Vauvan sukupuoli
3Meillä oli tänään rakenneultra. Olen odottanut ultraa aika rauhallisin mielin, kun kahdessa aiemmassa ultrassa kaikki on ollut hyvin ja niin kuin pitää. Mitään poikkeavuuksia ei ole ollut, joten todennäköisyydet ovat pienet sen suhteen, että niitä tulisi. Toki asenteeni raskauteen on muutenkin ollut sellainen, että kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan. Se vähentää ennen kaikkea sitä omaa henkilökohtaista stressiäni, mikä on tässä vaiheessa tärkeintä. Iloitsen nyt ja suren sitten, jos siihen tulee aihetta.
Rakenneultra
Rakenneultrassa sikiön rakenteet tutkitaan hyvin yksityiskohtaisesti ja sieltä yritetään löytää mahdolliset poikkeavuudet. Ja oma kätilöni sanoi ultratessa, että tässä vaiheessa saadaan poissuljettua todella paljon erilaisia synnynnäisiä sydänvikoja. Tämän vuoksi hänkin tutki vauvan sydäntä ja suonia monesta kulmasta ja rauhassa varmistaakseen, että siellä on oikea määrä kammioita, suonia ja haaroja. Ja vielä, että veri virtaa niissä oikein. Tutkimuksella on siis selkeät lääketieteelliset syyt. Monelle tämä on myös se tutkimus, jossa mahdollisesti selviää vauvan sukupuoli.
Vauvan sukupuoli
Erityisesti tällä kertaa kaikenlainen sukupuolen utelu ja arvailu on saanut minun vereni kiehumaan. Sitä alkoi tulla niin varhaisessa vaiheessa ja niin tiheästi, että minulla meni yksinkertaisesti hermo. Koin silloin, että meistä kumpikaan ei saa olla rauhassa, kun minun oireistani tehdään tulkintoja siitä millaiset genitaalit vauvalle lopulta kehittyy. Me päädyimme puolison olemaan kertomatta sukupuolta ennen synnytystä. Minä tosin olen sitä mieltä, että synnytyksen jälkeenkin sen voisi olla kertomatta, kun ne genitaalit kertovat loppujen lopuksi hyvin vähän lapsesta itsestään.
Tätä meidän päätöstä olla kertomatta, on kyseenalaistettu paljon. Ollaan saatu suoraan kommenttia, että nyt ei tiedetä pitääkö vauvalle ostaa sininen vai vaaleanpunainen body. Ketään ei varmasti yllätä se, että minulla on kaatunut tässä vaiheessa vati.
Tähän aiheeseen liittyy aivan valtava määrä kulahtaneit ajatuksia ja stereotypioita. Kuten se, että vain pojat pystyvät jatkamaan sukua. Vanhempien lasteni kohdalla on harmiteltu suoraan sitä, että he ovat tyttöjä, eikä näin ollen heidän todella harvinainen sukunimensä saa jatkua. Minä olen älähtänyt tästä heti. Nykypäivänä naisen ei tarvitse ensinnäkään mennä naimisiin tai naimisiin mennessään ottaa aviomiehensä sukunimeä. Toisekseen, isän nimi ei siirry automaattisesti lapselle. Ei myöskään pidä olettaa, että se mahdollinen syntymässä pojaksi määritelty poika tuntee itsensä myös pojaksi tai on hetero. Eikä kukaan pysty ennustamaan haluaako tai pystyykö hän edes lisääntymään. Joten minusta tämän suvunjatkumis ajatuksen voi haudata jonnekin syvälle.
Sukupuolipettymys
Herkästi myös oletetaan, että miehet haluavat poikia ja naiset tyttöjä. Äidit voivat tehdä tyttöjen kanssa niitä tyttöjen juttuja ja pojat jatkavat sitä sukua. Monesti myös ajatellaan, että kaikki haluavat kumpaakin sorttia siihen omaan lapsikatraaseensa. Eli kun minulla on kaksi tyttöä, oletetaan, että toivon poikaa. Mutta sen jälkeen, kun olin toivonut, odottanut ja ruokoillut esikoistani sen seitsemän pitkää lapsettomuusvuotta, minulle oli aivan sama kumpi sieltä tulee, kunhan saan vain terveen lapsen syliin. Saman kokemuksen värittämä oli toive tästäkin lapsesta. Kunhan saan vaan terveen lapsen syliin. Ja pieni extratoive oli, että jos siihen ei menisi taas ihan seitsemää vuotta. Lapsettomuuskokemukseni vuoksi minun on myös välillä todella vaikeaa ymmärtää sukupuolipettymystä, jota jotkut kokevat. Minusta tuntuu hullulta, että lapsen genitaaleihin voi olla pettynyt. Kun ne on asia, johon kukaan ei voi mitenkään vaikuttaa.
Haluan ymmärtää kaikkien tunteita ja sanoa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta seitsemän vuoden lapsettomuuden jälkeen, tätä on todella vaikea ymmärtää. Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia tästä, jos jokut on kokenut sukupuolipettymystä.
