Viikon ihanimmat korvakorut ovat @annidiudiy:n ihanat Överit. Nämä korvakorut ovat tulleet vastaan useammalla seuraamallani vaikuttajalla viimeisen puolen vuoden aikana. Ja ovathan nämä aivan ihanat. Korvakorut tehdään mittatilauksena. Tilatessa voi valita korvakorujen värin ja yksityiskohtien värin. Halusin ostaa korvakorut isoina ja pieninä. Pienempiin valitsin tutun ja turvallisen beigen, mutta isoihin halusin vähän väriä. Siksi lilat. Ja nämä korvakorut ovat  I H A N A T.

Viikon paras vinkki kesäjuomiin. Mikään ei voita päivällä juomahetkeä tuossa kodin pienellä parvekkeella. Kopioin Noora K:lta lenkkilimu tradition ja erityisesti näin kesällä se on paras mahdollinen palkinto lenkin jälkeen. Olen vain vienyt lenkkilimut uudelle tasolle tuunaamalla niitä vähän. Ensinnäkin lasiin laitetaan runsaasti jäitä ja toisekseen, sinne laitetaan joko hedelmiä tai marjoja. Mustikat, mansikat, tuore ananas, mitä näitä nyt on.  Sitten asetutaan mukavasti alas ja nautitaan juoma raittiissa ulkoilmassa.

Viikon paras vanha asuste. Kaivon esiin vanhan, rakkaan Thomas Sabon rannekoruni, joka oli unohtunut rasiaansa laatikon perälle. Rakastan edelleen kyseistä rannekorua ja pieniä charmeja, joita olen kerännyt muistoksi elämäni merkkihetkistä. Aion taas jatkaa charmien keräilyä. Tiedän nimittäin heti yhden, joka puuttuu. Nimittäin kuopukseni etunimen ensimmäinen kirjain. Esikoisen nimikirjain on jo korussa.

Viikon paras retki. Voitin Ravintola Backaksen instagramissa arvonnasta picnickorin kahdelle ja lähdimme tänä viikonloppuna nauttimaan siitä ystäväni Hannan kanssa. Meillä oli aivan täydellinen picnicpäivä ja Backaksen kartanon alue oli tosi idyllinen. Saatiin tosiaan picnickori arvontavoittona, mutta jäätiin vielä ulkopöytään siemailemaan drinkit omaan piikkiin.

-Jenni

Lue myös

Viikon parhaat 25 / 21

Viikon parhaat: Syntymäpäivä edition

Viikon parhaat 38 / 20

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Rehellisesti sanottuna, mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta yhtään mitään. Osittain siksi, että saan jatkuvasti painooni ja ulkomuotooni liittyvää kommentointia, enkä varsinaisesti hingu sitä lajia lisää. Vaikka olen sinut itseni kanssa ja vaikka osaan suodattaa lukemaani, kenelläkään ei ole niin kova kuori ettei jatkuva arvostelu ahdistaisi yhtään. Mietin tämän kirjoittamista myös siksi, että minua ei varsinaisesti kiinnosta yhtään paljonko painan. Paino ei määritä minua omissa silmissäni ja olen paljon enemmän, kuin oma kokoni. Ja tarkoitukseni on puhua nimenomaan elintapojen muutoksesta, ennemmin kuin varisinaisesta painon pudottamisesta. Se on lopulta pelkkä positiivinen sivutuote tässä projektissa. Minun arvoasteikollani painoani huomattavasti korkeammalla ovat elintavat ja terveys.

Jotain kertoo se, että minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä on ollut lähtöpainoni. Kävin ensimmäistä kertaa vaa-alla vasta myöhään keväällä terveydenhoitajan vastaanotolla. Siinä vaiheessa olin alointtanut jo koko prosessin ja olin ehtinyt jo muuttaa elintapojani selkeästi parempaan suuntaan. En siis tiedä yhdään, mitä on tapahtunut vuoden alun ja kevään välillä.

LUE MYÖS: Oman hyvinvoinnin edelle asettamisesta

Lähtökohdat

Ihan ensimmäiseksi haluan puhua lähtökohdista. Fakta on, että olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen ihminen. Mikään ei ole ihanampaa, kuin kölliä sohvalla hyvää sarjaa katsellen. Mielellään syöden samalla jotain ihanaa. Lisäksi minulla ei ole sellaista luontaista taipumusta liikuntaan, kuten joillakin. Enkä ole koskaan löytänyt liikkumiseen riittävästi motivaatiota ulkonäöllisistä syistä. En edes silloin, kun kärsin valtavista itsetunto-ongelmista. Sain tasaisin väliajoin vimman laihduttaa, mutta se hiipui yleensä parissa päivässä. Lähtökohtani olivat siis ne, että minulla ei ole ollut motivaatiota, söin epätervellisesti ja liikuin vähän.

