Paras suklaakakku – Pohja ja täyte
Minulta pyydetään säännöllisesti suklaakakkua. Lapset ovat pyytäneet omiksi syntymäpäiväkakuikseen suklaakakkua ja olen tehnyt tänä syksynä myös pari tilausta samalla pyynnöllä. Voisi siis sanoa, että tämä on ehdottomasti suosituin leipomistani kakuista. Tästä syystä minulle on muodostunut selkeä lempikaava, jolla teen suklaakakun. Ja nyt halusin kertoa sen myös teille, jotta tekin voitte tehdä oikeasti hyvän suklaakakun.
Tämä ei ole liian makea, mutta kuitenkin ihanan suklainen. Suosittelen lämpimästi testaamaan tätä. Ja muista vatkata riittävän kauan. 🩷 Muna-sokerivaahto on kakun onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeää, jonka vuoksi vatkaamista ei kannata tehdä hätäisesti. Omat kakkupohjat ovat alkaneet onnistua vasta kun olen itse oivaltanut tämän.

Mehevä suklaakakkupohja
Resepti on mitoitettu 20 cm ø vuokaan.
Ainekset:
- 6 munaa
- 4 dl sokeria
- 5 dl jauhoja
- 2 dl kaakaojauhetta
- 2 tl leivinjauhetta
- Suolaa
- 2 dl maitoa
- 1 dl rypsiöljyä
Resepti:
- Vatkaa munista ja sokerista kuohkea ja vaalea vaahto puhtaassa astiassa. Vatkaamiseen kannattaa käyttää aikaa 15-20 min.
- Siivilöi ja yhdistä toisessa astiassa kuivat aineet.
- Yhdistä maito ja öljy.
- Yhdistä muna-sokeriseokseen vuorotellen kuivia aineita, sekä maito-öljy seos. Tee tämä kolmessa erässä ja kääntele joka välissä taikina huolellisesti sekaisin nuolijalla.
- Kaada taikina vuokaan, joka on joko korppujauhotettu tai vuorattu leivinpaperilla.
- Paista 175 asteisessa uunissa noin 30-40 min.
- Nosta kakku uunissa, anna hetken aikaa jäähtyä vuoassa. Kun kakku on jo jäähtynyt, siirrä se jäähtymään leivontaritilälle.

Suklaamousse
Tällä reseptillä mousse riittää kahteen kerrokseen.
Ainekset:
- 400 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 1/2 dl sokeria
- 6 dl kermaa
- 400 g tummaa suklaata
Resepti:
- Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Sekoita kerma ja tuorejuusto keskenään.
- Sekoita joukkoon sokeri.
- Sekoita joukkoon sula suklaa.
- Anna jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa ennen, kuin lisäät täytteen kakun väliin.
Vinkki!
Kostutukseen käytän maitoa ja vaniljasokeria.

Toivottavasti testaat tätä reseptiä! Se on oikeasti ihana. Viimeiset kuvat ovat kakusta, jonka leivoin ystäväni lapselle. Toiveena oli lila suklaakakku, jossa ei saanut olla vihreää ja oranssia. Siksi kikkailin nuo ruusujen lehdet enemmän turkoosin, kuin vihreän sävyisiksi.
Tällä reseptillä saisi tehtyä myös ihanan nakukakun, koristelemalla kakun pelkällä suklaa ganachella ja marjoilla. 😍
Meneekö suklaakakun ohje testiin?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Rakkausloma tuli tarpeeseen
Hei ihana! 🩷 Muualla minua seuranneet tietävätkin jo, että me oltiin Toten kanssa pienellä rakkauslomalla Lahdessa. Saatiin kaikki kolme lasta osaavien aikuisten hellään huomaan, sekä auto lainaksi. Varattiin kohteessa ihana pieni Air bnb ja ostettiin liput nörtti messuille, siis Maagisille messuille. Käytiin myös syömässä ihan kahdestaan. Ja voi vitsit miten ihanaa meillä oli! 🥹 Saatiin niin tärkeä muistutus siitä, miten tärkeää on viettää aikaa kahdestaan pariskuntana, kaukana kotitöiden ulottumattomissa.
Me ollaan onnistuttu tässä muutamassa kuukaudessa tekemään D&D:stä osa meidän persoonallisuutta. Tai itselläni se on tainnut olla sitä koko ajan, olin vain tukahduttanut sen melkein kahdeksi vuosikymmeneksi. Tämän vuoksi päätettiin lähteä tänä vuonna Maagisille messuille. D&D ei ollut ainoa asia, joka kiinnosti messuilla. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän kaikki noitajutut, henget, tarot-kortit, meediot yms ovat alkaneet tuntua järkevämmiltä, joten messut jotka keskittyivät tähän, kiinnostivat.

Maagiset messut
Messut olivat 1.11. Lahdessa. Me oltiin varattu ajomatkalle evääksi pussillinen irtokarkkia ja nautittiin matkasta kyllä ihan ensi hetkistä lähtien. Me ollaan oltu Toten kanssa kahdestaan liikenteessä viimeksi alkuvuodesta 2023, kun olin vielä raskaana tuosta meidän naperosta, joten me todella tarvittiin tätä.
Selvittiin messuille, jossa me kierrettiin tunteja. Moikattiin uusia tuttavuuksia, joita ollaan saatu sen myötä, kun aloin tekemään Tiktokkiin D&D sisältöä. Kierrettiin myyntipisteeltä toiselle, tehtiin ostoksia ja mä sain tarot-tulkinnan. Tarot-kortit kertoivat, että teen liikaa töitä ja pitäisi höllätä. Mietin pitäisikö ottaa tää vittuiluna ja Totte sanoi, että noin käy taatusti kaikille yrittäjille. 😅 Totte osti mulle myös mun ensimmäisen tarot-pakan. 🩷 Olen kuullut, että ilmeisesti ainakin ensimmäinen pakka pitäisi saada lahjaksi ja nyt mä sen sain. Olen haaveillut omasta pakasta vuosia, mutta en ole tohtinut ostaa juurikin edellä mainitun syyn vuoksi. Ja voi pojat, mun kortit on upeet. 😍
Messut olivat tosi makea kokemus ja mennään ihan varmasti myös ensi vuonna.

Illallista ja ihana air bnb
Illalla syötiin Lahde Pincho Nationissa ja voi pojat, että ruoka oli taas niin hyvää. Olen nähnyt jälkeen päin märkiä unia ravintolan Loaded fries annoksesta. Myös paikan halloum-ranskalaiset olivat aivan tajuttoman hyviä. Vesi heruu kielelle, kun vain kirjoitan tätä. Suosittelen ravintolaa edelleen todella lämpimästi.
Me oltiin tosiaan varattu Lahdesta Air BnB asunto, joka oli mitä ihanin. Sain asunnosta valtavasti sisustusinspiraatiota ja me viihdyttiin siellä todella hyvin. Nautittiin täysin siemauksin siististä asunnosta ja siitä, että tekemättömien kotitöiden lista ei muistuttanut jatkuvasti olemassaolostaan. Katsottiin leffaa sängyssä kainaloikkain ja syötiin herkkuaamupalaa.

Aamulla me heräiltiin rauhassa ja valmistettiin, sekä syötiin aamupalaa. Minä tutkin siinä samalla uusia tarot-korttejani ja nostin itselleni pari korttia. Taas sain viestiä, että teen liikaa töitä! 🤯
Aamupalan jälkeen siistittiin asunto omalta osaltamme ja lähdettiin Helsinkiin Puolenkuunpelien kautta. Lahdessa on kyseisen pelikaupan lippulaivamyymälä, joten totta kai meidän piti lähteä kotiin sitä kautta. Mukaan tarttui pari settiä noppia. Mietin kyllä myös paria kiinnostavaa kirjaa.
Ajomatka kotiin sujui rauhassa. Mitä nyt Totte eksyi kahvinhakureissulla yksisuuntaiselle kadulle väärästä suunnasta. Selvittiin onneksi säikähdyksellä ja tajuttiin homma nopeasti.

Tämä reissu tuntui niin arvokkaalta ja tärkeältä. Saatiin oltua ihan eri tavalla läsnä toisillemme kuin kotona ja meidän suhde sai tästä taas uutta virtaa. Milloin te olette olleet viimeksi reissussa yhdessä?
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0