Hae
Big mamas home

Miltä vauvakuume tuntuu?

Sain Instagramissa postaustoiveen. Vapaaehtoisesti lapseton seuraajani kysyi minulta, miltä vauvakuume tuntuu, kun hän ei ole ikinä kokenut sellaista. Minä pystyn vastaamaan toki vain omasta puolestani, miten minä olen kokenut vauvakuumeen. Mutta aihe oli joka tapauksessa sellainen, johon halusin yrittää vastata.

Olen kertonut avoimesti olevani krooninen vauvakuumeilija. Se on alkanut ihan lapsena, eikä loppua näy. Todennäköisesti, kun oma ikä tulee vastaan, alan odottamaan niitä lapsenlapsia, vaikka niihin meneekin vielä monta vuotta.

 

 

Kaksi puolta

Ajattelen, että näissä kokemissani tuntemuksissa on kaksi puolta. On se puoli, joka innostuu nimenomaan vauvoista. Sydämeni sykkii aina niille pienille ihmisenaluille, jotka ähisee ja ääntelee sillä tavalla, kuin vauva voi vaan äännellä.

Ja sitten on se puoli, joka on aina halunnut olla äiti lapsille. Tämä puoli ei halua olla loputtomasti synnytyskoneena ja tiedostaa myös sen, että vauva-aika on äärimmäisen lyhyt aika.

 

 

Suurin unelma

Olen aina tiennyt haluavani olla äiti. Ja se on ollut aina se kaikkein suurin unelma. Samaan aikaan tiesin, että haluan ison perheen. Tässä asiassa olemme kaikki tosi erilaisia ja mielestäni se on enemmän kuin okei. Ei kaikkien tarvitse haluta olla äitejä tai isiä.

Leikin lapsena jo äiti leikkejä. Halusin lapsen heti kun täytyin 18-vuotta, mutta elämä ei mennyt niin kuin olin suunnitellut. Sain esikoisen 26-vuotiaana. Nuo vuodet olivat elämäni kipeintä aikaa. Mietin silloin paljon sitä, mitä jos en saisikaan edes sitä yhtä lasta. Elämästä tulisi silloin hyvin erilaista, kuin olin ajatellut.

Tasiasin välein mietin, että ei elämä ole hullumpaa aikuisena ilman lapsia. Sen kääntöpuolena tuli sydäntä repivä suru siitä, jos se kaikkein suurin unelmani ei toteutuisikaan.

 

 

Parhaimmillaan vauvakuume on tuntunut sellaiselta ihanalta läkähdykseltä sydämessä, kun näkee pienen ihmisen tai soman vauvanvaatteen. Suurimmillaan se on ollut juuri sellaista repivää, fyysystiä kipua, jollaista en ole voinut edes kuvitella tuntevani. Joinain hetkinä se on ollut aivan hullua, biologiasta kumpuavaa tarvetta. Tätä olen kokenut silloin, kun olen pitänyt sylissäni kolmen päivän ikäistä vastasyntynyttä. Kuten sanoin, hullua.

 

 

Viimeinen vauva

Meidän lapsiluku ei ole vielä täynnä. Taaperon ei pitäisi olla viimeinen vauva. Suoraan sanottuna pelkään hieman sitä tulevaa luopumista ja käsittelyprosessia, jonka viimeinen raskaus tuo mukanaan. En ole ainakaan vielä yhtään valmis siihen. Tällä hetkellä pääkoppani pitää kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että tämä ei ole viimeinen kerta.

Tämä mielessä olen muuten yrittänyt nauttia täysin siemauksin taaperon vauvavuodesta ja pikkulapsiajasta, jos kävisikin niin, että se jää viimeiseksi. Koska elämöästä ei koskaan tiedä.

 

 

Uskon, että tämä krooninen vauvakuume tulee olemaan aina osa minua. Vauvoilla on aina erityinen paikka sydämessäni ja mielessäni. Mutta uskon tämän muuttuvan ajan kanssa ja sen myötä, kun oma hedelmällisyyteni tulee päätepisteeseensä. (Voisin muuten kirjoittaa tästä aiheesta ihan oman postauksensa.) Haluaisin uskoa, että se ”haluan vauvan”-osa minusta kehittyy sellaiseen ”vauvat on ihania” vaiheeseen, mutta tämän aika näyttää.

 

Jos summaisin tämän ”miltä vauvakuume tuntuu”, niin itselläni se on tuntunut eri tavoilla ihan fyysisesti. Sen lisäksi koen sen olevan jotain sellaista, joka on ollut aina minussa. Kuten sanoin, minun sydämessäni on aina erityinen paikka vauvoille. Mietin paljon raskautta ja mietin paljon vauvoja. Pysyn ikuisesti vauvakuumeilijana.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä

Kaksi kuvaa, sama paikka, aivan eri tilanne

Asioita, joista pidän itsessäni

Tavoite siihen, kun täytän 40-vuotta

Mitä on romantiikka

2 kommenttia

  1. Vapaaehtoisesti lapseton kirjoitti:

    Kirjoitat tekstissäsi: ”Todennäköisesti, kun oma ikä tulee vastaan, alan odottamaan niitä lapsenlapsia, vaikka niihin meneekin vielä monta vuotta”.

    Toivottavasti ymmärrät ja hyväksyt sen, että sinun lapsesi eivät välttämättä halua omia lapsia. Nykyään ymmärrätetään se, että kaikki eivät saa omia lapsia, mutta se edelleen unohtuu, että kaikki eivät edes halua omia lapsia. Molemmissa tapauksissa sukulaisten toiveilla ja odotuksilla ei ole merkitystä ja ne saattavat tuntua painostavalta.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Tämä oli taas kohta, johon mietin pitäisikö laittaa disclaimer, mutta en lopulta jaksanut, kun ajattelin ihmisten ymmärtävän.

      Tiedän tasan tarkkaan, että välttämättä yksikään lapsistani ei halua omia lapsia ja se on itselleni täysin ok. Lapseni eivät ole täällä toteuttamassa minun toiveitani, vaan elävät omannäköistä elämäänsä, johon minulla ei ole puuttumista.

      Minä olen kokenut tahattomasta lapsettomuudesta kärsineenä sitä utelua ja painostusta ”koska meinaatte lapsia hankkia”, mikä on ollut omassa tilanteessani musertavaa. Joten minä jos kuka osaan pitää suuni supussa sen suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *