Hae
Big mamas home

Pincho Nation – Kiva, erilainen ravintola Helsingin keskustassa

Hei ihana! 🩷 Puran täällä postausjonoa. Minulla on nimittäin valtavasti kerrottavaa, mutta viime aikoina aika ei ole tuntunut riittävän. Joten mennään asiaan.

Käytiin noin kuukausi sitten syömässä yhdessä Katrin ja Jaanan kanssa. Oltiin suunniteltu hetken aikaa yhteistä dinneriä ja löydettiin yhteinen ajankohta. Katri ehdotti ravintolaksi Pincho Nationia. Hän oli käynnyt heidän Tukholman ravintolassaan ja ihastunut ravintolaan. Kyseessä on siis moderni tapasravintola, jossa annokset ovat pieniä, mutta niitä kuuluu tilata useampi.

 

 

Pincho Nation Bulevardilla

Ravintola löi ällikällä jo ovella. Jo sisääntulo oli aivan upea ja ravintolan konsepti jatkui tosi selkeänä ihan alusta loppuun. Sisustus oli upea ja loppuun asti mietitty niitä kaikkein pienimpiä yksityiskohtia myöten. Drinkkilista oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Kaikista drinkeistä löytyi versio alkoholilla ja ilman. Pöytiin tarjoiltiin ensimmäiseksi pienet kipot popcornia alku naposteltavaksi. Tämä oli yksityiskohta, josta itse pidin.

Tilaaminen tapahtui ravintolan omalla sovelluksella ja henkilökunta opasti sovelluksen käytössä tarvittaessa. Sovelluksella pystyi tilaamaan omaan tahtiin ja lopulta myös maksamaan. Kaikki tilattavat annokset olivat pieniä ja 3-4 tällaista pientä annosta vastasi suurinpiirtein yhtä ateriaa.

Loaded fries oli yksi suosikeistani. Täydelliset ranskalaiset. Tämä annos kannattaa kuitenkin melkein ottaa jaettavaksi. Dumblingssit ja kanavartaat olivat myös todella hyviä. Bao bun ei ollut ihan omaan makuuni, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ollut. Listalta löytyi myös isoäidin lihapullat.

Onnistuin tilaamaan myös todella herkullisen drinkin, jossa oli hauska yksityiskohta. Drinkkiini kuulu nimittäin boba-helmiä.

 

 

Haluan ehdottomasti palata ravintolaan, sillä minusta tuntuu, että monet annokset jäivät maistamatta koska en jaksanut enempää. Ja itseasiassa tein juuri tänään pöytävarauksen Lahden Pincho Nationiin. Tulemme vierailemaan Toten kanssa Lahdessa pienen viikonloppureissun muodossa ja halusin ehdottomasti viedä myös Toten maistamaan näitä ruokia. Palaan tuohon tulevaan viikonloppureissuun vielä myöhemmin. Olemme Toten kanssa todella innoissamme siitä. Pääsemme pitkästä aikaa kahdestaan liikkeelle.

 

 

Joka tapauksessa Pincho Nation on ehdottomasti ravintola, jota kannattaa kokeilla. Rakastin sitä, miten myös vessat olivat viimeisen päälle hiottuja. Onko tämä ravintola sinulle ennestään tuttu?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Pizzaa kevyempi vaihtoehto – Herkullinen pinsa!

Treffeillä Madonnassa

Kesän paras terassi Helsingissä – Vallila Food Club

Treffeillä

Luodaan yhdessä Bluey -synttärit lapselle!

*Sisältää mainoslinkkejä

Hei ihana! 🩷 Aiemmassa postauksessa kirjoitin meidän taaperon Bluey -teemaisista synttäreistä ja siitä miten ne sujuivat. Kerroin, että tilattiin tarvikkeita juhliin My Dream Daylta (mainoslinkki*), joka on ollut meidän luottojuhlakauppa jo monta vuotta. Minä ostan sieltä myös kaiken mitä tarvitsen leivontaan. Meillä on koristeiden suhteen sama tuttu kaava vuodesta toiseen. Ostetaan lautaset, mukit, servetit ja ilmapallot. Jo pelkästään ilmapalloilla saa koristeltua todella näyttävästi ja juhlavasti, eikä muuta välttämättä edes tarvita. Silloin tällöin saatetaan ostaa jotain muutakin pientä, kuten tällä kerralla.

 

 

1. Lautaset (mainoslinkki*) 2. Mukit (mainoslinkki*) 3. Lautasliinat (mainoslinkki*)

4. Roikkuvat koristeet (mainoslinkki*) 5. Serpentiinit (mainoslinkki*) 6. Ilmapallot (mainoslinkki*)

7. Elintarvikevärit (mainoslinkki*)

 

Vaikka juhlat olivat Bluey -teemaiset, en halunnut ostaa pelkästään printtituotteita. Servetit ja roikkuvat koristeet korostivat teemaa riittävästi. Toki meidän kakku teki sen myös. Muuten päädyttiin simppeleihin, sinisiin tuotteisiin mukeissa, lautasissa ja serpentiinissä. Tämä yhdistelmä toimi super hyvin ja miellytti silmää. Ilmapalloiksi valittiin Blueyn ja Bingon väreissä vaalean ja tummansinistä, sekä vaalean ja tummemman oranssia.

Leipomisessa tykkään nykyään eniten Fractalin elintarvikeväreistä, lähinnä siksi, että niissä on kaikkein helpoin ja järkevin pakkaus. Värivalikoima on myös todella monipuolinen ja kaunis. Suosittelen kokeilemaan.

Toivottavasti tästä saa inspiraatiota, jos sieltä löytyy myös pieni Bluey -fani.

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Yhteinen syntymäpäivä brunssi

Äitienpäivä

Koululaisten yhteiset kaverisynttärit

Syntymäpäiväjuhlat lasten lempiväreissä