Lähisuhdeväkivalta: Mieti mitä sanot
0”Etkö oppinut kerrasta vai mikä oli, kun piti niin pitkäksi aikaa tuollaiseen suhteeseen jäädä?” Näin kommentoi eräs ”herrasmies”, kun kerroin hänelle olleeni väkivaltaisessa parisuhteessa. En voinut todeta tähän muuta kuin, että vain todellinen typerys sanoo tuolla tavalla lähisuhdeväkivallan uhrille. Ehkä voitte arvata, että tästä ei syntynyt vuosisadan rakkaustarinaa sen jälkeen, kun annoin tyypin kuulla kunniansa.
Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut lähisuhdeväkivaltaa, on vaikea käsittää kuinka kokonaisvaltaista ja mukaansa tempaavaa se voi pahimmillaan olla. Moni valitsisi toisin, jos uskoisi sen olevan edes mahdollista. Itse olin ihan joissain kuukausissa siinä pisteessä, että en vain uskonut pärjääväni ilman silloista kumppaniani. Vaikka se ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa.
Lähisuhdeväkivalta on verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Lähisuhdeväkivaltaan kuuluu olennaisena osana se, että alussa väkivaltainen kumppani jumaloi kumppaniaan ja nostaa tämän yhdenlaiselle jalustalle. Sitä tuntee itsensä suorastaan kuninkaalliseksi, arvokkaaksi ja ainoaksi ihmiseksi maailmassa. Se on ihanaa. Ja siihen tunteeseen jää koukkuun. Sitten, kun me olemme koukussa, väkivaltaisen kumppanin käytös muuttuu. Se ei tapahdu hetkessä, vaan pikku hiljaa. Sen vuoksi se onkin niin salakavalaa. Lopulta me olemme kuin narkkarit, jotka teemme kaikkemme tunteaksemme itsemme taas ihaniksi ja arvokkaiksi. Me pyrimme miellyttämään ja muokkaamaan itseämme sellaiseksi, jollaiseksi väkivaltainen kumppani haluaa meidän muuttuvan.
Samaan aikaan se on aivan toivoton noidankehä, sillä mikään ei riitä. Itse olen lopulta kulkenut suurinpiirtein seiniä pitkin, jotta en vahingossakaan ärsyttäisi kumppaniani. Yritin olla rennompi, joustavampi, kauniimpi, hauskempi, yritin vaatia vähemmän ja antaa tilaa. Lopulta se ei ollut enää mahdollista, koska en pystynyt enää venymään. Kaikki mitä tein olin väärin.
Mutta minä olen niitä, jotka alkavat jossain vaiheessa tiedostamaan ettei tämän pitäisi mennä näin. Aloin taistella sitä vastaan. Ihan viimeisinä kuukausina minä oikeasti pelkäsin henkeni edestä ja lopun te tiedättekin. Lopulta tilanne kärjistyi ja ero tuli. Tilanne olisi voinut mennä hyvin eri tavalla.
Minulla on tätä nykyään itsetuntoa vaikka muille jaettavaksi ja olen täysin sinut menneisyyteni kanssa. Mutta kaikki eivät ole. Eikä yhdenkään meistä, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana, pitäisi joutua kuuntelemaan moista arvostelua. Lähisuhdeväkivalta on sellainen verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Toivon sydämestäni, että yksikään teistä ei sano tämän jälkeen kenellekään sitä; ”Miksi et lähtenyt?” Lähisuhdeväkivaltaa kokenut ei todellakaan tarvitse tuota lausetta.
-Jenni
Lue myös
Seuraa myös
Tarina oman sektion taustalla
Minulle tuli Instagramissa vastaan @vapaasynnytyssuomi-tilin julkaisu, jossa kirjoitetaan; “Sektio ei ole synnytys. Sektio on röystö. Sektio on synnytyskokemuksen ryöstö naiselta ja ennen kaikkea se on syntymän ryöstö vauvalta.” Henkilökohtaisesti olin sydänjuuriani järkyttynyt tällaisesta kirjoituksesta. Pitkään minua seuranneet tietävät, että minulle on tehty kiireellinen sektio, jolla pelastettiin minun ja vauvan henki.
