Hae
Big mamas home

Hei hei heinäkuu!

Hei ihana! 🩷 On heinäkuun viimeinen päivä. Kesä on mennyt taas ihan älyttömän nopeasti. Siis ihan vastahan mä seisoin koulun pihalla katsomassa lasten kevätjuhlaesityksiä ja ensi viikolla isot palaavat jo kouluun. Taapero saa olla vielä syksyn kotona ja vuoden vaihteen jälkeen aletaan treenaamaan päiväkotitaivalta. Voisin kirjoittaa jossain vaiheessa siitä, miten ihanaa ja eheyttävää tämä aika taaperon kanssa kotona on ollut.

Tuntuu siltä, että kesä alkoi vasta ihan hetki sitten. Mikä todennäköisesti johtui siitä, että lämpöiset ilmat alkoivat vasta heinäkuun puolella. Touko- ja kesäkuu kun olivat melko sateisia ja viileitä. Toisaalta tällainen tukalan kuuma heinäkuu ei ole ollut omaan mieleeni.  Ollaan joka tapauksessa otettu ilo irti ja minäkin maltoin lomailla muiden kanssa. Mikä teki tosi hyvää. Kun teen sitä, mistä nautin ihan todella paljon, irrottautuminen on välillä tosi vaikeaa. Mutta harjoittelen sitä ihan koko ajan ja tulen siinä paremmaksi. Koska some on nykyään mun työtä, tarvitsen taukoja siitä.

 

 

Roolipelaaminen

Loman aikana innostuin uudelleen vanhasta harrastuksestani roolipelaamisesta ja sain Totenkin touhuun mukaan. Alettiin puhumaan miten kivaa olisi alkaa järjestämään pienellä porukalla peli-iltoja, jossa pelattaisiin pöytäroolipeliä. Edettiin tämän suhteen nopeasti ja alettiin kysymään kavereilta ketä kiinnostaisi osallistua. Saatiinkin kokoon kaveriporukka ja nyt meillä on elokuussa ensimmäinen kokoontuminen. Mikä on ihan super ihanaa.

Ja miten siistiä, että meillä on Toten kanssa yhteinen harrastus, josta voidaan innostua! On ihan super ihanaa, että tehdään asioita yhdessä, mikä vahvistaa myös meidän parisuhdetta.

Olen muutenkin huomannut, että Toten kanssa yhdessä olo on alkanut nostamaan minussa uudelleen esiin sellaisia vanhoja piirteitä ja puolia, joita olen vuosia peitellyt. Vuosien ajan minulla oli hyvin vahvana sellainen ajatus, että minun pitäisi olla tietynlainen. Mielellään hillitty ja aikuinen. Nyt olen kuitenkin alkanut innostumaan uudelleen asioita joista tykkäsin nuorempana. Värittämisestä ja piirtämisestä, tarroista, söpöistä asioista, sekä juuri roolipelaamisesta. Toten läsnäolo on tehnyt minulle todella hyvää ja saanut sen huolella rakennetun ulkokuoren sulamaan oikean minän päältä. Mikä on aivan ihanaa.

 

 

Olen ollut tänä kesänä onnellisempi kuin koskaan ja samaan aikaan mulla on ollut kehon kanssa ihan todella huonoja päiviä. Imetys teki sen, että ensin mun paino junnasi paikoillaan ja sitten se lähti nousemaan, siitä huolimatta että olin tehnyt isoja elintapamuutoksia. Vaikka mun itsetunto on hyvä ja olen suurimmaksi osaksi sinut kehoni kanssa, silti olo on ollut välillä musertunut. Tämä tapahtuu, vaikka teen kaiken oikein.

Nyt imetyksen jälkeen haluan antaa keholleni aikaa. Haluan nauttia edelleen siitä tuoreesta liikunnanilosta, jonka olen löytänyt. Mutta olen myös päättänyt, että tässä jossain vaiheessa hakeudun myös ravitsemusterapeutille ja sen lisäksi olen pohtinut myös laihdutuslääkkeen käyttöönottoa. Mutta nyt haluan antaa keholleni hetken rauhan palautua imetyksestä. Mietin sitten mitä teen.

Tässä yhteiskunnassa nämä asiat eivät ole helppoja. Minäkään en ole immuuni yhteiskunnan paineelle. Yritän siinä sitten parhaani mukaan sukkuloida sen paineen ja oman hyvinvoinnin välimaastossa. Yritän parhaani mukaan nauttia liikunnasta ja jatkaa sitä niin kuin tähänkin asti.

 

 

Kesä

Kesä on ollut ihana. Meillä on ollut tosi kivaa. Ollaan touhuttu, retkeilty, uitu ja nautittu kesästä. Koilulaiset ovat lukeneet todella paljon, mistä olen hirmu ylpeä. Sen lisäksi K-pop demon hunters huuma on rantautunut myös meille. Me aikuiset fiilistellään kyseisen elokuvan kappaleita yhdessä lasten kanssa. Mikä on ollut aivan ihanaa. Minulle on tärkeää tietää ja ymmärtää sitä, mistä lapseni pitävät ja mitä he fiilistelevät. Haluan ymmärtää heitä ja olla kiinnostunut heistä ja heidän jutuistaan. En halua olla se vanhempi, joka on pihalla heidän mielenkiinnonkohteistaan. Tässä on yksi syy, miksi tämä k-pop homma on niin mahtavaa.

 

 

Nautitaan vielä elokuusta ennen kuin aletaan fiilistellä syksyä. Jooko? Meilläkin on vielä kesäkivaa suunnitteilla tulevalle kuulle, vaikka koulut alkavatkin.

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖ

Juhannus kotona

Kesäkuun alun kuulumisia

Toukokuun hetkiä

2 kommenttia

  1. Outi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat yhteiskunnan paineen ja oman hyvinvoinnin välimaastossa sukkuloimisella? Toivottavasti jokainen painoaan pudottava ihminen tekee sen oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi eikä yhteiskunnan takia. Vaikka ylipaino lisää riskiä sairastua moniin vakaviin sairauksiin sekä aiheuttaa taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle, kärsii ylipainosta lopulta kuitenkin eniten yksilö itse.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Meidän yhteiskunta antaa kyllä selvää viestiä siitä, miltä näyttää hyväksytty ihminen (laihalta). Ja tätä viestiä tulee kyllä ihan joka tuutista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *