Hae
Big mamas home

Joulukoristeet, jotka kertovat meidän tarinaa

Hei ihana! 💖 Tänään halusin kirjoittaa meidän joulukoristeista, jotka kertoo minun ja Toten yhteistä tarinaa. Bongasin joskus vuonna 2020 Noora Näppilän blogista aivan ihastuttavan jouluperinteen. Noora ostaa joka vuosi Disney teemaisen joulukoristeen, joka kertoo jotain hänen menneestä vuodestaan. Minusta tämä oli aivan ihana ajatus ja ajattelin tosi nopeasti, että haluaisin päästä toteuttamaan tätä myös itse.

Meni kuitenkin pari vuotta ennen ensimmäistä koristetta. Meillä oli Toten kanssa ensimmäinen yhteinen vuosi takana ja kerroin silloin tästä perinteestä. Totte innostui tästä ja minusta tuntui, että meidän olikin tarkoitus aloittaa tämä yhdessä. Nyt koristeet kertovat nimenomaan meidän yhteistä tarinaa.

 

 

Vuosi 2022

Meidän ensimmäinen koriste, jossa on kuvattuna Wall-e ja Eve jouluvalojen kanssa. Tämä oli myös meidän ensimmäinen yhteinen vuosi, joten ajateltiin, että tällainen rakastavaiset koriste sopii tähän vuoteen tosi hyvin. Kun katson tätä koristetta, minulle tulvii mieleen muistoja meidän ensimmäisestä vuodesta, mikä on aivan ihanaa.

 

Vuosi 2023

Vuosi, jolloin meidän perhe täydentyi kolmannella lapsilla. Vanhemmat lapset saivat sellaisen perävaunu peräänsä, että eivät osanneet sitä odottaa. Tuo meidän trio on ihan erottamaton. Tälle vuodelle valittiin koriste, jossa Anna ja Elsa Frozenista leikkivät lumiukko Olafin kanssa. Tämä kuvastaa näitä kolmea lasta, jotka meillä on.

 

 

Vuosi 2024

Vuosi 2024 oli vuosi, kun meidän vauvasta tuli taapero, joten tälle vuodelle valikoitui lahjaa paketoiva Stich. Minusta tämä oli tosi kuvaava. Taaperon kanssa tuppaa olemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita samaan aikaan, kun meiningissä ei ole päätä eikä häntää.

 

Vuoden 2025 koristeen valitseminen meinasi olla hieman vaikeaa, koska tänä vuonna ei ole ollut samanlaisia isoja virstanpylväitä, kuten aikaisempina vuosina. Mutta paljastan tämän vuoden koristeen hieman myöhemmin. Haluan pitää vähän jännitystä yllä.

Mutta kuten kirjoitin, on ihanaa seurata meidän tarinan ja kokoelman kehittymistä vuosi vuodelta. Lapset ovat tästä perinteestä ihan yhtä innoissaan, kuin me. He osaavat myös kertoa, mitä virstanpylvästä mikäkin koriste edustaa.

Meillä on myös toinen joulukoristeisiin liittyvä perinne. Muistatko mikä se on? Millaisia perinteitä sinulla on?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Meidän joulu 2023

Lasten joulukoristeet 2023

Yksi kommentti

  1. Johanna kirjoitti:

    Minulla ja puolisolla ei ole minkäänlaisia jouluun (tai muihinkaan juhlapyhiin) liittyviä perinteitä. Tai no ehkä tätä voi jo kutsua perinteeksi yli 10 vuoden toteutuksella: pidetään aina 3 viikkoa lomaa joulun ja uuden vuoden aikaan. Silloin lähdetään koko lomaksi joko Karibialle/Aasiaan tai Lappiin hiihtämään. Tänä vuonna hiihdetään Lapissa 3 viikkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *