Miten pääsiäinen sujui
Hei ihana! 🩷 Toivottavasti sinun pääsiäisesi sujui mukavasti. Toivottavasti sait rauhoittua ja ladata akkuja, oli tapa millainen tahansa. Mikäli olet ollut pyhät töissä, toivottavasti työrupeama on ollut mahdollisimman lempeä. Me vietimme pääsiäisen reissaten ja retkeillen, mikä tuntui tällaisesta kotihiirestä yllättävän hyvältä.
Vietimme aikaa meidän kummankin perheen luona. Perjantaina matkustettiin Toten perheen luokse ja sunnuntaina minun perheeni luokse. Kaikki meni yllättävän kivuttomasti. Stressaan aina lähtemistä ja liikkumista ihan tahtomattanikin, jonka vuoksi tällainen useampi reissu muutaman päivän sisään, on itselleni melkoinen rupeama. Sen lisäksi vielä se, että oma henkinen akkuni kuluu aina ihmisten kanssa. Joten kovin usein en jaksa tällaisia rupeamia. Tällä kertaa kuitenkin nautin pääsiäisestä tien päällä.

Arki tauolla
Tämä jos jokin on tuonut tauon arkeen. Pääsiäisenä ehdin rentoutua ja keskittyä muuhun, kuin omiin töihini ja someen. Pidin jopa julkaisuvapaita päiviä, mitä en ihan hirveän usein tee. (Paitsi, että päätin pitää kesällä taas sometaukoa ja piilottaa itseltäni Instagramin.) Ainoat jutut mitä oikeastaan tein oli yhden videon editoiminen lauantaina ja pientä kuvankäsittelyä. Pääsin taas kiinni kirjojen lukemiseen, mikä on kaiken kiireen keskellä ollut hieman tahmeaa.

Aikaa perheen kanssa
Perhevierailujen lisäksi retkeiltiin myös meidän omassa kotikaupungissa. Vietiin lapset Talvipuutarhaan ihmettelemään niin pääsiäiskoristeita, kasveja, kuin myös kaloja. Ne kalat taisivat olla lasten mielestä se the juttu. Mikään ei kiinnostanut kaloja enempää. He olisivat jääneet asumaan siihen lähteen reunalle.
Taaperolle Talvipuutarha oli taas melkoinen koettelemus, ihmismäärän vuoksi. Hän haki turvaa niin minusta, kuin Totestakin. Onneksi puutarhassa oli vaikka mitä kiinnostavaa, joka vei lopulta voiton jännityksestä.

Keskellä viikonloppua Totte vei esikoisen leffaan katsomaan Minecraft elokuvaa. Silloin minä tein retken kahden nuoremman kanssa meren rantaan. Totte on luvannut viedä myös keskimmäisen elokuviin, kun tulee jotain sellaista, jonka hän haluaa ehdottomasti nähdä.
Minusta on edelleen niin ihanaa, kun Totte haluaa tehdä asioita myös itsekseen vanhempien lasten kanssa ja rakentaa heihin omaa suhdettaan. Hän näyttää kerta toisensa jälkeen sitä, miten valitessaan minut kumppanikseen, hän valitsi meidän koko perheen. Koululaiset ovat hänelle täsmälleen samalla viivalla, kuin meidän kuopus. Tämä on vain yksi monista syistä, joiden vuoksi häntä rakastan. OIisi lasten kannalta todella epäreilua, jos sisarukset olisivat kotona jotenkin eriarvoisessa asemassa.


Good American Family
Viimeistelimme vapailla Bridgerton sarjan, jonka aloitimme alusta Toten toiveesta. Totte ei ollut aiemmin nähnyt sarjaa, jonka olen itse katsonut alusta loppuun jo aiemmin. Itse aloitin katsomaan Good American Family sarjaa Disney+:lta. Sarja perustuu tositapahtumiin ja kertoo Natalia Gracen tarinan. Tunnen Natalia Gracen tapauksen entuudestaan. Seurasin sen uutisointia jonkin verran. Sarja kertoo tarinaa mielestäni hyvin ja on paikoitellen todella ahdistava. Jos lapsiin kohdistuva laiminlyönti ja väkivalta ahdistaa, niin sitten en suosittele sarjaa sinulle, mutta jos uskot kestäväsi, niin mielestäni sarja on hyvä. Odotan jo kovasti seuraavaa jaksoa. Uusi jakso ilmestyy tällä hetkellä aina keskiviikkoisin.
Kiinnostaisiko muuten sarjakatsaus? Olen katsonut useamman hyvän sarjan ja voisin suositella joitain täällä blogin puolella.

Pääsiäinen oli kaikin puolin todella onnistunut ja mukava. Oli ihanaa viettää aikaa perheen kanssa yhdessä. Seuraavaksi juhlitaan sitten vappua, pienemmällä kokoonpanolla, kun koululaiset ovat toisessa kodissaan.
Tässä on muuten viidessä vuodessa sopeutunut jo aika hyvin tähän vuoroasumiseen, niin minä kuin lapset. Pyhinä, jolloin ei olla yhdessä, on ikävä, mutta onneksi saadaan kuitenkin viettää paljon niistä myös yhdessä.
Nyt toivottelen sinulle ihanaa viikonloppua.
-Jenni
Jos haluat nähdä videomuotoisia tunnelmia meidän pääsiäisestä, kannattaa vilkaista YouTuben puolelta Pääsiäisvlogi. Huomasitko muuten aiemmin jakamani italialaisen sitruunakakun reseptin?
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0

