Hae
Big mamas home

Äitienpäivä

Viime sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Toivon, että jokainen äiti on saanut viettää aivan ihanan ja omannäköisen päivän rakkaidensa kanssa. Ja jokaiselle, joka on kokenut päivän syystä tai toisesta vaikeaksi, haluan lähettää maailman isoimman halauksen.

Näin kolmen lapsen äitinä, päivä on minulle merkityksellinen. Olen äärettömän kiitollinen lapsistani. Samaan aikaan päivä muistuttaa minua paljon synkemmistä vuosista. Välillä mietin, kuinka kauan menee, että se synkempi sävy häviää kokonaan.

Oman ajatukseni olivat monta kertaa päivän aikana niiden äitien luona, joille koti ei ole se turvapaikka, joka sen pitäsi olla. Sekä äitien, jotka ovat eri puolilla maailmaa sodan jaloissa. Mietin myös heitä, joiden syli on edelleen tyhjä.

 

 

Lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä

Tämä kyseinen äitienpäivä oli toinen kolmen lapsen äitinä. Olen aina haaveillut isosta perheestä. Aikuisena ymmärsin, että lapset eivät ole itsestäänselvyys. Äitiys ja vanhemmuus on etuoikeuksia, joista kaikki eivät pääse koskaan osaksi. Tämän oivalluksen jälkeen, olen ollut entistä kiitollisempi jokaisesta lapsesta, jonka olen saanut terveenä syliini.

Välillä on edelleen vaikea uskoa, että nuo kolme pientä ihmistä ovat tulleet minun kehostani. Minä olen muovannut heidät sisälläni. Minä olen taistellut heidät tähän maailmaan ja rakastanut heitä jo ennen kuin he ovat syntyneetkään. Sitä on vaikea uskoa jo senkin vuoksi, että jossain vaiheessa näytti siltä etten saa kokea tätä.

Tuntuu jälleen kerran siltä, että elämme todella kivaa aikaa lasten elämässä. Koululaisten kanssa arki ei ole ainakaan vielä ole täynnä kovin suurta draamaa. Sen lisäksi he ovat jo todella osaavia, taitavia ja aika itsenäisiäkin. Taapero puolestaan oppii joka päivä jotain uutta. Hänen persoonansa kehittyy myös jatkuvasti, mitä on ilo seurata.

Lisäksi, lasten kasvaessa muistan yhä selvemmin sen, kuinka lyhyen aikaa he ovat lopulta riippuvaisia meistä aikuisista. Se on yksi silmänräpäys, kun he aloittelevat jo omaa elämäänsä. Lapset ovat meillä vain lainassa.

 

 

Aamiainen yhdessä

Arvostan myös joka vuosi Tottea ja hänen panostaan tähän päivään. Nykyään saan tänä kyseisenä päivänä nukkua pitkään ja nousta valmiiseen pöytään. Meillä tämä käytäntö on ollut tapana niin kauan, kun ollaan juhlittu näitä päiviä Toten kanssa yhdessä. Juhlakalu saa nukkua pitkään ja toinen valmistaa puolestaan aamiaista. Lapset toivat lahjat sänkyyn heti, kun osoiti heräämisen merkkejä.

Sain jälleen aivan ihania lahjoja. Lapset olivat tehneet aivan ihania kortteja. Pienin oli saanut tänä vuonna vielä apua iskältä. Sain Totelta lahjaksi uuden Muumit aakkoset mukin, sekä yhden niistä trendaavista värityskirjoista. Nyt väritetään parhaimmillaan koko perheen voimin pöydän ääressä. Mikä on ihanaa!

 

 

Tämä äitienpäivä oli jälleen aivan ihana. Totte oli ison osan päivää töissä ja minä vietin laatuaikaa lasten kanssa. Mikä oli aivan mainio tapa viettää äitienpäivää. Oli ihanaa, että saatiin kuitenkin se yhteinen aamiainen koko perheen kesken.

 

Nyt alan pakkaamaan meidän perheen kamoja, sillä ollaan lähdössä viikonloppureissuun Toten ja taaperon voimin. Ihanaa viikonloppua!

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Tervetuloa huhtikuu!

Aloitin YouTuben!

Hyvää ystävänpäivää!

Helmikuun alun kuulumisia

Joulupuuhia ja muita kuulumisia viikonlopulta

Sitruunajuustokakku

Tämä sitruunajuustokakku sai ihasteluja Instagramin puolella. Joten nyt on hyvä hetki jakaa resepti. Leivoin kakun pääsiäiseksi, kun vierailimme Toten perheen luona. Tavoitteena oli tehdä todella raikas, sitruunainen kakku. Suklaahippukekseistä tehty pohja toi kakkuun makeutta ja tasapainoa.

Pursotukset eivät menneet kakun kohdalla ihan nappiin. Minulla on uusia tyllia, joiden käyttöä vielä harjoittelen. Värit olivat kuitenkin kohdillaan ja todella kauniit.

Ja mikä tärkeintä, kakun maku oli äärimmäisen onnistunut. Kakku on tehty 20 cm Ø vuokaan.

 

 

Sitruunajuustokakku

 

Pohja
  • 175 g suklaahippukeksejä
  • 50 g voita
Täyte
  • 7 kpl liivatelehtiä
  • 2 kpl sitruunaa
  • 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 500 g mascarponea
  • 250 g maitorahkaa
  • 2 dl sokeria
Kreemi
  • 100 g voita (huoneenlämpöistä)
  • 2 dl tomusokeria
  • Elintarvikevärjeä

 

Ohje:

  1. Sulata voi ja murskaa keksit pieneksi muruksi.
  2. Sekoita keksinmurut ja voi keskenään. Painele seos tasaiseksi levinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle.
  3. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Täyte:
  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  2. Pese sitruunat, raasta niiden kuori ja purista mehua noin 1 dl verran.
  3. Vaahdota vaniljavaahto. Notkista mascarpone.
  4. Vatkaa mascarpone, maitorahka, sokeri ja sitruunankuoriraaste vaniljavaahdon joukkoon tasaiseksi massaksi.
  5. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä liika vesi ja liuota ne kuuman mehun joukkoon.
  6. Lisää seos täytteen sekaan ohueana nauhana. Tarkista maku.
  7. Kaada täyte keksipohjan päälle ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään mieluiten yhdeksi yöksi.
Kreemi:
  1. Vatkaa huoneenlämpöistä voita kunnes se muuttuu väriltään vaaleaksi. Tätä saa tehdä ainakin 10 minuuttia.
  2. Lisää tomusokeri joukkoon vähän kerrallaan. Jatka vatkaamista vielä toiset 10 minuuttia.
  3. Sekoita värit haluamallasi tavalla.
  4. Koristele kakku.

 

 

Toivottavasti uskaltaudut testaamaan tätä reseptiä! 

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Marenkikreemi ja sen värjäys

Sitruuna-vadelma täytekakku ja sokerikakkupohja

Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa

Ihana vadelma valkosuklaa juustokakku

Mehevät browniet ja ihana suklaamousse