Sain tässä hetki sitten Instagramissa kommentin, jossa minua haukuttiin ja ulkonäköäni arvosteltiin. Osa kommenttia oli; ”Et ole varmaan koskaan saanut miespuolista kosketusta.” Tämän kirjoittaja viittasi tällä siihen, että olen pluskokoinen ja sen vuoksi hänen silmissään epämiellyttävän näköinen. Ja se, että hän ei viehäty minusta, on minulle täysin ok. Kommentti oli jätetty julkisella profiililla, mutta olen poistanut sen jo.

Tämä kommentoija ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Ollessani Tinderissä, selasin useita profiileita, joissa oli eri tavoin muotoiltu teksi; ”Etsin itsestään huolta pitävää naista.” Tämä on yleisesti tiedetty koodi sille, että kyseinen mies haluaa deittikumppaninsa olevan laiha. Vaikka minä tunnen todella monia ihmisiä, jotka eivät mahdu siihen kauneusihanteet muottiin, mutta pitää itsestään silti huolta. Lihavat ihmiset ovat laiskoja ja syövät vain mäkkärissä. Tämä on se yleisesti tunnettu mielikuva.

Mikä ei muuten pidä paikkaansa suurimmassa osassa lihavia.

Käsitys kauneudesta

Mutta halusin nyt kirjoittaa siitä aiheesta, miten tiukassa meissä on se ajatus, että lihava ihminen on ulkoisesti epämiellyttävä. Me ollaan saatu erittäin tarkka ja tiukka kauneusihanne, johon pitäisi mahtua. Ja siihen kauneusihanteeseen ei lihava keho yksinkertaisesti istu. Yhdenkään romanttisen komedian sankaritar ei ole lihava. Ei vaikka 90-luvulla kohkattiin siitä, että Bridget Jonesin päätähti olisi ollut isokokoinen nainen.

Meille on syötetty populaarikulttuurissa tietty kuva lihavista ihmisistä. Disneyn pahis Ursula oli ilkeä ja hyljeksitty. Saman lafkan Tuhkimon Huli-hiiri oli kömpelö ja vähän yksinkertainen. Harry Potterissa Vernon ja Dudley Dursley olivat äärimmäisen ilkeitä, ällöttäviä ja hikisiä. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meille syötetään narratiivia siitä, että lihava ihminen on kaikin puolin epämiellyttävä ja epäsiisti. Epäseksikäs.

Joten oletus on, että lihava (ja vieläpä sinkkuäiti) ei vain voi olla haluttava, eikä näin ollen voi saada kumppania missään muodossa.

Mutta itsehän olen löytänyt oman kumppanini ollessani lihava. Minun ei tarvinnut laihtua ollakseni rakastettu. Olin myös kaksi vuotta sinkkuna, eikä minun todellakaan tarvinnut olla silloin yksin. Vientiä riitti oikeastaan niin paljon, kuin jaksoin pyörittää. Itseasiassa ähkyksi asti.

Joukossa oli niitä, joilla oli ongelma painoni kanssa ja niitä, joille se oli jopa fetissi. Oli myös niitä, joille en ollut seksilelua kummempi objekti. Ja sitten oli todella, todella paljon niitä ihania, hyviä tyyppejä, jotka olivat kanssani minun itseni vuoksi. Ja lopulta, löysin tuon oman kultakimpaleeni, jolle olen kaunis juuri tällaisena, kuin olen.

Yhteiskunta ihannoi laihtumista

Kun olen viimeisen vuoden aikana perehtynyt lihavuuteen ja siitä tehtyihin tutkimuksiin, sekä ymmärtänyt niiden kautta paremmin erilaisia kehoja ja omaa kehoani, en voi kuin ihmetellä sitä, miten tämä kaikki on mennyt läpi. On täydellisen normaalia, että ihmiset ovat erikokoisia. Ilman dieettikulttuuria ja sen tuomia haittoja, liikalihavuus tuskin olisi tämän kokoluokan terveysongelma.

Lihavuus tuntuu koko yhteiskunnan asialta, vaikka se olisi oikeasti vain lihavan ihmisen ja häntä lihavuudesta hoitavien terveydenhuollon ammattilaisten välinen asia. Meidän yhteiskunta arvotaa laihtumista yli kaiken muun. Jopa yli terveyden. Laihtumista pidetään hyvänä, vaikka se tapahtuisi sairastumisen ohessa. Olemme varmasti kaikki kuulleet, miten joka toivoo saavansa vatsataudin laihtuakseen muutaman kilon. Nuorempana minä rukoilin, että sairastuisin anoreksiaan, koska silloin varmasti laihtuisin. Siis miten kieroutunut tuo ajatus voi oikeasti olla?

