Pizzaa kevyempi vaihtoehto – Herkullinen pinsa
Hei ihana! 🩷 Vietettiin taannoin meidän ensimmäistä lapsivapaata iltaa, kun taapero yökyläili ensimmäistä kertaa mummolassa. Käytetiin tilaisuus hyväksi ja vietettiin treffi-iltaa kotona. Me ei olla oltu kahdestaan sitten nuorimmaisen syntymän ja kieltämättä kahdenkeskeinen aika teki äärimmäisen hyvää. Oli ihanaa olla kotona aivan rauhassa ja keskittyä toisiimme. Samaan aikaan tuntui hieman haikealta, että ollaan nuorimmaisenkin kanssa nyt tässä yökyläilypisteessä. Hän kasvaa vauhdilla.
Tästä lapsivapaasta viikonlopusta löytyy myös vlogi YouTuben puolelta. Pääset katsomaan sen tästä linkistä.
Meidän treffi-iltoihin on kuulunut aina olennaisena osana hyvä ruoka, jota kokataan yhdessä. Välillä tehdään niin, että toinen on täysin vastuussa ruuasta, mutta tällä kertaa tehtiin sitä yhdessä. Totte teki itse ruuan ja minä hoidin jälkiruuan. Jälkiruuaksi meillä oli juustokakkua laseissa, jonka reseptin jaoin tänne jo aiemmin.

Pääruuaksi Totte taiteili meille pinsat ja nämä oli ihan uskomattoman hyviä. Tehtiin tällä samalla kaavalla pinsat myös meidän synttäribrunssille. Bongattiin tämä alunperin Instagramista @saralindholm-tililtä. Tässä versiossa parasta on ehdottomasti tuo aivan ihana basilikaöljy. 🤤
Treffi-iltana hyödynnettiin valmiita pinsapohjia, mutta meidän synttäribrunssille Totte leipoi pohjat itse. 🩷 Itse tehdyt pohjat olivat myös hyviä, mutta vaativat aikaa. Valmiit pohjat ovat super helppoja. Me vaihdettiin juusto tavalliseen mozzarellaan ja Hungry chef pizzakastiketta, joka on muuten meidän mielestä ehdottomasti paras pizzakastike. Suosittelen lämpimästi testaamaan.

Tomaatti – mozzarella pinsa 🍅🌱
2:lle
Ainekset:
- 2 kpl pinsa pohjia
- Valmista pizzakastiketta (Hungry chef)
- 2 (250 g) mozzarella palloa
- 300 g miniluumutomaatteja
Basilikaöljy
- 1 ruukku tuoretta basilikaa
- 1-2 valkosipulinkynttä
- 3 rkl sitruunamehua
- 0,5 – 1 dl oliiviöljyä
- Suolaa
- Pippuria
Valmistus:
- Levitä pinsa pohjien päälle 2-3 rkl valmista pizzakastiketta
- Puolimat miniluumutomaatit ja asettele ne pohjalle.
- Paista pohjaa 200 asteessa 5-7 minuuttia.
- Valmista yrttiöljy sekoittamalla kaikki ainekset yhteen blenderissä tai sauvasekoittimella.
- Revi mozzarella pohjien päälle.
- Lusikoi päälle hieman basilikaöljyä.
- Koristele tuoreella basilikalla.
- Nauti. 🍽️
Ruokajuomana meillä oli Toten tekemä jääteemoctail, joka oli ihan täydellinen kesäpäivän juoma. Kiinnostaisiko teitä tämän moctailin resepti?
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Lapsiperheen viikon ruokalista
Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta
Marjaisa smoothiebowl ja ihana aamiainen koko perheelle

Mekko tyylitellyllä leopardikuosilla
Kaupallinen yhteistyö: Ellos
*Sisältää mainoslinkkejä
Hei ihana! 🩷 Tähän väliin hieman asuinspiraatiota. Zizzillä (mainoslinkki*) on nyt valikoimissa aivan upeita mekkoja! Ne mekot, joita olen käyttänyt tänä kesänä eniten, ovat olleet kaikki nimenomaan Zizzin mekkoja ja niistä olen saanut myös säännöllisesti kyseilyitä seuraajilta.
Tähän väliin pakko hehkuttaa, miten ihana yhteisö minulla on nykyään Instagramin puolella! On ollut aivan ihanaa höpötellä seuraajien kanssa muodista ja kaikesta muustakin. Aivan ihanaa, kun tilille on löytänyt niin paljon samanmielistä porukkaa. Jos et huomannut, niin IG:ssä minua seuraa nykyään yli 10 000 tyyppiä! 🤩 Tämä on melkoinen virstanpylväs, josta olen todella ylpeä.

Päivän asu
Mekko / Zizzi (mainoslinkki*)
Kengät / New Look
Laukku / Lindex (scond hand)
Korvakorut / Sola Visuals

Olen vitsaillut ystävieni ja tuttujeni kanssa siitä, miten olen selkästi siinä iässä, että leopardikuosi on alkanut kiinnostella. En ole siis aiemmin ollut mikään kyseisen kuosin ystävä, mutta nyt ihan tässä viimeisen vuoden, ehkä kahden aikana se on viehättänyt silmää ihan eri tavalla.
Muistaakseni joku suomalainen stand up-koomikko on nimenomaan vitsaillut siitä, että on olemassa ikä, jossa naista alkaa kiinnostaa leopardikuosi. Ja kun tämä on kolahtanut omalle kohdalle, niin vitsi on naurattanut itseäni. Toki tämän mekon kuosi on tyylitelty ja tumma väri puhutteli ainakin itseäni.

Rakastan mekkoja ja tämä on kyllä aivan tyyliseni. Mekkoja on Elloksella vielä jokunen jäljellä. Kannattaa olla nopea, jos ihastuit tähän, kuten minä.
Koodilla JENNIHEI25 saat heinäkuun loppuun 33 % alennuksen kalleimmasta tuotteesta ja 5 % lisäalennuksen jo alennetusta tuotteesta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Second hand löytöjä ja Pinterest asu pluskokoiselle


0