Lisäävätkö lapset onnellisuutta
0Mediassa ja erityisesti somessa on ollut viime päivinä keskustelua siitä lisäävätkö lapset yksilön onnellisuutta. Tämä keskustelu on lähtenyt liikkeelle Hesarin artikkelista. Itsestäni aihe on mielenkiintoinen, vaikka itse artikkelia en ole päässyt maksumuurin vuoksi lukemaan. Ilmeisesti artikkelissa puhuttiin myös siitä, miten vanhemman ikä vaikuttaa asiaan.
Omalla kohdallani lapseni ovat omalta osaltaan lisänneet onnellisuuttani. Olen saanut molemmat lapseni äärimmäisen vaikeassa ja stressaavassa elämäntilanteessa. Esikoista sain odottaa ja toivoa peräti seitsemän vuotta. Kun esikoiseni syntyi olin 26-vuotias. Kuopukseni syntyi pari vuotta myöhemmin. Esikoiseni syntymä oli kuin vastaus kaikkiin lausumiini rukouksiin. Samaan aikaan se oli tietyssä määrin äärimmäisen pelottavaa. Eivätkä kaikki pelottavat hetket liittyneet edes vauvan kanssa selviämiseen. Muistan varmasti ikuisesti taksimatkan turvakotiin pienen vauvan kanssa ja sen meidän turvakodin huoneen vihreän seinän sävyn.
Lapset kannattelivat minua, kun olin onneton
Kun olin vuosia muuten onneton, lapset toivat elämääni onnellisuutta. He pitivät minut myös pinnalla silloin kaikkein synkimpinä hetkinä. He pitivät minut kiinni arjessa ja rutiineissa silloin, kun en olisi halunnut nousta sängystä. He saivat minut taistelemaan silloin, kun oli kaikkein vaikeinta. Ja kun olen muutenkin onnellinen, he vain lisäävät sitä onnea ja iloa, jota saan.
Toki pystyn taas puhumaan vain omasta puolestani. Olen ihminen, joka on nauttinut äitiydestä ihan alusta asti. Minulla ei ole ollut kiintymysongelmia ja olen nauttinut myös vauva-ajasta, mikä on monille se vanhemmuuden vaikein aika. Ja edelleen, minullakin tulee vastaan niitä hetkiä, kun omat lapset saattavat minut aivan raivon partaalle ja haluaisin myydä heidät sirkukseen. Välillä näitä hetkiä tulee useampi päivässä, välillä kaikki sujuu niin hyvin ettei näitä hetkiä tule moneen päivään. Mutta myös huonoina päivinä, olen pohjimmiltani onnellinen lapsistani. Viimeistään siinä kohtaa, kun kumpikin nukkuu siinä x-asennossa omassa sängyssään ja katselen heitä huoneen ovelta, olen tajuttoman onnellinen.
Vanhemmuuteen liittyy toki myös paljon sellaista sattumaa, johon emme voi itse vaikuttaa. Onko tukiverkkoja, eli asuvatko vaikka perheenjäsenet lähellä? Entä ovatko nämä perheenjäsenet siinä kunnossa, että he oikeasti pystyvät ottamaan koppia lapsista silloin tällöin. Entä saatko lapsen ylipäätään yksin vai kumppanin kanssa? Tai niin kuin minun tapauksessani, kumppanin kanssa, mutta niin ettei kumppania jälkikasvu juurikaan kiinnostanut. Ja tämä on vain pieni murto-osa. Siihen päälle se millainen mielenterveyden tila vanhemmilla on. Esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus saattaa iskeä aivan yllättäen. Onko lähipiirissä asioita, jotka aiheuttavat ylimääräistä stressiä. Entä taloustilanne, jossa perhe elää?
Kyselin tänään myös omilta seuraajiltani Instagramissa, miten he ovat kokeneet onnellisuuden lisääntyneen lapsen saamisen jälkeen. Monelle lapsen saaminen oli haaveiden täyttymys ja rakkauden määrä lapseen on tuntunut valtavalta. Vastauksissa nousi myös esille se, miten merkityksellistä elämä on ollut lapsen saamisen jälkeen. Ja oli siellä vastauksia myös siitä, miten lapsi on tuonut elämään uusi ihmisiä. Minä ja Heidi tuskin olisimme edes tavanneet, ellen olisi etsinyt kuopukselleni kehtoa.
Olenko oikea ihminen vastaamaan tähän kysymykseen?
Samaan aikaan mietin, olenko itse oikea ihminen vastaamaan tällaiseen kysymykseen? Elämäni on ollut aiemmin todella onnetonta ja stressintäytteistä. Nyt se osa elämästä on taakse jäänyttä ja koen tällä hetkellä olevani jopa aivan eri ihminen. Ja elämäntilanteen muuttuneen näin radikaalisti, olen ehdottomasti onnellisempi, kuin aiemmin. Mutta olisiko niin, vaikka en olisi saanut lapsia?
Siitä en tiedä, mutta uskon, että kaipuu lasta kohtaan olisi edelleen suuri ja se varmasti särkisi oman sydämeni. Toki, matkani äidiksi olisi hyvin erilainen, jos saisin kokea sen ensimmäistä kertaa esimerkiksi nykyisen kumppanini kanssa.
Olisi mahtavaa kuulla teidän ajatuksianne aiheesta?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Olen viimein jaksanut olla parempi äiti vanhemmilleni
Mitä sitten, kun ei haluta?
