Tehtiin vapaapäivinä lasten kanssa retki Helsingin Kivinokkaan, joka oli itselle ihan vierasta aluetta. Paljon oli siitä kyllä kuullut pelkkää hyvää. Niinpä lähdettiin minien kanssa kävelemään. Ja meille tuttuun tapaan, retkievääksi valikoitui tälläkin kertaa pulla tai tällä kertaa munkki. Syötiin hyvin ennen retkeä, joten sen isompia eväitä ei tarvittu. Lapseni tulevat todennäköisesit muistamaan retket aina sen perusteella, mikä pulla kullakin reissulla on syöty. Kivinokalla syötiin siis munkkia.

Retkeily on meidän tapa liikkua ja viettää aikaa yhdessä

Me tykätään retkeillä tyttöjen kanssa ja ollaan tehty sitä kuluneena vuonna melko usein ja se on aina yhtä kivaa. Tälle keväälle on suunnitteilla ainakin retki Vanhankaupungin koskelle, Lammassaareen ja sitten pitäisi tehdä vielä keväinen kukkakierros. Tällä hetkellä me kuljetaan vielä kuopuksen kanssa rattailla, vaikka hän jaksaakin kävellä jo pitkiäkin matkoja. Ehkä ensi kesän retket tehdään jo ilman rattaita.

Nämä retket on ehdottomasti meille sellainen oma ja hyvä tapa viettää aikaa yhdessä ja liikkua. Haluan opettaa tyttöjä arvostamaan luontoa, kuten minä sitä rakastan. Toivon, että tytötkin lähtisivät etsimään voimaa, lohtua ja energiaa luonnosta. Minä aion ehdottomasti elvyttää taas omat luontoaamupalaretkeni nyt, kun kevät on taas edennyt. Joku vapaa aamu, vien tytöt aamupalalle tuonne läheiselle rannalle.

Kivinokka

Me käveltiin Kivinokalle Kulosaaren kautta ja takaisin tultiin Herttoniemen kautta. Tytöt ihastelivat siirtolapuutarhan pieniä mökkejä ja minä haaveilin, että joskus olisi ihanaa hankkia oma pikkumökki Kivinokasta. Ja kun sanon joskus, niin todella tarkoitan joskus hamassa tulevaisuudessa. Minun tulevina vuosinani on tiedossa paljon opiskelua, joten keskityn nyt siihen.

Koska alue ei ollut yhtään tuttu, niin jouduttiin pari kertaa kääntymään toiseen suuntaan, mutta löydettiin lopulta tiemme Kivinokan rantaan. Nähtiin matkalla myös peuroja. Ja minun kumpikin lapseni huusi ne nähdessään; “Poroja.” Siinä me sitten keskusteltiin, että mitä eroa on peuroilla ja poroilla.

Kivinokan ranta oli todella kiva. Tykkäsin kontrastista, että oltiin lähellä luontoa ja samalla vastarannalla näkyy Kalasataman korkeat tornit. Löydettiin kalliolta sopiva paikka munkkien syöntiin ja nautittiin siinä auringosta. Elämä tuntui siinä hetkessä aivan ihanalta. Tytöt kävelivät kallioilta ja kävivät kokeilemassa vettä käsillä. Ilma oli juuri sopiva. Aurinko lämmitti, mutta aavistuksen viileä tuuli piti huolen siitä ettei ollut liian kuumaa takit päällä.

Munkkien jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin ja nähtiin matkalla lisää peuroja. Ja edelleen ne olivat tyttöjen mielestä poroja. Onneksi biologia ei ole tulevaisuudessa täysin minun vastuullani, kun tämä tuntuu menevän vielä aavistuksen heikosti.

Kivinokka on kiva kohde lasten kanssa retkille. Suosittelen lämpimästi. Mekin palataan varmasti tutkimaan sitä vielä uudestaan. Nyt me käveltiin vasta rantaan ja takaisin. Googlasin vähän, niin meillä jäi vielä vaikka mitä näkemättä, joten se on hyvä syy palata uudelle retkelle.

Tänään minä valmistaudun uuteen iltavuoroon sairaalassa. Hieman ahdistaa se, että viime viikko meni aivan penkin alle sairastumisien vuoksi, mutta onneksi minulla on todella hyvät ohjaajat ja sain ottaa jo vähän vetovastuuta viimeisessä vuorossa. Kyllä se siitä. Onneksi näyttöön on vielä hetki aikaa.

-Jenni.

Lue myös

Kesän viimein veneretki

Ajatuksia retkeilystä

Tunnelmia veneretkeltä

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Rehellisesti sanottuna, mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta yhtään mitään. Osittain siksi, että saan jatkuvasti painooni ja ulkomuotooni liittyvää kommentointia, enkä varsinaisesti hingu sitä lajia lisää. Vaikka olen sinut itseni kanssa ja vaikka osaan suodattaa lukemaani, kenelläkään ei ole niin kova kuori ettei jatkuva arvostelu ahdistaisi yhtään. Mietin tämän kirjoittamista myös siksi, että minua ei varsinaisesti kiinnosta yhtään paljonko painan. Paino ei määritä minua omissa silmissäni ja olen paljon enemmän, kuin oma kokoni. Ja tarkoitukseni on puhua nimenomaan elintapojen muutoksesta, ennemmin kuin varisinaisesta painon pudottamisesta. Se on lopulta pelkkä positiivinen sivutuote tässä projektissa. Minun arvoasteikollani painoani huomattavasti korkeammalla ovat elintavat ja terveys.

