Hae
Big mamas home

Meidän suosikki sormiruuat vauvalle ja taaperolle

Koska minua seurataan myös perhesisällön vuoksi, minulta on kyselty jonkin verran, millaisia sormiruokia meidän taapero syö. Pienen ihmisen ruokailu on kyllä sellainen asia, että se mietityttää usein. Tämän vuoksi ajattelin koota tähän alle meillä hyväksi havaittuja välipaloja ja ruokia.

Tällä hetkellä taapero syö meidän kanssa mahdollisimman paljon samoja ruokia, niin ei tarvitse kokata ihan mahdottomasti kaikkea ylimääräistä. Vältellään hänen kanssaan vielä lisättyä suolaa, mutta muuten tavoitteena on antaa hänen maistella mahdollisimman paljon kaikkea. Ja jonkin verran kokataan hänelle omia juttuja pakkaseen ja joskus sovelletaan sitä meidän omaa ruokaa taaperoystävällisemmäksi. Mutta muuten periaatteena on, että mahdollisimman pitkälle samasta padasta myös hänelle.

Taapero on meidän muidenkin tavoin sekasyöjä. Mutta meillä koko perhe suosii kasvisruokaa, jolloin sitä tulee kiitettävästi myös taaperon lautaselle. Lisätään koko ajan kasvipohjaisten vaihtoehtojen määrää ruokavaliossa. Mitään ruokarajoitteita hänellä ei myöskään ole. Toivon, että pystyn ja osaan kasvattaa sellaisia ruokaa arvostavia ja rakastavia ihmisiä. Sellaisia, joille ruoka ei ole vihollinen ja kaloreiden lähde.

 

 

Välipalat

Marjat ja hedelmät

Tämä on ehkä itsestään selvä, mutta meillä äärimmäisen toimiva. Taapero on alusta asti maistellut hedelmiä ja marjoja tosi rohkeasti. Kun ollaan tehty meille parempaa aamupalaa tai brunssi, niin lapsi on viihtynyt pitkään omien hedelmiensä parissa.

 

Banaanipannukakku

Tämä on ultimate lemppari. Tehdään tätä kerralla pellillinen ja laitetaan sitä jääkaappiin, josta tarjotaan välipaloilla. Resepti taitaa olla alunperin Simppelin sormiruokakeittiön resepti. Me tehdään tämä nykyään aika lailla ulkomuistista.

 

  • 2 (kypsää) banaania
  • 4 kananmunaa
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • Marjoja

 

  1. Muussaa banaani ja sekoita sekaan kananmunat ja kaurahiutaleet ja öljy. (Me tehdään koko taikina alusta loppuun blenderissä.)
  2. Kaada taikina uuninpellille ja ripottele päälle marjoja.
  3. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

 

Puurorieskat

Näitä syö meidän koko perhe ja joudutaan tekemään oikeastaan tripla satsi taikinaa. Lisään jauhoja vähän mututuntumalla. Rieskoista tulee kaikkein parhaimpia silloin, kun taikina on vähän löysää. Silloin niistä tulee super pehmeitä ja ihania.

Me tehdään puuro yleensä mikrossa juuri ennen kuin aletaan leipomaan.

Tämäkin on alunperin Simppelin sormiruokakeittiön resepti.

 

  • 2 dl puuroa
  • 1 dl lapselle sopivaa maitoa
  • 1 omena
  • 2 munaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl öljyä

 

  1. Tee puuro.
  2. Raasta omena.
  3. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  4. Nostele rieskat uuninpellille.
  5. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

 

 

Lämpimiä ruokia

 

Riisi-muna kupit

Tämän reseptin alkuperää en valitettavasti muista. Muistaakseni kaivoin tämän jostain Instgramin syövereistä ja tuunasin.

Nämä ovat olleet tosi näppäriä. Varsinkin kun meillä on kotona sellaiset silikoniset, yksittäiset muffinssivuoat. Niihin tämä on tosi hyvä tehdä.

 

  • 1 makea suippopaprika
  • 7 kpl Miniluumutomaatteja
  • 1 dl jasminriisiä
  • 100 g jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • Mausteita: Mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipujauhetta.

 

  1. Keitä riisi.
  2. Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi.
  3. Paista ja mausta jauheliha.
  4. Lisää joukkoon paprika ja tomaatti. Paista hetken aikaa.
  5. Lisää jauhelihaseos kypsän riisin joukkoon.
  6. Lisää joukkoon kananmunan ja jaa muffinssivuokiin.
  7. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 

Mikromunakas

Tätä iskä tekee monesti taaperolle oman aamupalansa ohella.

 

  • 1 muna
  • 1 tl lapselle sopivaa nestettä (maito/korvike/tissimaito/vesi)
  • 1 tl öljyä
  • Pieneksi pilkottuja kasviksia kuten tomaattia tai paprikaa
  • Lapselle sopivia mausteita

 

  1. Sekoita anekset keskenään.
  2. Kypsennä mikrossa noin 2 minuttia.

 

Kanapötköt

Näitä meillä on jääkaapissa tälläkin hetkellä. Näitä on tosi helppo tehdä taaperolle jääkaappiin ja pakkaseen valmiiksi. Näitä taapero tosin syö vähän vaihtelevalla menestyksellä.

 

  • 400 g kanan jauhelihaa
  • 2 porkkanaa
  • 2 omenaa
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • Mausteita

 

  1. Kuori ja raasta porkkan ja omena.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  3. Muotoile pellille pötköiksi.
  4. Paista 200 asteessa 30 min.

 

 

No niin. Tässä oli näitä ideoita vauvan ja taaperon sormiruokiin. Toivottavasti tästä postauksesta oli iloa niille, joille aihe on ajankohtainen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Imetyksen ristiriitaiset fiilikset

Imetys tähän asti

Viime aikojen arkisia kuulumisia

Ajatuksia imettämisestä

Loppukesän asu – Vihreä mekko ja farkkutakki

1-vuotiaan sokeriton smash cake

Me rajoitetaan vielä taaperon sokerin saantia, kun se on aika helppoa. Meillä ei ole enää mitään ehdottomia kieltoja sokerin suhteen. Taapero on onnistunut käymään isompien herkkukipolla karkkivarkaissa ja eräillä synttärikutsuilla hän pääsi maistamaan pientä muumikeksiä. Mutta nämä sokeripitoiset herkut on laskettavissa vielä yhden käden sormilla, eikä meillä ole tarvetta vielä lisätä määrää.

Googlailin erilaisia reseptejä ja mietin, mikä olisi paras yhdistelmä meidän kakkuun. Lopulta päädyin yhdistämään Annin uunissa sokerittoman pohjan Kinuskikissan smash cake reseptiin. Kakupohjassa ja täytteenä käytin myös itse tehtyä sokeritonta omena-porkkana sosetta, mutta tämänhän voi vallan mainiosti korvata kaupan omenasoseella. Ja siis kakku ei ole täysin sokeriton. Se saa makua hedelmistä ja marjoista. Mutta siinä ei ole lisättyä valkoista sokeria.

Koristelussa käytin viel Green Planet Astronautsilta saatuja banaanimuroja. Mielestäni kakusta tuli söpö. Taapero maisteli kakkua myös siihen malliin, että maku oli kaiketi myös hyvä.

 

 

Paistoin kakun 10 cm halkaisijan kakkuvuuassa. Eli kyseessä ei ole sellainen peruskokoinen kakku.

 

Smash cake (1-vuotiaalle sopiva sokeriton kakku)

 

Sokeriton kakkupohja
Taikina
  • 3 kananmunaa
  • 1 banaani
  • 1 dl porkkana-omenasosetta (myös tavallinen omenasose käy)
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

 

  1. Soseuta banaani ja sekoita omenasoseen kanssa. Minä käytin tässä blenderiä, jolloin seoksesta tulee tasainen.
  2. Vatkaa (huoneen lämpöiset) kananmunat vaahdoksi. Vatkaa ainakin viisi minuuttia. Mitä kuohkeampi vaahto, sitä kuohkeampi kakku.
  3. Lisää munavaahdon joukkoon banaani-omenasose seos pienissä erissä.
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kuivat aineet taikinaan parissa erässä.
  5. Kääntele taikina tasaiseksi.
  6. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. (ø 10 cm)
  7. Kaada taikina vuokaan.
  8. Paista kakku uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia uunista riippuen.
  9. Nosta jäähtymään.

 

Täyte & kuorrute

 

  • 200 g mansikoita (suomalainen pakastemansikka)
  • 1 banaani
  • 2 dl kuohukermaa
  • Koristeltuun Green planet astronauts banaanimuroja saatu*

 

Esivalmistelut
  1. Sulata ja valuta pakastemansikat. Kerää neste talteen. Sillä voi kostuttaa kakun.
  2. Leikkaa banaani viipaleiksi.
  3. Laita kulhoon mansikat, banaaniviipaleet ja 1 1/2 dl kermasta. Anna olla jääkaapissa yön yli. Näin marjojen ja banaanin makeus tarttuu kermaan. Sekoittele seosta muutaman kerran.

 

Täyte
  1. Lisää seuraavana päivänä joukkoon loput kerma, jolloin seos muuttuu juoksevammaksi.
  2. Valuta kerma siivilän läpi toiseen kulhoon. Voit painella mansikoita ja banaaneita, jotta mahdollisimman paljon nesteestä tulee talteen.
  3. Survo mansikoita ja banaaneita hieman pienemmäksi.

 

Kakun kokoaminen
  1. Pistele kakun pohjaa runsaasti haarukalla. Laita pohja tarjoilulautaselle.
  2. Kostuta.
  3. Lisää puolet banaani-mansikka survoksesta.
  4. Laita päälle seuraava pohja ja toista edelliset kohdat.
  5. Laita päälle viimeinen pohja.
  6. Anna olla jääkaapissa useampi tunti, jotta kosteus ehtii levitä pohjaan ja maku tasoittuu. Tätä ei kannata skipata.

 

Kuorrutus ja koristelu
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Lisää halutessasi elintarvikeväriä tai esimerkiksi punajuurien etikkalientä.
  3. Levitä kermavaahtoa kakun päälle.
  4. Laita loppu vaahto pursotin pussiin ja koristele kakku pursotuksin.
  5. Viimeistele koristelu painamalla kakun pintaan muroja tai vauvojen naksuja.

 

 

Tässä on nyt ohjeet smash caken tekoon kokonaisuudessaan. Nyt teidän ei tarvitse hyppiä eri välilähtien välillä, kuten itse tein. Toivottavasti reseptille tulee käyttöä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Helppo ja herkullinen marmoroitu mansikkajuustokakku

Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi

New York cheesecake eli amerikkalainen juustokakku

Suussa sulavat suklaabrowniet mansikkavaahdolla

Söpöt minimarengit kinuskikreemillä