Tähän väliin haluan vielä sanoa, että olit sitten minkä kokoinen tahansa, jos sinulla on hyvä olla, niin anna mennä, ole ja elä. Minulla motivaatioana elämäntapamuutokselle oli se, että toinen polveni on alkanut oireilla ikävästi. Se kipeytyy aika ajoin ja esimerkiksi portaiden nouseminen on välillä kivuliasta. Nyt, ennen kuin tilanne äityy tätä pahemmaksi, minun on tehtävä jotain.

Mitä tein

Tämän vuoden alussa aloin sitten ottamaan niitä pieniä parempia askelia kohti terveellisempää arkea. Pieniä siksi, että kerta rykäisyllä tehty iso muutos ei ole yhtä pitkäkestoinen ratkaisu, kuin sen muutoksen rakentaminen pikku hiljaa. Motivaationa tälle kaikelle toimi halu voida paremmin, sekä se ajoittain kipeytyvä polvi. Selkeästi minulla toimii ulkonäköä parempana motivaattorina oma terveys.

Yksi ensimmäisistä muutoksista oli ottaa tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Olen ilokseni huomannut, että lähes joka päivä saan sen rikki ja helposti myös yli sen. Tarkastin omasta askelsovelluksestani, että keskimääräinen askelmääräni on hieman vajaat 15 000 askelta päivässä. Tämän lisäksi olen muuttanut ruokavaliotani, opetellut juomaan enemmän vettä ja mikä tärkeitän, valmistamaan terveellistä ruokaa myös itselleni. Kun tytöt ovat toisessa kodissa, niin silloin lipsun herkästi ostamaan valmista ja epäterveellistä. Tätä harjoittelen edelleen. En silti kiellä sitä ajottaista pizzaa ja cokista itseltäni, kunhan se on poikkeus, eikä sääntö.

Isoin ja ihanin asia tässä muutoksessa on ollut uinti. Olen niin onnellinen, että löysin kesän jälkeen uimisen uudestaan nuoruusvuosien jälkeen. Juuri nyt, kun hallit ovat kiinni, minä olen jopa hieman ahdistunut siitä, että en ole päässyt altaaseen. Mutta ihan rehellisesti, minulla ei ole ollut koskaan tällaista säännöllistä liikuntaharrastusta, johon haluan mennä ja joka tuo minulle näin suurta nautintoa. Minulla ei ole mitään tavoitteita tai rutiineja uinnin suhteen. Kun menen uimaan yksin, teen sitä mikä tuntuu hyvältä. Uin, vesijuoksen, teen jumppaliikkeitä, käyn poreissa hieronnassa. Yleensä teen siis kaikkea tätä yhden käynnin aikana. Kun olen lasten kanssa, teen samalla jumppaliikkeitä, kun seuraan heidän uimistaan. Jälkikasvuni kun yleensä huutavat vain; “Äiti, mene pois.” Se myös vaihtelee, kuinka paljon aikaa uimassa vietän. En halua pakottaa itseäni mihinkään. Se, että nautin uimisesta auttaa siinä, että jaksan tehdä sitä säännöllisesti.

LUE MYÖS: Aina ei tarvitse jaksaa

Vaikka olen suhtautunut tähän kaikkeen melko rennosti, enkä ole esimerkiksi julkaissut minkäänlaisia lähtöpainokuvia, en voi kieltää etteikö tuo kevään jälkeen pudotettu -8kg tuntuisi hyvältä. Se ei silti saa minua juoksemaan vaa-alla ja tuijottamaan lukemaa orjallisesti. Kuitenkin tästä muutoksesta kertoo myös niin moni muu asia. Enkä vieläkään arvota itseäni tuon määrän mukaan. Olen vain niin iloinen, että olen pystynyt kaikkien näiden vuosien jälkeen, saavuttamaan selkeitä muutoksia omin voimin ja omalla tekemisellä. Enkä tarvitse siihen mitään ihmekeinoja. Pelkkä asioiden järkevöittäminen on riittänyt.