Haluan nyt kirjoittaa teille omasta sektiostani.
Minulle diagnosoitiin loppuraskaudessa viikon 31 jälkeen raskaushepatoosi, jonka ainoa oire on terveennäköisen ihon voimakas kutina. Kutina oli sitä luokkaa, että olisin halunnut raapia naamani irti. Kyseessä on maksan toimintahäiriö, jolloin maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuus veressä alkaa suurentua. Joillakin ihmisillä raskaushormoonit ylikuormittavat maksaa, jolloin näin tapahtuu. Itse kuulun näihin ihmisiin, joiden maksa ei ihan kestä raskautta.
Raskaushepatoosi ei vaadi välittömiä toimenpiteitä, mutta se vaatii tiivistä seurantaa. Maksa-arvoni tarkistettiin enimmillään kaksi kertaa viikossa, tavallisesti kerran viikossa. Kävin viikoittain Kätilöopistolla tarkkailussa, jolloin pötköttelin tunnin sängyssä, kun lapsen sydänäänistä otettiin käyrät. Kerran kahdessa viikossa tapasin lääkärin, joka seurasi tilannetta.
Viimein lääkärintarkastukseni oli päivää ennen laskettua päivää ja silloin jo lääkäri otti puheeksi synnytyksen käynnistämisen. Mutta lähetti minut kuitenkin vielä verikokeiden kautta kotiin. Laskettuna päivänä hän kuitenkin soitti ja ilmoitti, että synnytys on käynnistettävä nyt, koska maksa-arvoni olivat kohonneet niin korkeiksi. Odottaminen olisi riski sekä minulle, että vauvalle.
Oma, ensisijainen toiveeni oli synnyttää alateitse, johon sain kannustusta. En kokenut tarvetta sektiolle, koska minua ei pelottanut alateitse synnyttäminen. Näin ollen synnytystäni alettiin käynnistämään. Puolentoista vuorokauden jälkeen todettiin, että synnytykseni ei vain lähde käyntiin. Kaikki on yritetty, mutta kehoni ei selkeästi ole vielä kypsä synnyttämään. Päädyttiin kiireelliseen sektioon, koska sekä minun, että vauvan terveys ja hyvinvointi alkoi olla vaakalaudalla.
Lääkärin päätös pelasti meidän hengen.
Ja tänä päivänäkin olen niin onnellinen siitä, että lääkäri teki tämän päätöksen. Sain leikkaussalissa täydellisen vauvani rinnalleni. Vauva voi hyvin ja minun maksa-arvoni tasaantuivat puolessa tunnissa. Olen kiitollinen lääkäreille nopeista päätöksistä ja toiminnasta, joka pelasti niin minun, kuin tyttärenikin hengen.
Yhtäkään äitiä ei pitäisi arvostella synnytystavan mukaan. Minä olen ihan yhtälailla äiti molemmille lapsilleni, vaikka he ovat syntyneet eri tavoin.
Fakta on se, että sen jälkeen, kun lääketiede ja neuvolat otettiin mukaan synnytykseen, lasten ja äitien kuolleisuus on laskenut rajusti kaikkialla. Itse repesin toisella kerralla niin pahasti, että meinasin kuolla siihen synnytyssaliin. Kotona, kun asiansa osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole ollut napin painalluksen päässä, olisin varmasti kuollut. Oma, varsin kärkäs mielipiteeni on, että jos haluaa pelata uhkapelejä, lotto on turvallisempi vaihtoehto, kuin esimerkiksi kotisynnytys.
Toivon, että tällainen vihapuhe lopetettaisiin ja ihmisille annetaan synnytys- ja kehorauha.
-Jenni