Viime päivät vauvan kanssa
3Taas on vietetty viikko yhdessä vauvan kanssa. Totte on ollut enimmäkseen töissä, joten me ollaan oltu vauvan kanssa päivät kotona kahdestaan. Elämä vauvan kanssa on muuttunut melkoisesti tässä parissa viikossa. Elämme jälleen elämänvaihetta, kun silmät saa olla selässäkin ja vauva pitää ottaa mukaan vessaankin. Se on viisi sekunttia, kun mini on ampaissut hippulat vinkuen kukkaruukulle tai pistorasialle.
Olen joskus kuullut sanottavan, että vauvavuoden voi jakaa kahteen toisistaan eroavaan vaiheeseen, siihen kun vauva ei liiku ja siihen kun vauva liikkuu. Olemme ehdottomasti jälkimmäisessä vaiheessa. Taaperoaika lähenee huimaa vauhtia. Olen kasvattanut yhden rämäpään, joka ei mieti ennen kuin tekee, saa nähdä tuleeko tästä tapauksesta toinen samanlainen. Vähän hirvittää jo valmiiksi.
Viherkasvit kiinnostaa
Päädyin siirtämään kaikki viherkasvit pois olohuoneen lattialta sen jälkeen, kun yksi peikonlehti oli revitty kumoon noin kymmenen kertaa. Aika pitkään siis sinnittelin ennen kuin lähdin kasveja siirtämään. Mutta pakko se on myöntää, että ne ovat tällä hetkellä todella suuri houkutin vauvalle.
Mutta onni onnettomuudessa. Olin nimittäin sanonut Totelle pari viikkoa takaperin, että haluasin myös makuuhuoneeseen viherkasvin. No nyt siellä on sellainen. 😀
Vauvan syöminen ja uni
Kiinteiden syömistä on takana melkein kaksi kuukautta ja hyvin menee edelleen. Varsinkin kaupan soseet maistuvat. Yritän terästäytyä omien soseiden tekemisessä. Mutta niin se äidin ruokien arvostus alkaa jo näin pienestä, kun tyyppi irvistelee minun tekemilleni soseille. Onneksi nämä ovat totuttelu kysymyksiä ja hänellä on hyvä ruokahalu. Vauva syö kiinteitä jo viisi kertaa päivässä ja annoskoot ovat kasvaneet. Samalla yritetään testata sormiruokia, mutta ne menevät tällä hetkellä 99 % pitkin pöytiä.
Meillä on tässä ruokailussa sellainen hybridimalli, että vauva saa sekä kaupansoseita, että itse tehtyjä. Yritän nyt siirtyä hiljalleen siihen samasta padasta ajatteluun, että ottaisin vauvalle sivuun samoja ruokia, kuin mitä muu perhe syö. Ilman suolaa ja runsasta maustamista tietysti. Silloin vauvalle kokkaaminen menisi samalla kuin muulle perheelle. Tämä oli ihan paras tapa silloin kun nuo isommat olivat pieniä.
Ruokailu on tuonut myös sitä kaivattua rytmiä päivään ja rauhoittanut öitä. Iltaisin vauvalla alkaa olla oikeasti pitkiäkin unipätkiä. Parhaimmillaan hän herää vasta kun minä kömmin viereen siinä kymmenen aikaan. Kun aiemmin sitä ennen olen käynyt imettämässä jo 1-2 kertaa. Tämä on oikeasti huima parannus. Sitä vastoin hän on hemmotellut meitä sellaisilla kello neljän tai viiden aamuilla nyt useampaan kertaan, kun unentarve on selkeästi loppunut. Päiväunia vauva nukkuu selkeästi kolmet ja illalla hän menee nukkumaan suurin piirtein samaan aikaan. Kirjoitin aiemmin siitä, että ollaan rytmin suhteen eletty aivan pellossa, mutta niin se vain kiinteiden myötä löytyi lähes itsestään.
Upkreidattiin nyt viimein myös vauvan menopeli maisema vaunuun, eli kaivettiin vaunujen ratasosa esiin. Ihan vähän kirpaisi luopua meidän kauniista jadenvihreästä vaunukopasta, mutta nyt vauva on huomattavasti tyytyväisempi matkakumppani.
