Puoli vuotta yhdessä – Miten meillä menee
0Me ollaan nyt oltu kumppanini kanssa yhdessä ihan vähän reilu puoli vuotta. Tavattiin kasvotusten noin kuukausi ennen sitä ja sitä ennen ehdittiin jutella Tinderissä kaksi tais kolme viikkoa. Meillä ei ole yhteistä historiaa vielä vuottakaan. Elämme siis vahvasti kuherruskuukautta. Silti tähän suhteeseen on mahtunut muutamia kriisejä. Minulla oli kolmenkuukauden kriisi, jolloin minua ärsytti ja kiukutti ihan kaikki. Minulla on tullut ennenkin ihmissuhteissani kolmen kuukauden kriisejä, mutta tällä kertaa siitä päästiin oikeasti yli, eikä suhde päättynyt niinkuin 98 % mun tapauksissa. Sen lisäksi olen joutunut pohtimaan kokonaan uudelleen omaa seksuaalisuuttani.
Miten meillä menee nyt?
Tällä hetkellä meidän parisuhteessa on meneillään aivan ihana, seesteinen vaihe. Opetellaan tätä yhteiseloa täällä minun luonani. Toki niin, että kumppani käy välillä omassakin kodissaan. Mutta hän on ollut suurimman osan ajasta minun ja meidän kanssa. Mikä on ollut aivan ihanaa. Olen ilokseni huomannut, että ainakin introvertti minä olen sopeutunut aika hyvin siihen, että joudun jakamaan elintilaani myös toisen aikuisen kanssa. Myös lapset ovat ottaneet kumppanini avosylin vastaan. Toki tiettyä rajojen testaamista on havaittavissa, mutta se on täysin normaalia.
Toki kumppanillani taitaa olla astetta isompi sopeutuminen tähän. Minä olen asunut toisen kanssa ennenkin, mutta kumppanini hyppää täysin kylmiltään tähän meidän perhearkihässäkkään. Siinä on ihan varmasti aivan erilainen sopeutuminen, kuin minulla. Olen kuitenkin iloinen ja ylpeä siitä, että hän haluaa oikeasti lähteä tähän.
Itse parisuhteessa meillä menee todella hyvin. Meillä on hyvä seesteinen vaihe suhteessa. Meillä on äärimmäisen hyvä keskusteluyhteys, osataan laittaa toisemme etusijalle ja vietetään aikaa yhdessä. Osataan kuitenkin antaa toisillemme tilaa myös. Minusta tuntuu, että me ollaa oikeasti todella hyvässä pisteessä. Siinä seksissäkin löytyi lopulta balanssi, kun olin ensin kriiseilyni kriiseillyt. Seuraavaksi suunnataan kohti sitä yhteen muuttoa.
Tällä hetkellä puhututtaa: vauva
Olen kertonut aiemminkin, että koen itselläni olevan tähän tietty aikataulu. En siis voi odotella ihan loputtomiin ja meillä on kummallakin toive perheen kasvattamisesta. Tällä hetkellä meidän perheeseen kuuluvat minun lapseni, koska minulla niitä on jo kaksi entuudestaan. Hänellä ei ole. Joten tällä hetkellä puhututtaa se että milloin? Ja yksi vai kaksi? Itse olen krooninen vauvakuumeilija, joten minä tuskin sanoisin ei neljännellekään. Tällä hetkellä tosin kolme on se, joka tuntuu turvalliselta.
Toki, voisihan olla, että emme koskaan ole edes niin onnekkaita, että saisimme yhteisen lapsen. Sitähän ei etukäteen voi edes tietää.
Nyt me keskitytään tähän hetkeen ja nautitaan tästä ajasta kaksin. Tai oikeammin nelistään. 😀
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kun kaikki kyselevät onko minulla endometrioosi
Narsistisen suhteen kaavan ymmärtäminen auttoi minua antamaan anteeksi itselleni
Minun lapset, minun vastuu
Julkaisin tänään Instagram Storyissa kuvan, jonka teksti liittyi siihen, että pääsin käymään Rustassa itsekseni, kun kumppanini tarjoutui jäämään kotiin lasten kanssa. Nohevana kirjoitin siihen, että ”saattaa reissu vähän venyä.” Ajattelin, että tähän voi moni vanhempi samaistua. Kauppareissu tuntuu joka rauhalliselta, kun ei tarvitse vahtia pudottaako joku jotain särkyvää, ei maksettua, lattialle tai karkaako joku leluosastolle. Jokainen vanhempi tietää, että lasten, erityisesti pienten lasten kanssa, saa olla kaupassa tarkkana. Lapset ovat uteliaita, vaikka eivät tarkoita pahaa.
Sain tähän kyseiseen storyyn viestin, että ei ole mukavan kuuloista pitää uusperheessä kumppania itsestään selvyytenä. Jäin tuijottamaan tätä viestiä huuli pyöreänä. Kun todellisuushan meillä on se, että kumppanini saa säännöllisesti muistutella minua siitä, että häneltä saa pyytää apua.
Olen aina ollut yksin
Minä olen alusta asti tottunut siihen, että olen yksin lasten kanssa. Minulle on ollut aina normi se, että minne menen minä, sinne tulevat myös lapset. Olen aina miettinyt kaiken sillä tavalla, että minulla on mukana kaksi lasta, joilla saattaa mennä hermot ja jotka saattavat aiheuttaa jotain odottamatonta, koska he ovat lapsia. Tämä oli normi myös silloin, kun asuimme ex-kumppanini kanssa yhdessä. Tästä syystä minä hoidan ja teen asiat tällä totutulla tavalla, enkä kysele.
Toki vuoroasumisen myötä, minulla on myös sitä omaa aikaa, jolloin voin hoitaa asioita yksin. Näin lasten kesälomalla sitä ei ole ollut. Lapset ovat nyt lomapätkällä minun kanssani, joten vuorovälikin on nyt pidempi kuin tavallisesti. Ja tiedän todella hyvin, että tämä aika on vähän rankempaa kaikille lapsiperheille. Lasten kanssa lomalla oleminen on aika intensiivistä. Minullakin on täällä tuleva ekaluokkalainen, joka stressaa ja jännittää tulevaa koulunaloitusta ja on sitä enemmän räjähdysherkkä, mitä lähemmäksi 11 päivä tulee. On todella ymmärrettävää, että vanhemmat kaipaavat hetken rauhoittumista myös lomalla. Se on vain inhimillistä.
Kumppanini on nyt ollut kanssamme aika pitkälti koko tämän heinäkuun muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta. Ja silti olen viuhtonut menemään yksin. Olin raahamassa lapsia mukaan tuolle kyseiselle Rustan reissulle, kunnes kumppanini itse ehdotti, että mitä jos hän jäisi lasten kanssa kotiin. Hän on monet kerrat sanonut, että haluaa olla avuksi ja osallistua tähän meidän arkeen. Minä olen se, joka on vastahakoinen pyytämään sitä apua ja antamaan hänelle sitä vastuuta.
Minun lapset, minun vastuu
Minä ajattelen hyvin vahvasti, että koska nämä lapset ovat minun, myös vastuu on minun. Toki, tämä on ajatus, joka voi muuttua ajan kanssa kun asumme yhdessä ja olemme olleet yhdessä enemmän kuin puoli vuotta. Mutta toistaiseksi, olen sitä mieltä, että minä kannan näistä lapsista vastuun yksin ja hän voi halutessaan auttaa. En todellakaan vaadi häntä osallistumaan lasten kustannuksiin. Myös vuoronvaihdot kotien välillä hoidan minä. Samoin keskustelut ja käytännön asioiden sopimiset lasten toisen huoltajan kanssa hoidan minä. Samoin lääkäri, neuvola ynnä muut terveydenhullon käynnit. Ajan saatossa, hän voi varmaasti ottaa vastuuta enemmän, mutta kyllä minä silti uskon, että näistä kahdesta lapsesta vastuu on pääasiassa meillä huoltajilla. Toki, kaikki bonusaikuiset ovat enemmän kuin tervetulleita lasten elämään. Mutta heillä on sitten se oma tehtävänsä ja asemansa lasten elämässä. Vastuu on huoltajilla.
Joten tällä hetkellä kumppanini joutuu muistuttelemaan minua avustaan, sen sijaan että pitäisin sitä jotenkin itsestään selvyytenä.
Juteltiin yhdessä kumppanin kanssa myös kyseisestä storysta ja hän sanoi minulle ettei kokenut kyseisen kommentin saavan häntä tuntemaan oloaan itsestään selväksi. Hän sanoi myös, että totta kai hän auttaa täällä ollessaan parhaansa mukaan. Lapsiperhe-elämä on hänelle uutta ja vierasta. Silti hän haluaa osallistua siihen parhaan kykynsä mukaan.
Kuten sanottu, olen äärimmäisen kiitollinen tämänkaltaisesta kumppanista. <3 Minulla kävi aivan mieletön tuuri, kun hän osui kohdalleni.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit