Ajatuksia lapsen yrittämisestä ja lapsettomuudesta
1Olen kirjoittanut ennenkin siitä, että meillä on kumppanin kanssa molemmilla toiveena, kasvattaa meidän uusperhettä vielä joskus. Ei juuri nyt, mutta lähitulevaisuudessa. Minulle lapsi olisi kolmas ja kumppanilleni ensimmäinen. Mikä itsessään olisi aika mielenkiintoista, kun talossa on vanha konkari, joka ei säikähdä jokaista supistusta, sekä se hermoheikko ensikertalainen joka on lähdössä sairaalaan ilmavaivoistakin. 😀 Olemme nimittäin jutelleet kumppanini kanssa siitä, että hän on todennäköisesti oikesti kiikuttamassa minua sairaalaan pienimmästäkin syystä.
Ajatukset vanhemmuudesta
Minulle itselleni ei ole olemassa sellaista asiaa, joka olisi tuottanut yhtä paljon iloa tai onnea, kuin omat lapseni. Olen aina tiennyt, että haluan äidiksi. Ja enemmän, kuin pelkkää tietoa, se on ollut myös tarvetta. Tätä tarvetta ymmärtävät varmasti parhaiten ne, joilla on itsellään entuudestaan lapsia. Joskus se halu saada lapsia yltyy tarpeeksi, joka saattaa tuntua ihan fyysisenä kipuna. Jossain vaiheessa sanoin toivovani peräti viisi lasta. Elämän myötä tämä haave on hieman muuttunut. Ensinnäkin, en tiedä onko minulla aikaa ja resursseja saada niin montaa lasta, mutta uskallan toivoa edes yhtä vielä.
Kumppanini toivoo myös omaa lasta ja suhtautuu minun lapsiini juuri sellaisina kuin he ovat, eli meidän parisuhteemme upeana bonuksena. Hän on ottanut bonusisyyden hienosti vastaan.
Seitsemän vuoden lapsettomuus
Esikoiseni antoi odotuttaa itseään seitsemän vuotta. Mitään selkeää vikaa ei koskaan löytynyt. Hänen aikansa ei vain ollut aiemmin. Silloin ei todellakaan ajatellut näin. Olin epätoivoinen ja välillä pohjattoman surullinen, kun olin ihan varma ettei minusta koskaan tule äitiä. Kun lopulta tulin raskaaksi, en voinut uskoa sitä. Sitten kun ajatus ja toive toisesta lapsesta konkreettisesti heräsi, mietin onko edessä samanlainen taival. No, kuopusta yritimme vain ja ainoastaan kolme kuukautta. Mikä tuntui seitsemän vuoden piinan jälkeen vähintäänkin uskomattomalta.
Tuo seitsemän vuotta opettivat minulle erityisesti sen, että elämää ei todellakaan voi ennalta suunnitella. Jotain voi toki, mutta elämä itsessään lopulta kuitenkin tapahtuu. Jotkut asiat myös jäävät tapahtumatta ja sekin on elämää. Olen joka päivä kiitollinen ja onnellinen siitä, että minun kohdallani tämä osuus ei jäänyt tapahtumatta. Kuten sanoin heti alussa, mikään asia ei ole tuottanut minulle niin paljon iloa ja onnea kuin lapseni.
Ja taas olen siinä tilanteessa, että mietin kuinka paljon voin tähän tulevaisuudessa vaikuttaa. Haaveilen kolmannesta lapsesta, mutta en voi olla miettimättä jääkö se pelkäksi haaveeksi? Kestääkö yrittäminen taas vuosia? Kuinka kauan minulla olisi mahdollisuutta yrittää, jos yrittäminen venyisi. En ole enää parikymppinen. Kohdullisten lisääntymiselimet ikääntyvät ja jossain vaiheessa lisääntyminen on jo mahdotonta. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskit kasvavat myös vuosi vuodelta. Kuinka kauan uskaltaisin yrittää?
Kaksi riskiraskautta ja riskisynnytystä
Monet sanoisivat tässä vaiheessa, että onhan sinulla aikaa. Mutta minun molempiin raskauksiini liittyi maksan toimintahäiriö ja kumpikin synnytykseni oli hengenvaarallinen. Toisessa oma elämäni oli hetkistä kiinni. En voi olla miettimättä, kuinka vanhaksi asti uskallan näillä meriiteillä yrittää. Todennäköistä on, että ainakin maksan toimintahäiriö oireineen uusiutuu seuraavissakin raskauksissa. Raskaushepatoosi ei ole vaarallinen äidille, mutta siihen liitty pieni sikiökuoleman riski, jonka vuoksi sitä sairastavia raskaana olijoita tarkkaillaan. Iän ei tiedetä liittyvän tähän mitenkään, mutta itse en voi olla miettimättä, kuinka paljon oma ikä vaikuttaa kaikkeen. Raskauden riskit alkavat kasvamaan 35 ikävuoden jälkeen, joten en ole ihan varma haluanko yrittää enää kovin paljoa vanhempana.