Mun oma some on sillä tavalla kuratoitu, että minä näen valtavan paljon erilaisia kehoja, ihan jatkuvasti. Huomaan myös oman kauneusihanteeni muuttuneen huomattavasti lempeämmäksi ja laajemmaksi.

Sen lisäksi minulle on tullut sellainen fiilis, kun vastaan on tullut yksi, jos toinenkin moderni alffauros. Ehkä en haluakaan sopia niihin heidän ihanteisiinsa. Siinä väistää jo itsessään yhden luodin.

Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?

-Jenni

KUVAT: Ida Keränen

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Olen pluskokoinen ja nautin hyvästä ruuasta

Loppukesän kuulumisia

Asioita, joista pidän itsessäni

Sun ei ole pakko rakastaa itseäsi

Tavoite siihen, kun täytän 40 vuotta

Hei ihana! Kirjoitan pitkästä aikaa aamulla. Tuntuu, että meidän perheessä aamut ovat tätä nykyään sellaista haipakkaa, että kirjoittamisesta saa vain haaveilla. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa aikaa tälle. Totte on edelleen sairaslomalla, joten hän pystyy silmäilemään meidän taaperoa, joka kerkeää nykyään aivan j o k a  p a i k k a a n. Tämä on se kuuluisa vaihe lapsen elämässä, kun lapsella on sitä vauhtia, mutta ei järkeä. Ja kuhmuja on juuri sen verran. 😅

Ja tähän heti perään huomio, että aloitin kirjoittamisen kyllä aamulla, mutta viimeistelen sitä taas illalla. Hupsis.

Mekko / Zizzi* saatu*(Koot 42-56)

Kengät / Ulla Popken saatu* (Koot 38-42

Korvakorut / Butoni

Sininen juhlamekko

Pukeuduin isoäitini juhliin tähän Zizziltä saatuun siniseen mekkoon. Tämä on mielestäni todella kaunis juhlamekko ja samaan aikaan väljyydessään myös mukava. Aika pitkälle ollaan tultu siitä, kun ajattelin, että juhlamekon kuuluu olla tiukka ja ihonmyötäinen. Tänä päivänä en tosin tunne enää edes oloani täysin mukavaksi tiukoissa mekoissa.

Rakastan mekon yksityiskohtia. Kuten esimerkiksi noita napitettavia puvihihoja, sekä tekstuurin siksak-kuviota. Pidän myös siitä, että mekko on uskomattoman kevyt päällä. Kun kaula-aukko on napitettava, voi itse säädellä, kuinka ylös se tulee. Itse pidän sitä aavistuksen avoimena.

Mekon päällimmäinen kerrot on tuollaista läpinäkyvää kangasta, jonka vuoksi tähän kuuluu mukaan myös alusmekko sävy sävyyn. Näitä oli myös parissa eri värissä, mutta itse pidin ehdottomasti eniten nimenomaan tästä siniestä versiosta.

Täydelliset klassiset avokkaat

Jalassa minulla ovat Ulla Popkenilta saadut Caprice-avokkaat. Nämä ovat sellaiset kauniit, klassiset avokkaat, jotka minulta on puuttunut täysin. Ensimmäinen raskauteni muutti jalkojani niin, että vanhat avokkaat eivät mahtuneet enää jalkaan.

Minulle on ollut nuorena aivan äärimmäisen vaikeaa löytää sopivia kenkiä. Kasvoin nuorena maata pitkin ja jalkani on kooltaan ei niin siro 41. Tämän vuoksi olen parhaimmillaan etsinyt kenkiä kolme päivää putkeen, eikä silloinkaan ole välttämättä löytynyt sopivia. Onneksi valinnanvaraa on nykyään edes vähän enemmän. Olen löytänyt Ulla Popkenilta myös ensimmäiset, korkeavartiset saappaat, joihin pohkeeni mahtuvat.

Isoäitini on saateltu uudelle vuosikymmenelle onnistuneesti. Tiedän hyvin, että aikamme hänen kanssaan on käymässä vähiin. 80 on todella kunnioitettava ikä. Nyt pyydän vain, että saataisiin niitä hyviä vuosia lisää sen verran, kuin se on mahdollista.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Loppukesän upein hame

Raikas ja kaunis asu loppukesään, sekä ajatuksia vihreästä

Hellettä piisaa – Mitä pukea päälle helteellä?

Hunajan värinen, lyhyt kesämekko

Se täydellinen kesämekko