Ollaan suunniteltu kesälle yhteisiä baby showereita, koska tämä on puolison ensimmäinen lapsi. Mutta mitään gender reveal partyja meille ei tule. Kuten sanottu, meille on tärkeintä, että saadaan vauva terveenä syliin asti. Ja siskot ovat innoissaan pikkusisaruksesta. Kumpikin on kertonut oman toiveensa sukupuolesta, mutta sanonut sitten kummankin olevan yhtä tervetullut ja pääasia on, että meille tulee vauva.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)
Uusperhearkea takana kuukausia
Siitä on nyt reilut neljä kuukautta, kun puolisoni muutti meidän tyttöjen kanssa saman katon alle ja me ollaan eletty meidän uusperhearkea. Toki hän oli ollut enemmän ja vähemmän osa meidän arkea jo ennen virallista muuttoaan, sillä tämä oli viettänyt omassa asunnossaan enää vain joitain öitä. Tässä uudessa arjessa on ollut melkoisesti sopeutumista itse kullekin. Ei edes vähiten lapsille. Minä olen päästänyt elämääni ja arkeeni toisen ihmisen, joka on hyvin erilainen kuin minä. Puolisoni on puolestaan hypännyt suoraan sinkkumiehen elämästä, perhe-elämän syvään päätyyn, ruuhkavuosiin. Ja vieläpä vuorotyöläisen ruuhkavuosiin, mikä on ihan oma palapelinsä. Sitten pian muuton jälkeen meille selviää se, että minä olen raskaana. Mikä muuttaa dynamiikkaa heti.
Miten lapset ovat sopeutuneet
Lapset ovat sopeutuneet omiin silmiini aika hyvin tähän uuteen tilanteeseen. Kasvukipuja on ollut, totta kai. Heidän elämäänsä on tullut kokonaan uusi aikuinen, joka vielä muuttaa heidän kotiinsa. Toiselle lapselle on ollut ehkä kovin pala, kun joka yö ei ole voinutkaan sniikata äidin viereen nukkumaan. Mutta kumpikin lapsi on sopeutunut. He koettelevat rajojaan uuden aikuisen kanssa, kuten kaikki lapset. Minäkin olen koetellut rajojani erityisesti bonusisäni kanssa. Kun muistelen omaa käytöstäni esiteininä ja teininä, uskallan melkein väittää, että toistaiseksi ollaan päästy puolison kanssa aika helpolla.
Nyt näin vajaan viiden kuukauden yhdessä asumisen jälkeen lapset ovat ainakin sopeutuneet. Pikku hiljaa puoliso alkaa kelvata avuksi siinä missä äitikin. Edelleen tosin äidin auktoriteetti on vakuuttavampi, kuin puolison. Uskon sen auktoriteetin tulevan sieltä kokemuksen kautta. Toki, minä olen myös edelleen enemmän lasten kanssa. Puoliso on ravintola-alalla ja hyvin iltapainotteisessa työssä. Aikaisemmastakin vuorosta häne tulee kotiin lasten nukkumaanmenoaikaan. Joten me ollaan tyttöjen kanssa paljon ihan kolmeen pekkaan. Mikä ei siis eroa mitenkään meidän vanhasta arjesta. Se on meille sitä tuttua, mihin ollaan totuttu.
Ero entiseen
Isoin ero entiseen onkin silloin, kun hän on paikalla. Kodissa on kaksi aikuista ja molemmat hoitaa oman osuutensa. Mikä tuntuu edelleen ihan luksukselta.
Vastaani tuli hetki sitten kuvamuisto parin vuoden takaa, jossa minulla oli jalka paketissa. Olin loukannut sen portaissa, kun jalka oli livennyt altani. Muistan sen kuin eilisen. Siinä vaiheessa, kun jalka vääntyi, tunsin että nyt siellä meni joku astetta pahemmin. Mutta oli sunnuntai, olin yksin lasten kanssa ja koska jalka ei ollut virheasennossa, päätin katsella miten tilanne etenee. Jalka oli monta päivää tajuttoman kipeä ja olin aika hyödytön. Silti siitä selvittiin. Nyt kun olen voinut raskauden vuoksi pahoin ja ollut pois pelistä, minulle on tilattu smoothiet kotiovelle, kotitöistä on otettu koppia, samoin kuin lapsista. Olen saanut sairastaa käytännössä rauhassa. Kuten sanoin, luksusta.
Puolisolla ei ole aiempaa kokemusta lapsista. Varsinkaan näin pienistä. Joten minun kanssani hän päätyi hyppäämään nimenomaan sinne syvään päätyyn. Nostan hänelle hattua joka päivä siitä, miten rohkeasti hän lähti tähän hullun myllyyn mukaan. Elämä on kuitenkin aika erilaista parin lapsen kanssa, kuin poikamiehenä. Hän kuitenkin opettelee ja oppii koko ajan.
Myönnän, että välillä on vaikeaa antaa hänelle tilaa toimia perheen toisena aikauisena. Välillä tuntuu pahalta, kun hän kokentaa lapsia ja välillä sitä haluaisi mennä väliin, kun itse hoitaisi omasta mielestään tilanteen paremmin ja nopeammin. Ja välillä olen mennytkin. Teen kuitnekin parhaani tämän suhteen ja yritän antaa hänelle oikeasti sitä tilaa. Onneksi hän pärjää lasten kanssa todella hyvin, eikä minun ole koskaan tarvinnut ajatella etteikö hän pärjäisi heidän aknssaan keskenään. Niitä tilanteita on tosin vähän harvakseltaan, koska hän on yleensä illat poissa.
Ja vaikka viime ajat eivät ole olleet ruusuilla tanssimista, kun ollaan hiottu yhteen kulmiamme, jonkinlainen suvantovaihe on saapumassa. Selkeästi pahimmat särmät ovat tasaantuneet. Ehkä meikäläisenkin hormonit ovat tasaantuneet ainakin toistaiseksi. 😀
Meidän uusperhe jatkaa muodostumistaan. Täällä tekeytyy parhaillaan monta uutta ihmissuhdetta, jotka ovat kuitenkin vielä alkutekijöissään. Heinäkuussa nämä ihmissuhteet muuttuvat taas, kun vauva syntyy ja jokainen perheenjäsen alkaa kehittää uutta ihmissuhdetta tähän tulokkaaseen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit