppoutua siihen lapseen ja vauva-arkeen. Se on enemmänkin, kuin sallittua. Plus se on meidän biologiassamme. Mutta jokainen nainen ja äiti ansaitsee muutakin ja sitä muuta on myös luvassa.

Kuinka milfiksi tullaan?

Metamorfoosi äidistä milfiksi alkaa siinä vaiheessa, kun äidillä riittää ajatuksia muuhunkin kuin vauvan tarpeisiin ja hänelle alkaa herätä kiinnostusta myös itseensä. Itselle oman milfeyden käännekohta oli ehdottomasti erossa. Eron sattuessa oma kuopukseni oli kaksivuotias. Olin siihen mennessä elänyt neljä vuotta täysin lapsilleni ja ollut täysin ja totaallisesti kiinni heissä. Kumppanista huolimatta pyöritin arkea yksin. Minun vapaa-aikaani oli se, että kävin lapset mukanani PR-tapahtumissa. En kuitenkaan päässyt oikeastaan mihinkään ilman lapsia. Ihan rehellisesti, eron jälkeen ainoa asia, joka minun arjessani muuttui oli se, että ensimmäistä kertaa myös toinen vanhempi on enemmän aikaa lasten kanssa. Minulla on viimein sitä ihan rehellistä, oikeaa omaa aikaa, ilman lapsiani.

Milfeyteni alussa aloin kiinnostua taas asioista, jotka olivat kiinnostaneet minua aiemmin. Aloin taas meikkaamaan ja pukeutumaan ja kiinnostumaan siitä pukeutumisesta, sekä muodista. Tyyliini löytyi uusia seksikkäämpiä elementtejä, kuten pitsitoppeja, jotka alkavat olla minulle jo tavaramerkki. Oma ulkonäkö alkoi kiinnostaa, samoin liikkuminen. Tunsin olevani taas nainen, enkä vain äiti. Lisäksi olen nykyään paljon terveemmän ja hyvinvoivemman näköinen kuin kaksi vuotta sitten tähän aikaan. Stressi, uupumus ja henkinen pahoinvointi näkyivät kasvoiltani.

Tätä nykyä koen olevani itsevarma ja sinut itseni kanssa. Ja se tuntuu ihan uskomattoman ihanalta. Lisäksi osaan ottaa sen oman aikani ja huolehtia ihan eri tavalla omasta hyvinvoinnistani. Lisäksi saan tällä hetkellä elää maailman ihaninta parisuhdetta ja katsella maailmaa niillä vastarakastuneen ruusunpunaisilla laseilla. Ja vaikka olen umpirakastunut, elämäni on muutenkin todella hyvää. Poikaystäväni tuo siihen vain erittäin kivan extran.

Joten te kaikki, jotka olette tällä hetkellä siinä kaikkein syvimmässä vauvavuoden alhossa, jolloin se jääkaappina toiminen mahdollisesti ärsyttää eniten, parempaa on luvassa. Te saatte vielä itsenne ja vartalonne takaisin. Ja vielä paljon siihen lisää. Tällaisten omatoimisten lasten vanhemmuus on siinäkin mielessä kivaa, että sillä välin kun he puuhaavat omia touhujaan, niin sitä voi kumppanin kanssa livahtaa vaikka vähän kuhertelemaan makuuhuoneeseen. 😉

-Jenni

KUVAT: Ida Keränen

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Miksi halusin itsestäni boudoirkuvat

Se aika kuukaudesta

Perinteisest toiveet

Sinisilmäinen

Ero ei ole koskaan helppo

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivää, jonka piti olla naisten oikeuksien ja tasa-arvon päivä. Silti, vielä tänäkään päivänä herran vuonna 2022 tasa-arvo ei toteudu. Ei edes täällä Suomessa.

