Haukkukaa vain homeiseksi ja vanhanaikaiseksi, mutta kyllä mä haaveilen siitä, että olisin jonkun vaimo. En ole koskaan oikeastaan haaveillut itse häistä. Unelmieni häät vietettäisiin New Yorkissa ihan vain sulhaseni kanssa kaksin, mutta minulle kävisi hyvin myös ihan maistraattivihkiminen täällä kotisuomessa. En koe tarvitsevani siinä hetkessä muita, kuin sen tulevan mieheni.

Sen sijaan haaveilen enemmän itse avioelämästä ja siitä, että joku kutsuu minua vaimoksi. Avioliiton kaltaisessa sitoutumisessa on mielestäni jotain kaunista. En varsinaiset usko siihen kaikkeen, mitä kirkko meille syöttää avioliitosta. Enkä usko siihenkään, että nainen olisi naimisiinmenon jälkeen miehen omaisuutta. En hae avioliitolla itselleni holhoojaa tai huoltajaa. Osaan huolehtia kyllä itsestäni.

KORVAKORUT SAATU SMILING DESIGN

Haluaisin olla jonkun vaimo

Minulla ei ole antaa kenellekään mitään syytä sille, miksi naimisiin pitäisi mennä

Mutta joku siinä vaimona olossa kiehtoo. En varmasti olisi sellainen entisaikojen ihannevaimo, joka synnyttäisi lapsia toisensa perään ja joka siivoaisi, kokkaisi ja passaisi miestään loputtomiin. Ei, koska olen koko ajan enemmän ja enemmän sellaisen täysin tasaveroisen parisuhteen ja vanhemmuuden kannalla. Todennäköisesti sen seuraavan lapsen isän kanssa tulee täytettyä exeltaulukkoa siitä miten hommat jakautuisivat täysin tasan. Koska hitto vie, minä en aio todellakaan olla enää ikinä se, joka on täysin yksin vastuussa lapsesta. Kun todennäköisesti siinä ollaan kuitenkin kahdestaan ja kahdestaan se lapsi on päätetty hankkia.

Voi olla, että tautani väkivaltaisessa suhteessa vaikuttaa näihin ajatuksiin. Mutta en halua enää ikinä olla suhteessani toisarvoinen. Siihen ei toki avioliittoa tarvita. Parisuhde voi olla hyvä, täysi ja tasa-arvoinen ilman avioliittoa. Se ei ole mikään täydellisen suhteen salaisuus. Päinvastoin. Naimisiin mennään monesti todella vääristä syistä ja mahdollisesti yrityksenä pelastaa kyseinen suhde.

Ja vaikki itse haaveilen avioliitosta, minulla ei ole antaa kenellekään mitään syytä sille, miksi naimisiin pitäisi mennä. Uskon, että jokainen tietää omat syynsä ja tekee päätöksensä sen perusteella. Itselläni se on joku romanttinen puoleni, joka haaveilee tämän luokan sitoutumisesta.

KORVAKORUT SAATU SMILING DESIGN.

Ei liian aikaisin

Vaikka tällaisesta haaveilenkin, minulla ei ole todellakaan mikään kiire. Olenkin sanonut poikaystävälleni, että todennäköisesti, jos hän kosii kovin varhaisessa vaiheessa suhdettamme, minä tulisin kieltäytymään ja juoksemaan karkuun pää kolmantena jalkana. Tämä siksi, koska yhdistän nopean toiminnan nykyään hyvin vahvasti narsisteihin. Väkivaltaisiin suhteisiin kuuluu nopea sitoutuminen ja esimerkiksi yhteen muuttaminen. Minä ja exäni muutimme yhteen ja kihlauduimme kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Hyvin pian tämän jälkeen asiat alkoivatkin mennä pieleen. Joten todennäköisesti tulen nyt jarruttelemaan kaikessa. Onneksi poikaystäväni ymmärtää sen.

Enkä minä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Enhän minä lopulta tiedä tulenko menemään koskaan naimisiin. Eikä se minun elämääni huononna. Olen onnellinen tässä nykyisessä suhteessa ja toivon sen kestävän. Olen myös valmis tekemään hartiavoimin töitä sen eteen, että se kestäisi. Mutta elämä on arvaamatonta.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Varpajaiset on naisilta pöllitty perinne

Perinteiset toiveet

Keväiset kuulumiset

Sinisilmäinen

Hiihtoloma puhelinkuvina

Mun viime vuosien tahtotila on ollut vähän sellainen, että pärjään yksin vaikka väkisin. Apua ei pyydetä, ellei ole ihan pakko. Iso syy siihen, miksi näin on löytyy taas väkivaltaisesta parisuhteestani. Jos erehdyin siinä pyytämään apua, vastaanotto oli yleensä aika kamala. Avuntarvettani vähäteltiin ja käskettiin ottamaan itseä niskasta kiinni ja olemaan aikuinen. Tulen muistamaan varmasti ikuisesti sen, kun olin todella pahasti sairas. Jalat eivät kantaneet ja ainoa mitä pystyin oikeastaan tekemään oli maata sohvalla tärisemässä vauva rinnan päällä. Kun pyysin silloin apua, vastaus oli aika lailla edellä mainitun kaltainen. Joten en enää pyydä apua.

”kyllä mä pärjään”

Nyt olen uudessa suhteessa. Aivan erilaisessa, kuin tuo edellä mainittu suhde. Meillä tuli sitten tässä tilanne, kun kumppanini sanoi jotain, joka triggeröi mun vanhoja traumoja. No, kyseinen päivä meni vähän sekoiluksi. Minun on todella vaikea sanoittaa omia tuntemuksiani näissä tilanteissa, vaikka minusta kuulemma näkee kilometrin päähän ettei kaikki on hyvin. Silti hoen koko ajan, että kaikki on hyvin.

Kaikki pisteet kumppanilleni, joka jaksaa olla kanssani maailman kärsivällisin ja haluaa myös selvittää nämä tilanteet kanssani. Tiedän ettei se ole helppoa, joten oikeasti ihanaa kun hän ei anna vain asian olla, vaan kärsivällisesti suostuttelee minua avaamaan niitä omia ajatuksiani.

Me puhuttiin, mutta ahdistus ei oikein ottanut helpottuakseen. Lopulta oltiin tilanteessa, kun poikaystäväni oli lähdössä kotiin, mutta minä olin edelleen ahdistunut. Hän kysyi monta kertaa, että haluaisinko hänen jäävän luokseni. Minun vastaukseni, vaikka oikeasti olisin halunnut hänen jäävän, oli; ”Mene vaan. Kyllä mä pärjään.” Lopulta, näistä minun vakuutteluistani huolimatta, hän jäi. Hän näki, että vaikka yiritin olla kuinka se strong independent woman, niin oikeasti tarvitsin nyt enemmän sitä läheisyyttä ja turvaa, jonka hän pystyi minulle antamaan.

Lopulta kiittelin, että hän jäi ja tunnustin, että en olisi varmaan ikinä pystynyt pyytämään häntä jäämään, vaikka olisin halunnut. Onneksi hän näki pintaa syvemmälle ja kuunteli sitä minun tarvettani. Hän sanoi minulle, että enää minun ei tarvitsisi vain pärjätä. Hän on minun kanssani ja hän haluaa auttaa, joten voisin lopettaa sen ”kyllä mä pärjään” mantran hokemisen.

Pikkuhiljaa eheämmäksi

Me tiedostetaan kumpikin aika hyvin se, että meidän suhteessa tulee näitä kohtia, kun vanhan suhteeni traumat nousevat kummittelemaan. Olen kokenut erilaista laiminlyöntiä ja väkivaltaa niin pitkään, että en osaa ajatella kaikkia tilanteita terveellä järjellä. Siksi reagoin asioihin sen vaiston varassa mihin olen tottunut. Olen tottunut pärjäämään, joten minähän pärjään vaikka väkisin.

Onneksi poikaystäväni on niin ymmärtäväinen. Minua välillä hävettää se, miten vahvasti reagoin johonkin. Ja monesti siitä lähtee sen kärpäsen paisuminen härkäseksi, kun alan kelata sitä ettei kukaan halua olla ihmisen kanssa joka kilahtaa näin pikku asioista ja seuraavassa hetkessä olenkin jo varma, että poikaystäväni haluaa jättää minut. Ja jälleen kerran olen kiitollinen hänen loputtomasta kärsivällisyydestään. ♥

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen

Sinisilmäinen

Voisinko minä elää avoimessa suhteessa

Hei olen Jenni ja olen rakkausaddikti

Eka kerta