SV: SEKSI
Keskusteltiin tässä kumppanin kanssa haluista ja ennenkaikkea haluttomuudesta. Minä halusin ottaa asian puheeksi kumppanini kanssa sen jälkeen, kun olin päivällä kuunnellut Paritellen podia.
Me mennään aika pitkälti vielä sillä vastarakastuneiden draivilla, eli suomeksi pannaan kuin puput, kuten asiaan kuuluu. Mutta ihan varmasti, kun suhde kehittyy, elämäntilanteet muuttuu, uusperheen arki iskee ja niin edelleen, todennäköisesti halut muuttuu ja kuivia kausia tulee ja menee. Se on asia, joka me tiedostetaan ja hyväksytään. Samaan aikaan tiedostetaan ja hyväksytään, että tulee aika, jolloin seksielämän eteen täytyy tehdä töitä. Tässä alun huumassa seksielämän hoivaaminen on äärimmäisen helppoa. Kun ei sen kumppanin tarvitse kuin vähän katsoa sillä silmällä ja taas ollaan menossa. Mutta ainahan se ei tule olemaan näin.
Meidän etu on se, että koetaan kumpikin seksi tärkeäksi osaksi parisuhdetta. Minä ajattelen seksistä, että se on se liimaa, joka pitää paketin kasassa. Ajattelen seksin olevan myös äärimmäisen helppo tapa hoitaa sitä parisuhdetta. Olemme tässä myös aika samoilla linjoilla. Mutta me tiedostamme, että välillä tulee niitä tilanteita kun ei vain tee mieli.
Mitä sitten kun ei haluta?
Me toki toivoimme, että saamme olla ja elää vuosia yhdessä ja että tämä ensimmäinen kahdeksan kuukautta on vasta alkua. Pitkään parisuhteeseen kuuluu ne tietyt ylä- ja alamäet. Ja tietyllä tavalla niihin voi toki yrittää valmistautua.
Itse ajattelen, että seksi olisi hyvä yrittää priorisoida ja laittaa vaikka sinne kalenteriin. Minä olen sen luokan ihminen, että kyllä minä aina lopulta sytyn, kun toinen jaksaa suostutella ja houkutella. Joten en näe mitään syytä sille, että kalenteriseksi ei onnistuisi. Ja sitä me tehdään jo vähän nytkin. Ajoitetaan nimittäin kaikkein äänekkäimmät sessiot sille ajalle, kun saadaan olla rauhassa kahden. Toki meillä on tässä taas se etu, että meidän suhteeseen kuuluu tällä hetkellä vain ne minun lapseni, jotka ovat osan ajasta myös etävanhemman luona. Näin ollen meillä on säännöllisesti ja aika kivasti myös sitä ihan kahden keskistä aikaa ilman lapsia, jolloin saadaan paukuttaa menemään juuri niin paljon ja kovaäänisesti, kuin halutaan ja ehditään.
Puhuttiin tässä kuitenkin siitä, että kun se haluttomuus jossain vaiheessa sitten iskee, niin toista ei saa mitenkään painostaa, eikä vieressä saa kiehnätä vihjailevasti. Tällainen käytös saattaa nimittäin ahdistaa ja pahentaa tilannetta, juuri sen haluttoman osapuolen kohdalla. Koska, vaikka yleensä puhutaan siitä miten se saamaton osapuoli kärsii tilanteesta, niin ihan yhtä vaikea se tilanne on myös sen haluttoman puolelta. Samaan aikaan kun haluton tuntee huonoa omaatuntoa siitä ettei oma viisari värähdä, toisen utelut todennäköisesti vain pahentaa tilannetta.
Haluttomuus traumat
Minulla haluttomuuteen liittyy myös hyvin vahvoja traumoja. Minä en vieläkään pysty itse tekemään aloitetta seksiin, mutta en näemmä myöskään tällä hetkellä pystyä sanomaan etten halua. Olen kirjoittanut siitä, miten vuosikausien ajan sain kuulla olevani epänormaali ja kuvottava ihminen haluineni ja tulin aina torjutuksi. Nykyään en sitten tosiaan pysty torjumaankaan ketään, koska muistan elävästi kuinka pahalta torjutuksi tuleminen tuntui. Toki minun kokemiini torjuntoihin liittyi vahvasti myös henkinen- / seksuaalinen väkivalta, eikä se ole lainkaan sama asia, kuin se jos minä sanon etten juuri nyt halua.
Ja tiedän tasan tarkkaan, että näihin lukkoihin tarvitsisin ehdottomasti seksuaaliterapeutin apua. Mutta juuri nyt tämän tyyppinen terapia ei ole mahdollista, joten yritän tällä hetkellä avata näitä lukkoja tässä turvallisessa parisuhteessa. Se vaatii kuitenkin valtavasti työtä, koska traumat ovat niin syvällä. Todennäköisesti näiden traumojen käsittely tulee siinä kohtaan kun ”naidaan kuin kanit”-vaihe on ohi.
Olisi kiva kuulla, jos uskallatte kertoa, kohtaako teillä halut parisuhteessa? Entä kuinka tärkeäksi koette seksin parisuhteessa? Tiedän, että kaikki eivät arvota seksiä yhtä korkealle, kuin esimerkiksi itse teen.
-Jenni
KUVAT: Pixabay.com
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
En ollut saanut orgasmia kumppanin kanssa ennen kuin täytin 30