Olemme puhuneet näistä asioista kumppanini kanssa jo ennen kuin aloimme seurustelemaan. Itseasiassa jo ennen kuin olimme edes ensimmäistä kertaa tavanneet. Kolmas lapsi on minulle tärkeä asia ja sellainen asia, josta en ole valmis kumppanin vuoksi luopumaan. Jos elämä tulee väliin, niin sitten tulee. Sitten se käsitellään silloin. Mutta ehtoni oli, että kumppanini on samalla viivalla kanssani tämän asian suhteen. Ja hän on. Mikä on ihanaa. Vähän olisi ehkä harmittanut, jos näin ihana tyyppi olisi mennyt sivu suun ihan vain eriävien vauvatoiveiden vuoksi.
Kumppanini on myös tietoinen siitä, että olen kärsinyt myös lapsettomuudesta, vaikka minulla nykyisin kaksi lasta onkin. Lähtökohdat ovat siis molemmilla tiedossa.
Nyt voin oikeastaan vain murehtia ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Elää hetki kerrallaan. Yritän vain muistaa olla tässä asiassa realistinen. En tiedä helpottaako realismi surua, jos toive ei toteudukaan, mutta juuri nyt se tuntuu vähän auttavan. Yritän keskittyä lapsiin, jotka minulla jo on. Elämä heidän kanssaan alkaa olemaan jo aika mainiota.
Olisi kiva kuulla, painiiko joku muu samankaltaisten asioiden ja tunteiden kanssa?
-Jenni
KUVAT: Pinja Tuominen / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Haluan lasteni ymmärtävän sukupuolen moninaisuuden
Ensimmäinen parisuhdeloma
Viikonloppuinen matka oli minulle, sekä ensimmäinen kunnollinen ulkomaanmatka, sekä myös ensimmäinen kunnollinen parisuhdeloma. Olen ollut aiemmin risteilyillä vanhojen kumppaneiden kanssa.
Nyt tosiaan suunniteltiin matkaa yhdessä ja varattiin se yhdessä. Haluttiin lähteä ensimmäiselle reissulle nimenomaan kahdestaan. Ja paikan päällä totesin, että lapset eivät olisi todellakaan jaksaneet kävelle sellaisia matkoja, joita me käveltiin siellä. Tämä oli loistava hetki tutustua toisiimme ja nauttia yhteisestä ajasta. Tämä uusperhearki on välillä aika hektistä ja siinä on välillä aikuisten suhde sivussa, kun lapset vaativat huomiota. Joten tämä oli yhdenlainen honeymoon meille. Vaikkakin lyhyt sellainen.
Yhteistä aikaa
Minusta on muutenkin todella tärkeää, että vietämme sitä yhteistä aikaa ilman lapsia. Toistaiseksi se on helppoa, kun meidän suhteeseemme kuuluvat vain minun lapseni, joilla on myös toinen koti. Meillä on säännöllisesti mahdollista järjestää yhteistä aikaa. Tämä tulee muuttumaan siinä vaiheessa, mikäli saamme yhteisen lapsen. Joten ajattelen, että nyt täytyy ottaa ilo irti tästä ajasta kun meillä on mahdollisuus olla säännöllisesti kahden.
Reissussa saimme jutella kaikesta mahdollisesta meille tärkeästä. Meillä oli läheisyyttä ja seksiä (vaikka minä uhosin ettei sille riitä aikaa). Kävimme myös pitkän kaavan dinnerillä, jolloin meillä ei ollut kiire mihinkään. Pystyimme vain istumaan yhdessä ja juttelemaan. Suunnittelemaan tulevaisuutta ja keskustelemaan myös kaikesta muusta. Kännykät pysyivät poissa lukuun ottamatta niitä joitain kuvia, joita kumpikin otti. Rakastin tätä miten olimme toisillemme läsnä.
Joskus tulee varmasti se aika, kun lomailemme jossain yhtenä isona uusperheenä, mutta nyt nautimme toisistamme ihan kahden.
Pelkäsin katastrofia
Huomasin itse odottavani koko ajan pahinta. Isoin kontrasti mihinkään aiempaan oli se, että en istunut hetkeäkään yhdessäkään baarissa. Ennen nimenomaan baarit, oltiin sitten missä hyvässä, tulivat tutuiksi. Tällä kertaa metsästimme ainoastaan ruokapaikkoja. Siitä huolimatta huomasin olevani jatkuvasti vähän varuillani. Pelkäsin sitä massiivista, älytöntä riitaa, joka yleensä seuraa hauskaa iltaa. Sitä ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut. Lopulta kävin hyvillä mielin nukkumaan kumppanini viereen.
Vaikka olen saanut olla jo yli puoli vuotta hyvässä parisuhteessa, vanhat traumat puskevat pintaan pelkoina ja sen pahimman skenaarion odotuksena. Samalla poikaystäväni todistaa uudelleen ja uudelleen ettei hän ole sellainen tyyppi, jonka kanssa tarvitsee pelätä pahinta.
Toivon meille vielä paljon yhteisiä lomia. <3
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit