Hae
Big mamas home

Koulut alkoivat – Ensimmäisen viikon tunnelmia videolla!

Hei ihana! 🩷 Me ollaan päätelty tämä ensimmäinen kouluviikko onnistuneesti Lintsillä. Isot lapset ovat odottaneet tätä päivää ikuisuuden. Mutta tästä reissusta joku toinen kerta sitten enemmän.

Torstaina alkoi koulut. Meillä on tänä vuonna nelos- ja kakkosluokkalainen. Olen päivitellyt monet kerrat, että tämä tämä tuntuu aivan uskomattomalta, joten skipataan se osuus tällä kertaa. Koulut starttasi tosi hyvin lasten osalta. Omalla kohdallani aikuislukion syksy on myös alkanut sillä, että olen saanut ajan omalle opinto-ohjaajalle ja pian syksyn kurssien ilmoittautumiset alkavat. Voisin avata sitä, miten kesä opintojen osalta meni, jos se kiinnostaa. Paljastan jo nyt, ei hyvin. 😅 Olin vähän turhan innokas ja vähän tietämätön sen suhteen, mitä oli odotettavissa. Nyt helpottaa ajatus siitä, että opettajata ja opo ovat viestin päässä.

 

 

Uusimmalla videolla on koulun alun tunnelmien lisäksi muun muassa höpöttelyä mun työstä, siivoamisesta, sekä roolipelaamisesta. Omasta mielestäni sain aikaan tosi kivan videon, joten toivottavasti myös sinä tykkäät siitä. Kerro kommenteista, mitä tykkäsit ja muista tilata kanava. Se auttaa minun tekemistäni tosi paljon.

Tästä videoon!

 

-Jenni

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Korkeasaareen lasten kanssa – Tunnelmia videolla!

Synttäriviikonlopun tunnelmia videolla

Vlogiputki käynnissä – Katso uusimmat videot nyt!

 

Yhteinen syntymäpäiväbrunssi

 

Hei ihana! 🩷 Ihanaa alkanutta elokuuta! Täällä palaillaan astettain arkeen. Totte on jo palannut töihin. Minä olen aloittanut töiden tekemisen ja ylihuomenna, myös isommat lapset palaavat koulun penkille. Elokuu on toden totta täällä. Siitä huolimatta haluan palata hieman heinäkuun juhlatunnelmiiin.

Kutsuttiin heinäkuussa ystäviä brunssille Toten ja minun syntymäpäivien kunniaksi. Paikalle pääsi pieni porukka, jonka kanssa meillä oli aivan ihanaa. Rakastan järjestää juhlia ja muita illanistujaisia. Minusta on aivan ihanaa kestitä ihmisiä ja nautin siitä, kun ihmiset syövät tekemiäni ruokia. Suunnittelen jo malttamattoman kuopuksen tulevia synttäreitä, sekä meidän roolipeli-illan tarjottavia. Nykyään meillä on tässä juhlien järjestämisessä melkoisen hyvä tiimi ja työnjako Toten kanssa, joten homma helpottuu.

 

 

Mietittiin tarjottavata huolella, että siellä olisi jokaiselle jotakin. Tällä kertaa saatiin jaettua hieman myös ruuanlaittovastuuta. Hyvin usein ollaan tehty niin, että minä leivon ja kokkaan ja Totte siivoaa. Nyt Totte leipoi sämpylät ja pinsat ja teki pastasalaatin ja boolin. Minä leivoin ja laitoin kaiken esille. Hoidettiin molemmat myös siivoamista.

Ehkä minä jatkossakin uskallan antaa ruuanlaittovastuuta eteenpäin. 😂

 

Brunssi menu:

  • Kana-ranch pastasalaatti
  • Sämpylät (itse tehdyt)
  • Hedelmät
  • Omenamuffinssit
  • Pinsat
  • Smoothieita
  • Kakku
  • Jääteepohjainen booli (alkoholiton)

 

 

Kakkua varten minulla oli melko suuret suunnitelmat, joissa jouduin lopulta joustamaan. Olisin halunnut halkaista kakun ja tehdä siitä ikään kuin molemmille omat puolikkaat. Mutta täyte ei ollut ihan niin jämäkkää, kuin olin toivonut, jonka vuoksi en uskaltanut lähteä halkaisemaan sitä.

Onneksi leipominen on asia, jossa voi tulla koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Lisäksi leipominen on kivaa. Tässä kuussa saatan päästä leipomaan pari muutakin kakkua haltiakummilapseni syntymäpäiville. 💖

 

Kiinnostaako joku meidän brunssissa? Ajattelin kirjoittaa postaukset meidän kakusta ja boolista tänne talteen ja teidän iloksenne. Tykkäätkö järjestää juhlia?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Lapsiperheen viikon ruokalista

Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta

Marjaisa smoothiebowl ja ihana aamiainen koko perheelle