Syntymäpäiväjuhla lasten lempiväreissä
*Sisältää mainoslinkkejä
Viime viikonloppuna juhlittiin koululaisten syntymäpäiviä. Tunnelma oli aivan huippu! Nyt paneudun tarkemmin juhliin ja niiden koriteluihin, sekä tarjoiluihin. Juhlittiin molempia koululaisia yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa. Molempien syntymäpäivä on vuoden lopussa, mutta itse juhlat vietettiin nyt vuoden alussa. Teemaksi sovittiin lasten kanssa heidän lempivärinsä. Eli paljon vaaleanpunaista, pastellivärejä ja vähän sinistä lisäksi.
Ollaan aina koristeltu melko simppelisti. Ilmapallot tekevät jo paljon. Kun ne kiinnittää kattoon kuvissa näkyvällä tavalla, muuta ei oikeastaan tarvita. Pallot tulivat kattoon kiinni kaksipuoleisella tarralla. Niiden lisäksi kaivettiin esille kaapista hapsukoristetta* ja Happy birthday-kylttiä*. Näillä saatiin jo oikein kivat koristelut aikaiseksi.
Nuo vaaleanpunaiset ilmapallot löytyivät My Dream Dayn verkkokaupasta valmiina settinä*.


Olemassa olevien koristeiden ja ilmapallojen lisäksi ostettiin ihan marketista pari kimppua erisävyisiä ruusuja ja tein näistä yksinkertaiset asetelmat kahteen maljakkoon. Toinen tuli olohuoneen ruokapöydälle ja toinen keittiöön, jossa tarjottavat olivat esillä. Minulle kukat ovat olleet aina tapa tuoda kotiin juhlan tuntua. Nämä kaksi ruusukimppua olivat juuri täydellinen lisä syntymäpäivien koristeluihin.
VINKKI: Kukat kannattaa ostaa aina päivän tai pari ennen juhlia, jolloin nuput ehtivät aukeamaan.

Tarjoilut
Minua ehkä vähän huvittaa, kun sanoin Totelle, että tällä kertaa haluan mennä helpommalla tarjoilujen suhteen. Leivon vain vähän. Ja nyt kun katson jälkeen päin meidän juhlapöytää niin, ei tämä varmaan olisi ollut monen muun mittarilla siinä ”helppo”-päädyssä.
Sovittiin koululaisten kanssa, että leivon kummallekin heidän toivomansa pikkukakun. Kumpikin sai valita kakkuun täytteen ja koristelun. Nuoremman visio oli hyvin selvä. Hän halusi pinjata-kakun. Isompi mietti vielä omaa visiotaan ja vaihtoikin sitä pari kertaa. Lopulta päädyttiin hänelle mieluisaan värimaailmaan ja koristeluun.
Molempiin kakkuihin tuli suklaakakkupohja. Esikoisen kakkuun tuli sisälle mansikkatäyte ja ekaluokkalaisen kakkuun tuli sisälle suklaamoussea, sekä suklaakarkkeja. Kumpikin koristeltiin voikreemillä ja toiseen tuli vielä irtokarkkeja päälle.
Pinjata-kakku tuotti ehkä eniten päänvaivaa, mutta lopulta onnistuin melko hyvin siihen nähden, että en ollut koskaan leiponut vastaavaa. Kakku näytti kakulta, pysyi koossa ja sen sisällä oli juuri niitä karkkeja, joita lapsi toivoi. Huomaan kehittyväni koko ajan kakkujen koristelussa, mutta parannettavaa on vielä. Nyt mitoitin kutakuinkin oikein voikreemin määrän, jota pidän onnistumisena!
Millaisia kakkuja sinä olet leiponut lapsille? Vai leivotko ollenkaan juhliin?


Pienten kakkujen lisäksi päätin leipoa muffinsseja ja juustokakun. Lopulta juhlapäivänä, leivoin myös yhden vuoallisen brownieita. Yhteen kakkuun käytettyä suklaamoussea jäi niin paljon yli, että pystyin hyödyntämään sitä niiden koristelussa. Lisäksi kaapissa oli muutenkin valmiina ainekset brownieihin.
Muffinsseihin käytin tätä reseptiä. Kinuskikreemin lisäksi hyödynsin lopun kakkujen päälle tulleesta voikreemistä. Sain tällä tavalla aikaan tosi kivat, värikkäät koristelut. Koristerakeet olin ostanut niin ikään My Dream Daysta*, jossa on monenlaisia söpöjä koristesekoituksia.

Juustokakun makuparina oli vadelma ja valkosuklaa. Hyödynsin kakkuun tätä mustikka-valkosuklaa juustokakku reseptiä, mutta vaihdoin mustikkasoseen tilalle vadelmasoseen. Ja tämä toimi ihan super hyvin. Kakusta tuli myös tosi kauniin näköinen. Vuorasin kakkuvuoan leivinpaperilla ja reunakalvolla*. Näiden avulla reunasta saa tosi siistin ja viimeistellyn näköisen.
Brownieihin käytin tosiaan päälle suklaamoussea, jota tuli alunperin seitsemänvuotiaan kakun täytteeksi. Rakastan brownieta leivonnaisena, koska se on tosi helppo, tosi maukas ja sitä on todella helppoa varioida ja tuunata.

Tulen jakamaan teille reseptit tuosta juustokakusta ja brownieista. Onko joku muu resepti, jonka haluaisit minulta saada? Minusta blogit on edelleen paras keino reseptien jakamiseen. 🩷 Ne löytyvät todella vaivattomasti esimerkiksi hakukoneen avulla, kiitos SEO:n.

Juhlat
Näihin juhliin osallistui kummeja, ystäviä ja sukulaisia. Kaverisynttärit tulevat vähän myöhemmin. Juhliin meni oikeastaan koko iltapäivä ja alkuilta.
Meillä sukulaissynttärit alkavat yleensä klo 14 iltapäivällä. Siihen mennessä saadaan yleensä kaikki valmiiksi. Siitä eteenpäin vieraat saavat saapua meille liukuvasti, jolloin koti ei ole koko ajan tupaten täynnä. Kynttilöiden puhaltaminen ajoitetaan yleensä siihen, kun suurin osa juhlijoista on paikalla. Näin on toimittu niin kauan, kun meillä on juhlia järjestetty ja tämä on ollut tosi toimiva ratkaisu. Kaverisynttäreissä meillä on tiukempi aikataulu.
Mitään suurempaa ohjelmaa meillä ei ollut. Kaikki saivat rupatella keskenään. Meidän lapset pelasivat lautapelejä kummin kanssa. Lisäksi saatiin järjestettyä myöhemmin myös extempore maalaushetki kaikille lapsille, kun he saivat lahjaksi uudet vesivärit.
Meillä oli siis kaikin puolin todella onnistuneet juhlat. 🩷 Eikä olla maltettu olla suunnittelematta jo seuraavia. 😄 Kaverisynttärit menevät yleensä huomattavasti rennommalla kaavalla, mutta kesällä meidän taapero täyttää 2 vuotta. Hänelle ollaan mietitty jo dinoteemaa*.
Syntymäpäivä on kyllä yksi lempijuhliani! Etenkin, kun kyseessä ovat omat lapset. 🩷 Onko sinulla jotain nerokasta ideaa syntymäpäiväjuhlien suunnitteluun? Mistä löydät inspiraatiota synttärijuhliin? Mikä on ollut hauskin teema, jonka olet järjestänyt?
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
1-vuotiaan sokeriton smash cake
Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi
Oikeasti hyvä ja mehevä suklaakakkupohja
Kakkupohjat ovat minun silmissäni välillä sellaista tiedettä ja tuuripeliä, että kun onnistun pohjassa jaan sen ehdottomasti teidän kanssanne! Tämä suklaakakkupohja oli sanalla sanoen menestys.
Leivoin lasten synttäreille kaksi minikakkua. Oli muuten riittävä määrä, vaikka kakut oli leivottu 10 cm ∅ vuokiin. Kakkua jäi myös meille syötäväksi kaappiin.
Koululaisilla oli kummallakin tarkat kriteerit kakkujen suhteen. Minun ainoa ehtoni oli, että pohjan pitää olla sama. Silloin päädyimme suklaakakkupohjaan. Ekaluokkalainen toivoi pinjata-kakkua. Eli kakkua, josta leikatessa, sisältä purkautuisi karkkeja. Kakun pitäisi olla myös irtokarkein koristeltu. Kolmosluokkalainen toivoi kakkua, jossa oli sinistä ja vaaleanpunaista. Nämä toiveet toteutin. Näytän myöhemmin täällä blogin puolella, millaiset kakut sain aikaan.
Nyt itse pohjaan…

Suklaakakkupohja
20 cm ∅ vuoka
Ainekset:
3 munaa
2 dl sokeria
5 dl jauhoja
2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
Resepti:
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mitä pidempään jaksat vaahdottaa, sen parempi. (Noin 15 min)
- Siivilöi ja sekoita kuivat aineet.
- Yhdistä maito ja öljy.
- Kääntele muna-sokeri seokseen vuoron perään kuivat aineet ja maito-öljy seos.
- Kaada valmis taikina voideltuun vuokaan.
- Paista 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Muista varmistaa tikulla kypsyys.
- Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin kippaat pohjan jäähtymään esimerkiksi ritilälle.
Vinkki: Muista, että kaikkien aineksien on hyvä olla huoneenlämpöisiä.

Leivon jatkossa suklaakakut nimenomaan tällä reseptillä. Kannattaa kokeilla.
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
1-vuotiaan sokeriton smash cake
Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi


0