Vauva kasvaa siis edelleen ihan älytöntä vauhtia ja on varsinainen persoona jo nyt. Tämä vauvavuosi on ollut aivan ihana. Olen nauttinut joka hetkestä. Ja tuntuu haikealta, että tämä on jo puolessa välissä. Vaikka tiedänkin, että tämä on vasta alkua ja vauvan kanssa tulee vielä paljon upeita hetkiä kun hän kasvaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Uusperheiden viikko
Viime viikolla vietettiin uusperheiden viikkoa. Minun piti itseasiassa julkaista tämä postaus jo eilen, mutta vauva ja tämä muu uusperhe piti käteni melko täynnä koko päivän, niin tämä tulee julki vasta kun kyseinen viikko on jo ohi. Mutta ehkä tämä sopii tavallaan myös teemaan. Instagramissa tosin toivottelin viikkoa jo hyvissä ajoin, joten annettakoon tämä anteeksi.
Joka tapauksessa hyvää uusperheiden viikkoa siis kaikille muille uusperheellisille!
Olen kirjoittanut avoimesti siitä, että olen itse kasvanut uusperheessä. Vanhempani erosivat minun ollessani yhdeksän vanha. Siitä sitten aika nopeasti meille muodostui uusperhe. Kumpikin vanhemmistani löysi uudet kumppanit ja kumpikin on saanut lapsia näiden uusien kanssa. Minulla on siis seitsemän pikkuveljeä, kaksi heistä on täyssisaruksia. Meillä ei ole koskaan puhuttu sisaruspuolista vaan nimenomaan, kaikki ovat minulle pikkuveljiä, ilman etuliitteitä.
Yksi iso perhe
Uusperheellisyys on tuonut elämääni bonusvanhempien ja veljien lisäksi myös niitä bonusisovanhempia ja -tätejä. Meihin vanhempiin lapsiin on suhtauduttu aina lämmöllä bonusisäni puolelta. Meidän juhliin on aina tultu ja minä olen viettänyt aikaa jopa Turussa erään bonustätini apuna. Minulle uusperheessä kasvaminen on ollut siis kaikin puolin rikkaus. Se oli minulle myös täysin normaalia. Meille lapsille oli myös aika nopeasti selvää, että vanhemmat eivät palaa yhteen, joten ei oikeastaan osattu edes ajatella muuta vaihtoehtoa kuin tämä uusperhe.
Ja oman uusperheen asiosta omilla lapsilla on riittänyt välittäviä ihmisiä ympärillä. Niitä enoja on vaikka muille jakaa. Ja isovanhempia on kerta heitolla ollut kuusi kappaletta. Nyt eron ja tämän meidän uusperheen myötä, mummujen ja pappojen määrä on kasvanut entisestään. Enkä voi muuta kuin ajatella, miten onnekkaita omat lapseni ovat. Heillä on jo perhepiirissä aivan valtavasti heitä rakastavia ihmisiä. Puolison vanhemmat ovat ottaneet minunkin lapseni omiksi lapsenlapsikseen, mikä on aivan ihanaa.
Erilaiset perheet
Monesti kuulee puhuttavan siitä, miten ero on epäonnistuminen ja miten lapset jäävät paitsi jostain, jos eivät saa sitä ydinperhettä. Mikä on minusta kaikin puolin aivan potaskaa. Ensinnäkin, lapsen etu on onnellinen koti ja joskus se tarkoittaa sitä, että niitä onnellisia koteja on kaksi. Yksikään lapsi ei ole onnellinen tai koe oloaan turvalliseksi, jos koti ja vanhempien välinen suhde on onneton. Ja siinä kohdassa kasvatuksessa on menty pieleen, jos lapsi ajattelee, että on vain yhdenlaisia perheitä, kun se ei pidä paikkaansa.
Eikä ero ole koskaan epäonnistuminen. Se on yhden aikakauden loppu ja uuden alku. Se on osa elämää. Koko elämän kestävä rakkaus on yhteiskunnan asettama epärealistinen vaade, eikä mikään ainoa totuus. Onnekkaita ovat ne, jotka löytävät yhden elämänkumppanin. Mutta realistisempaa on, että niitä elämänkumppaneita mahtuu pitkään ihmiselämään useita. Ja niistä jokaisesta voi oppia. Kaikki merkitykselliset suhteet eivät ole pitkiä ja kaikki pitkät suhteet eivät välttämättä ole merkityksellisiä. Minulle ja perheelleni, ero on ollut parasta mitä olen kokenut. Se antoi elämälleni kokonaan uuden suunnan, mistä olen äärimmäisen kiitollinen.
Uusperheissä voi olla sellaista rikkautta, mitä ydinperheessä ei vain saa. Mutta muistetaan se, että kaikki perheet ovat erilaisia ja aivan yhtä arvokkaita. Uusperheiden viikko on jo ohi, mutta uusperheet eivät häviä mihinkään.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi
Viikonloppu kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta