Kirjoitan nykyään melko vähän vanhemmuudesta ja lapsistani, mutta aina välillä minulta löytyy silläkin saralla sanottavaa. Nyt kaipaisin vertaistukea vanhemmuuteen. Olen nimittäin tässä tämän syksyn ja talven aikana käynyt lasten kanssa läpi lukuisia riitatilanteita, kun he saavat riidan aikaiseksi siitä kun toisessa ryhmässä on tehty jotain kivempaa, kuin omassa.

Selvennän tilannetta vähän. Tytöt olivat pitkään samoissa ryhmissä, ensin samalla perhepäivähoitajalla ja sitten vielä yli vuoden samassa päiväkotiryhmässä. He ovat olleet siis varhaiskasvatuksen taipaleellaan melko erottamattomat. Tänä syksynä he joutuivat ensimmäistä kertaa erilleen, kun vanhempi tyttö siirtyi esikouluun. He tapaavat edelleen pihalla, mutta kaikki muu toiminta onkin sitten eri ryhmissä. Syksyllä molemmissa oli havaittavissa selkeää eroahdistusta, mutta nyt he ovat jo sopeutuneet tilanteisiin.

Mutta nyt yhä useammin käsittelen tyttöjen kanssa riitoja siitä, kun toisen ryhmässä on tehty jotain kivaa. Viimeisimpänä eskarilainen hermostui siitä, kun pienemmän ryhmässä oli kerhon yhteydessä puhallettu saippuakuplia. Tästä seurasi itkua ja kiukuttelua.

Oma periaatteeni on aina keskustella tilanteet läpi tyttöjen kanssa. Myös nyt, kun tämä on noin kahdeskymmenes keskustelu samasta aiheesta. Mutta en kiellä etteikö tämä turhauttaisi selittää yhä uudelleen ja uudelleen, että he ovat nyt eri ryhmissä ja eri ryhmissä tehdään eri juttuja. Varsinkin, kun isompi on eskarissa ja siellä täytyy tehdä kouluun valmistavia asioita. Ymmärrän toki lasten harmin ja sen mistä se kumpuaa. Mutta silti se turhauttaa välillä. Etenkin jos on itse väsynyt.

Nyt saa antaa vertaistukea! Onko teillä ollut vastaavia tilanteita? Mistä teillä keskustellaan yhä uudelleen ja uudelleen? Olisi kiva kuulla niistä. Pääasiassahan meillä menee siis hyvin ja lapset viihtyvät omissa ryhmissään ja alun eroahdistus on helpottanut.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Millaista on olla 3- ja 5-vuotiaan lapsen äitinä

Vaihtoehtona kumppanuusvanhemmuus

Tunnen olevani sinkkuäiti kun…

Mitä on olla sinkkuäiti

Tein vuoden lopussa tinderkokeilun. Inspiroiduin Asikaisen Miisan Tiktokissa, jossa hän kertoi omasta kokeilustaan. Jokainen Tinderiä käyttänyt tietää, että sovellukseen kertyy myös niitä hiljaisia matcheja. Eli matcheja, joiden kanssa ei syystä tai toisesta laita yhtään viestiä. Minä ajattelin pitkään niin, että halusin miesten tekevän keskustelunaloituksen. Minulle näitä mykkiä matcheja oli kertynyt noin 400 kappaletta. Miisan innoittamana päätin laittaa kaikille heille viestiä.

Tinderkokeilu alkoi melko hyvin, sillä useat vastasivat giffiin, jonka lähetin. Koska matcheja oli minulla niin valtava määrä, niin en edes saanut laitettua kaikille viestiä. Niistä, joille laitoin viestiä, juttu jatkui lopulta yhden kanssa. Muitakin oli, mutta heidän kanssaan keskustelu tyrehtyi melko nopeasti.

Kuinka sitten kävi?

Tämän yhden kanssa juttu luisti kuitenkin todella kivasti. Enkä minä ole edes etsinyt kuin sitä yhtä oikeaa, joten en tarvinnutkaan enempää. En muista kuinka kauan olimme ehtineet jutella, kun hän sanoi haluavansa viedä minut ulos, kun minulla olisi seuraava lapsivapaa. Lapsivapaani ajoittuivat silloin joulunpyhiin, joten sovimme ensimmäiset treffimme joulupäivälle. Lopultahan siinä kävi niin, että tapasimme jo aattona ja ensitreffimme kestivät lopulta kolme päivää.

Olin jännittänyt ensimmäistä tapaamistamme, sillä minulla oli käynyt liian monesti, että hyvistä keskusteluista huolimatta, homma ei toimikaan livenä ollenkaan. Meidän juttumme kuitenkin toimi ja ihastuin päätä pahkaa. Kaikki tuntui niin oikealta ensi hetkestä alkaen. Vaikka minulla on omat epävarmuuteni ja pelkoni, minulla oli alusta asti tietty varmuus tästä. Minusta tuli hetkessä se, joka hokee kaikille, että kyllä sen vain tietää kun joku tyyppi kolahtaa.

Melkein kuukautta myöhemmin totesimme yhdessä, että suhteemme on edennyt sille tasolle, että voimme sanoa seurustelevamme. Mikä on ihanaa ja huojentavaa ja tuo minulle ainakin vielä entisestään lisää varmuutta ja hälventää pelkojani. Deittailu on hyvin epävarmaa puuhaa. Seurustelu tuntuu astetta varmemmalta. Silloin ainakin kummallakin on halu katsoa, mitä jutusta on tulossa.

Olen tällä hetkellä äärimmäisen onnellinen. Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluan tällä hetkellä olla ja rakentaa toimivaa parisuhdetta. Joten kyseinen tinderkokeilu kannatti. Poikaystäväni tiettää, miten juttumme on lähtenyt liikkeelle ja sanoi, ettei hän olisi ikipäivänä uskaltanut laittaa minulle viestiä. Onneksi siis päätin kokeilla onneani.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Ihastuminen kuuluu deittailuun

Millaiseksi koen treffailun väkivaltaisen suhteen jälkeen

All in – ihastuminen

Eka kerta