Jotain kertoo se, että minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä on ollut lähtöpainoni. Kävin ensimmäistä kertaa vaa-alla vasta myöhään keväällä terveydenhoitajan vastaanotolla. Siinä vaiheessa olin alointtanut jo koko prosessin ja olin ehtinyt jo muuttaa elintapojani selkeästi parempaan suuntaan. En siis tiedä yhdään, mitä on tapahtunut vuoden alun ja kevään välillä.

LUE MYÖS: Oman hyvinvoinnin edelle asettamisesta

Lähtökohdat

Ihan ensimmäiseksi haluan puhua lähtökohdista. Fakta on, että olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen ihminen. Mikään ei ole ihanampaa, kuin kölliä sohvalla hyvää sarjaa katsellen. Mielellään syöden samalla jotain ihanaa. Lisäksi minulla ei ole sellaista luontaista taipumusta liikuntaan, kuten joillakin. Enkä ole koskaan löytänyt liikkumiseen riittävästi motivaatiota ulkonäöllisistä syistä. En edes silloin, kun kärsin valtavista itsetunto-ongelmista. Sain tasaisin väliajoin vimman laihduttaa, mutta se hiipui yleensä parissa päivässä. Lähtökohtani olivat siis ne, että minulla ei ole ollut motivaatiota, söin epätervellisesti ja liikuin vähän.

Tähän väliin haluan vielä sanoa, että olit sitten minkä kokoinen tahansa, jos sinulla on hyvä olla, niin anna mennä, ole ja elä. Minulla motivaatioana elämäntapamuutokselle oli se, että toinen polveni on alkanut oireilla ikävästi. Se kipeytyy aika ajoin ja esimerkiksi portaiden nouseminen on välillä kivuliasta. Nyt, ennen kuin tilanne äityy tätä pahemmaksi, minun on tehtävä jotain.

Mitä tein

Tämän vuoden alussa aloin sitten ottamaan niitä pieniä parempia askelia kohti terveellisempää arkea. Pieniä siksi, että kerta rykäisyllä tehty iso muutos ei ole yhtä pitkäkestoinen ratkaisu, kuin sen muutoksen rakentaminen pikku hiljaa. Motivaationa tälle kaikelle toimi halu voida paremmin, sekä se ajoittain kipeytyvä polvi. Selkeästi minulla toimii ulkonäköä parempana motivaattorina oma terveys.

Yksi ensimmäisistä muutoksista oli ottaa tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Olen ilokseni huomannut, että lähes joka päivä saan sen rikki ja helposti myös yli sen. Tarkastin omasta askelsovelluksestani, että keskimääräinen askelmääräni on hieman vajaat 15 000 askelta päivässä. Tämän lisäksi olen muuttanut ruokavaliotani, opetellut juomaan enemmän vettä ja mikä tärkeitän, valmistamaan terveellistä ruokaa myös itselleni. Kun tytöt ovat toisessa kodissa, niin silloin lipsun herkästi ostamaan valmista ja epäterveellistä. Tätä harjoittelen edelleen. En silti kiellä sitä ajottaista pizzaa ja cokista itseltäni, kunhan se on poikkeus, eikä sääntö.

Isoin ja ihanin asia tässä muutoksessa on ollut uinti. Olen niin onnellinen, että löysin kesän jälkeen uimisen uudestaan nuoruusvuosien jälkeen. Juuri nyt, kun hallit ovat kiinni, minä olen jopa hieman ahdistunut siitä, että en ole päässyt altaaseen. Mutta ihan rehellisesti, minulla ei ole ollut koskaan tällaista säännöllistä liikuntaharrastusta, johon haluan mennä ja joka tuo minulle näin suurta nautintoa. Minulla ei ole mitään tavoitteita tai rutiineja uinnin suhteen. Kun menen uimaan yksin, teen sitä mikä tuntuu hyvältä. Uin, vesijuoksen, teen jumppaliikkeitä, käyn poreissa hieronnassa. Yleensä teen siis kaikkea tätä yhden käynnin aikana. Kun olen lasten kanssa, teen samalla jumppaliikkeitä, kun seuraan heidän uimistaan. Jälkikasvuni kun yleensä huutavat vain; “Äiti, mene pois.” Se myös vaihtelee, kuinka paljon aikaa uimassa vietän. En halua pakottaa itseäni mihinkään. Se, että nautin uimisesta auttaa siinä, että jaksan tehdä sitä säännöllisesti.

LUE MYÖS: Aina ei tarvitse jaksaa

Vaikka olen suhtautunut tähän kaikkeen melko rennosti, enkä ole esimerkiksi julkaissut minkäänlaisia lähtöpainokuvia, en voi kieltää etteikö tuo kevään jälkeen pudotettu -8kg tuntuisi hyvältä. Se ei silti saa minua juoksemaan vaa-alla ja tuijottamaan lukemaa orjallisesti. Kuitenkin tästä muutoksesta kertoo myös niin moni muu asia. Enkä vieläkään arvota itseäni tuon määrän mukaan. Olen vain niin iloinen, että olen pystynyt kaikkien näiden vuosien jälkeen, saavuttamaan selkeitä muutoksia omin voimin ja omalla tekemisellä. Enkä tarvitse siihen mitään ihmekeinoja. Pelkkä asioiden järkevöittäminen on riittänyt.