Hae
Big mamas home

Kun kaikki kyselevät, onko minulla endometrioosi

Olen elänyt jälleen läpi yhdet elämäni hirveimmistä kuukautisista. Ensinnäkin koronan jälkeen näyttäisi siltä, että kiertoni on lyhentynyt kaksi päivää, eli se on nykyään 26 päivää pitkä. Ainakin viimeisimmät neljät menkat ovat alkaneet tässä ajassa. Ennen olin siis täydellisen täsmällinen 28 päivän ihminen. En enää.

Toisekseen, koronan ja rokotteiden jälkeen kuukautiseni ovat aika-ajoin yhtä helvettiä. Olen pahimmillaan useamman päivän vuodepotilaana kyvyttömänä tekemään mitää, koska olen niin kivulias. Tänään lähdin urhoollisesti kauppaan. Ajattelin, että kyllä minä sen verran jaksan. Meinasin oksentaa kivusta ensin pyörän koriin ja sitten kaupan käytävälle. Loppu päivän vietinkin sitten sängyssä.

Onko sulla endometrioosi - BMH - Big mamas home by Jenni

Onko sinulla endometrioosi?

Saan aina, kun mainitsen tästä lukuisia kysymyksiä siitä, että onko minulla endometrioosi? Niin eilenkin. Ja minulta ei ole tutkittu endometrioosia. Sektion aikana ei ainakaan ilmeisesti löytynyt pesäkkeitä. Mutta jotenkin itse on vaikea uskoa endoon, kun minulla nämä hirviömenkat ovat alkaneet vasta koronan ja rokotteiden jälkeen. Minulla on ollut muutenkin ongelmia kuukautisteni ja kiertoni kanssa vasta saatuani rokotteet ja sairastettuani taudin.

Onko sulla endometrioosi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuukautiseni ovat aina olleet runsaat ja selkeästi kivuliaat, mutta ei niin paljon, että olisin oikeasti koskaan epäillyt endometrioosia. Minun oireeni eivät vain yksinkertaisesti sovi yhteen tavallisimpien oireiden kanssa. Tämän vuoksi en ole hakeutunut tutkimuksiin asian suhteen.

Sen sijaan, jos nämä kivut jatkuvat säännöllisesti tällaisina, niin todennäköisesti tarvitsen jonkinlaista kovempaa lääkitystä tähän. En vain voi olla vuodepotilaana useampaa päivää joka kuukausi.

Kuukautiset - BMH - Big mamas home by Jenni

Kumppanini ansaitsee tässä vaiheessa taas sata pistettä ja viisikymmentä papukaijan merkkiä. Hän on ottanut pyytämättä koppia niin lapsista, kuin kodistakin, kun minä olen vain halannut lämpötyynyä sängyssä tai vaihtoehtoisesti keittänyt itseäni suihkussa. Toki hänen on pitänyt mennä illoiksi töihin muttaa aamut ja päivät ovat olleet hänen kanssaan niin paljon helpompia. <3 Välillä olen saanut silittelyjä, vaikka olenkin ollut kivuissani aika kärttyisä.

Toivon todella, että kuukautiseni palautuisivat vielä vähintään normaaleiksi tässä jossain vaiheessa.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mitä kuuluu kuukautisille koronan jälkeen?

Se aika kuukaudesta

En voi hyvin – Kun oma paino alkaa häiritä

Miten toivuin koronasta

Hormoniehkäisy – Miksi jänistin vaikka olin jo sopinut kierukan laitosta?

En voi hyvin – Kun oma paino alkaa häiritä

Aloitin tämän puheen viime viikolla Instagramin puolella (@bmhjenni) ja nyt ajattelin ottaa asian puheeksi myös täällä blogin puolella. Eli siis, mulla on paino noussut selkeästi tässä kuluneen vuoden aikana. Olen kärsinyt mielenterveyden vaikeuksista ja viimeiseen vuoteen voimavarat eivät ole riittäneet liikunnasta ja tasapainoisesta ruokavaliosta huolehtimiseen. Todella monet kerrat olen mennyt tasan siitä mistä aita on matalin ja woltti on käynyt kerran jos toisenkin.

Ulkonäköni kanssa olen ihan sinut. Näytän edelleen hyvältä omasta mielestäni ja muiden mielipiteillä ei oikeasti ole väliä.  Mutta sen sijaan häiritsee se, että housut puristaa ja enää en voi luottaa siihen, että oman kokoni vaatteet mahtuvat minulle. Sen lisäksi polven vaiva on pahentunut entisestään ja toinen jalka on alkanut myös reistailemaan. Tiedän, että molemmat jalkavaivat helpottaisivat sillä, että saisin pudotettua painoa.

Ja nyt puhun vain ja ainoastaan omasta puolestani. Paino on hyvin henkilökohtainen asia. Minä en ole oikea ihminen neuvomaan ketään muuta tai sanomaan, että jonkun pitäisi pudottaa painoa. Pystyn puhumaan vain omasta itsestäni ja omasta kehostani. Teen asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä ja oikeilta. Mutta en voi sanoa, että samat asiat toimisivat muilla. Pitää muistaa, että me olemme yksilöitä.

Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi - BMH - Big mamas home by Jenni

Uskaltaako tästä puhua?

Aloitin tämän keskustelun hyvin hyvin varovasti Instagramissa. Tiedän, että painopuhe ja painonpudotus triggeröi osaa ihmisistä ja pelkäsin vihapostia DM-laatikon täydeltä. Pelkäsin vähän, että tähän suhtauduttaisiin kuin pissisin kehopositiivisuuden nilkoille. Vaikka edelleen, kyse on omalla kohdallani siitä, että voin paremmin ja polveni ei reistaisi enää niin paljon kuin aikaisemmin.

Sain kuitenkin DM:än täydeltä aivan ihania ja kannustavia viestejä. Moni oli sitä mieltä, että armollinen, avoin ja rehellinen puhe tästä aiheesta on ihan tervetullutta. Kiitos jokaiselle, joka laittoi minulle viestiä aiheesta. Moni tuntuu myös kamppailevan samojen vaikeuksien kanssa ja kokee saavansa minulta vertaistukea.

Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi - BMH - Big mamas home by Jenni

Tilanne omien mielenterveysongelmien kanssa on vakaa. Olen toipunut burnoutista. Ja no, ahdistuneisuushäiriön kanssa joudun vain elämään, mutta se on hallinnassa. Koen, että nyt minulla riittää voimavarjoa, myös itsestäni huolehtimiseen. Minulla ei ole tavoitepainoa, mutta minulla on toisenlaisia tavoitteita.

10 000 askelta

Pyrin siihen, että saisin joka päivä sen 10 000 askelta täyteen päivässä. Hoitotyössä tämä askelmäärä tuli täyteen mennen tullen ja palatessa. Mutta nyt sen täyteen saaminen on ollut vaikeampaa. 10 000 askelta vaatii minulta melkein joka päivä lenkin ja leikkipuistoon kävelyä lasten kanssa. Nyt se toki on helpmpaa, kun harjoittelemme toisen lapsen kanssa koulumatkaa.

Kotijumppa

Tässä minulla on apuna 30 days challence appi, jossa on kerta kerralta vaikeutuvia treenejä. Se kaikkein helpoin vatsalihastreeni tuntui kyllä, koska en ole jumpannut pitkään pitkään aikaan. Mutta ilokseni olen huomannut, että jo ihan muutamassa päivässä, myös se vatsalihastreeni on helpottunut. Vedän kolmea erillaista jumppaa, jolloin yhteiskesto niille on noin 15 minuuttia päivä. Minun kuntotasollani tämä on erittäin hyvä vaihtoehto.

Pätkäpaasto

Päätin aloittaa myös pitkästä aikaa pätkäpaaston. Olen ollut sillä ennenkin ja koska olen maailman huonoin ihminen syömään aamupalan, niin tämä toimii minulle rytmillisestikin aika hyvin. Vaikeinta on se, että kahvia ei saa juoda aamulla ensimmäisenä, mutta muuten pätkäpaasto sopii minulle. Olen nyt ollut jo kolme päivää pätkäpaastolla ja hyvin on mennyt. Menen nyt hetken aikaa 10:14 rytmillä ja siirryn sitten asteittain 8.16 rytmiin. Viimeisin paasto minulla oli tosin ihan vahingossa sen 16 tuntia jo. 😀

 

Mutta näillä mennään. Ja kuten kirjoitin, en ole oikea ihminen sanomaan kenellekään miten pitää tehdä. Mutta nämä tuntuvat minulle hyvältä vaihtoehdolta.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kuukautiset sekaisin rokotteesta

Kroppa sekaisin – Hormoniehkäisy tauolle

Asioita, jotka tuottavat minulle iloa

Ahdistus