Esimerkiksi vain miesten sairauksia tutkitaan. Naistensairaudet, kuten matala ferritiini ja endometrioosi ovat trendisairauksia, joiden tutkimuksiin on äärimmäisen vaikeaa päästä. Ja vaikka meidän raiskauslakiimme haetaan viimein muutoksia, niin raiskauskulttuuri elää edelleen vahvana. Lenita Airisto kertoo elämänkerrassaan, miten Pertti ”Spede” Pasanen on yrittänyt raiskata hänet. Ja koska media vihaa naisia Iltalehti kirjoittaa tästä uutisotsikon sanoilla ”Lenita Airaksisen kova syytös Spedeä kohtaan.”

Ja kun tällainen juttu jaetaan Facebookissa, siellä on suomen kanssa valmiina kommentoimaan syyttäen ja solvaten uhria. Tämä on raiskauskulttuuria, kun uhria ei uskota, vaan väitetään että tällä on joku syy väittää tällaista. Tätä samaa on se, kun ilmoitettiin että seksuaalirikoksia koskeva lainsäädännön muutos on menossa eduskuntaan hyväksyttäväksi ja nämä samat kommentoijat ovat muka huolissaan siitä, että nyt naiset voivat haastaa tuosta noin vain miehiä oikeuteen raiskauksesta.

Raiskauskulttuuri on uhrin syyttämistä

Muutamat jutut nousivat esiin todella monista kommenteista. Kuten; ”Miksi Lenita ei ottanut asiaa esille silloin kun se tapahtui?” Tämä on täysin samaa syyllistämistä, kuin mitä lähisuhdeväkivallan uhrit saavat kuulla ”Miksi et lähtenyt, jos tuntui niin pahalta? Miksi siihen suhteeseen piti jäädä?” Kuka ihan oikeasti uskoo ettei tästä olisi syntynyt ihan samanlaista kohua silloin, kuin nyt. Lenita olisi todennäköisesti ollut silloinkin valehtelija ja rahan perässä.

Toinen kommenteissa esiin noussut asia oli: ”Ei kuolleesta saa puhua pahaa.” Itseäni tämän tyyppiset kommentit triggeröivät hyvin vahvasti, sillä erään exäni isä ahdisteli minua seksuaalisesti. Hän kommentoi rintojani, ehdotteli seksiä ja kosketteli minua rinnosta tai takapuolesta. Hänellä oli käsitys siitä, että koska seurustelin hänen jälkikasvunsa kanssa, hänellä olisi joku käsittämätön oikeus minun kehooni. Puhuin asiasta silloiselle poikaystävälleni, joka ei tarjonnut minulle muuta kuin; ”Älä välitä. Faija on nyt vaan tuollainen. ” Hän, jonka olisi pitänyt asettua minun puolelleni.

Exäni isä menehtyi ja hänen kuolemansa jälkeen menin mainitsemaan kokemani seksuaalisen ahdistelun, jolloin minut hiljennettiin sanoilla: ”Älä puhu pahaa kuolleesta.” Ihan kuin kuolema olisi kuitannut olemattomiin minun kokemani vääryyden. Ihan kuin se olisi pyyhkinyt pois sen ahdistuksen ja pelon, jota koin silloin kun vierailimme exäni perheen luona. Jos kuolemassa tapahtuu jonkinlainen kosminen synninpäästö, niin eikö se sama päde myös Hitleriin. Tuskin meidän kannattaa enää puhua esimerkiksi keskitysleireistä, koska sehän olisi kuolleen ihmisen parjaamista.

Minulle naistenpäivä muistuttaa nykyään entistä selvemmin siitä, että me elämme maailmassa, joka ei ole lähelläkään tasa-arvoa. Sekä myös siitä, että tekisin mitä tahansa sen eteen etteivät omat tyttäreni joutuisi koskaan kokemaan mitään vastavaa. Tasa-arvo on kuitenkin vielä todella kaukana ja se ettei naistenpäivän kaltaisia päiviä tarvittaisi, on pelkkä toive vain.

-Jenni

P.s. Tulen poistamaan joka ikisen naisvihamielisen kommentin, joten älkää suotta vaivautuko. Asiallinen kommentointi on okei.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin miesviha

#textmewhenyougethome

Nainen ei saa harrastaa seksiä, jos haluaa naimisiin