Kaverin kanssa-podcastin ensimmäisen kauden päätösjakso
Niin uskomattomalta, kuin se tuntuukin, Kaverin kanssa-podcastia on ilmestynyt nyt kymmenen jaksoa, plus ekstrajakso ja kokonainen tuotantokausi. Tutkimusten mukaan harvat podcastit selviävät seitsemää jaksoa pidemmälle. Me selvittiin tästä maagisesta rajasta!
Olen tosi ylpeä meistä.
Olen erittäin ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan. Olen oppinut valtavasti podcastin tekemisestä, ja minusta tuntuu, että kahden viimeisimmän jakson laatu on parantunut huomattavasti. Olen huomannut, että puheessani on paljon täytesanoja ja jätän lauseita kesken. Kiirehdintäni seuraavaan asiaan, en aina saa ajatuksiani selkeästi esille. On kuitenkin hienoa huomata, että tekemällä kehittyy. Nälkä kasvaa syödessä. Ollaan muun muassa palloteltu Toten kanssa ideaa yhteisestä podcastista. Miltä tämä kuulostaisi?

Kauden päätös jakso on Q&A-jakso, eli vastataan kuulijoilta/seuraajilta tulleisiin kysymyksiin. Haluttiin tehdä viimeisestä jaksosta vähän spesiaalimpi ja tämä tuntui sopivalta. Tämä tarjoaa teille mahdollisuuden tutustua meihin entistä paremmin.
Puheenaiheina ovat muun muassa tulevan vuoden tavoitteet, unelma-ammatit ja jopa ahdistus. Saimme todella mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin oli mukava vastata. Esimerkiksi; Teittekö uuden vuoden lupauksia? Ahdistaako maailman nykyinen tila? Miten selviän ilkeistä kommenteista?
Jaksossa paljastuu myös, kuunteleeko meidän puolisot podcastia ja mitä he ovat siitä mieltä.
Kuuntele ”Kaverin kanssa” -podcast ilmaiseksi Spotifyssa! Löydät meidät myös Apple podcasteista, Podimosta ja Podmelta.

Koska tämä oli ensimmäisen kauden päätösjakso, haluan jakaa kanssanne vielä omat suosikkijaksoni tältä kaudelta.
Mun suosikkijaksot:
- Moninaiset lapsiperheet – Vieraana Veera Mertsola: Meidän kuudes jakso. Tämä tuntuu ehdottomasti tämän kauden tärkeimmältä jaksolta. Oli ilo ja kunnia saada Veera vieraaksi. Veera osaa selittää asioita todella hyvin ja hän antoi todella arvokkaita ajatuksia meille kaikille.
- Seksiä ei voi harrastaa kodissa, jossa on lapsia: Jakso numero 8. Voisin puhua seksistä joka jaksossa, koska aihe on lähellä sydäntäni. Tähän jaksoon saatiin myös terveiset Marja Kihlsrömiltä. Aihe itsessään oli paljon tunteita ja keskustelua herättävä. Meillä oli kummallakin selkeät mielipiteet aiheesta.
- Kuinka parisuhteesta pidetään huolta: Tämä nousi suosikikseni ihan vain siksi, että tämä on monella tavalla meidän laadukkaimpia jaksoja. Kun itse tekee, asiat vaativat hieman opettelua ja saatiin sentään ysi jaksoon mennessä kaikki palaset kohdilleen. Tähän mennessä opittiin säätelemään paremmin omaa puhetta ja saatiin äänityslaitteet optimiin kuntoon. Sen lisäksi osattiin tasapainoilla niin käsikirjoituksen, kuin vapaan höpöttelyn kanssa. Tätä oli ihan editoida ja olen tästä jaksosta ylpeä.
Kuuntele uusi jakso tästä: 10. Kysymyksiä ja vastauksia: Haaveammattina lasinpuhaltaja ja kanttori
Olisi kiva kuulla, oletko kuunnellut meidän podcastia ja mikä on sun suosikkijakso?
-Jenni
KUVAT: Hanna Poikkilehto / EDIT: Minä
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Rakkauden ylläpitäminen arjessa – Vinkkejä suoraan meiltä
Saako seksiä harrastaa, kun lapset ovat kotona
Pitkä takki ja paljettihame
Hei ihana! Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti voit hyvin. Totte lähti hetki sitten töihin. Mä tein mun tämän päivän kymmenminuuttisen jumpan. Kirjoitin uusista liikuntarutiineistani ja niissä onnistumisessa uutiskirjeessäni. Teen joka ilta pienen jumpan YouTube-videon avulla. Olen niin ylpeä itsestäni, että olen onnistunut pitämään tämän rutiinin yllä jo yli kahden kuukauden ajan. En olisi uskonut pystyväni tähän!
Substack huuma
Substack on saavuttanut tässä tammikuussa suuren suosion vaikuttajien keskuudessa. Uskallan väittää, että se saattaa olla tämän vuoden tärkein alusta. Monet aiemmin bloganneet ovat siirtyneet kyseiselle alustalle, minä mukaan lukien. Substack yhdistää hitaan ja nopean median, sillä se mahdollistaa sekä pitkien artikkelien julkaisemisen että vuorovaikutuksen lukijoiden kanssa. Juttelin tänään toisen Substack-käyttäjän kanssa siitä, miten miellyttävää kyseisellä alustalla on kirjoittaa pitkää tekstiä. Se on tosi looginen ja helppo käyttää. Minulla on sellainen tunne, että tämä tulee kasvamaan.

Tänään en ole pukeutunut paljettihameeseen, vaan kirjoitan postausta alushoususillani ja t-paidassa. Ulkona on varsinainen lumi-inferno, josta en ole kovin innoissani. Tiedän ettei tammikuu ole edes puolessa välissä, mutta se ei estä minua haaveilemasta keväästä. Kun kuvattiin Katrin kanssa näitä kuvia, oltiin juuri selvitty silloisesta lumisateesta, joka oli vesittänyt meidän molempien kiharat.
Sain taannoin kysymyksen, että eikö minulla ollut luonnonkiharat ja kyllä on. Imetyshormonit vaikuttavat niihin tällä hetkellä kuitenkin niin, että ne eivät jaksa kihartua. Lämmöllä tehdyt kiharat puolestaan suoristuvat melko herkästi kosteudessa. Siksi lumisade teki tehtävänsä.

Takki / Ulla Popken saatu*
Huivi / Nosh saatu*
Neuletakki / Zizzi*
Hame / H&M
Kengät / Second hand
Korvakorut / Kaiko


Paras asuste talveen
Rakastan sitä, miten tuo Noshilta viime vuonna saamani huivi ja Kaikon vihreät korvakorut sopivat yhteen. Värit ovat ihan täydellinen pari. Huivi on super lämmin ja muhkea. Siitä saa helposti kiedottua pään ympärille lämpöisen hupun halutessaan. Olen tosin käyttänyt nyt talvella todella paljon ostamaani balaclavaa, joka on ollut ihan lyömätön asuste talvella. Se suojaa samaan aikaan kaulaa, korvia ja päätä. Kovimmilla pakkasilla olen laittanut vielä pipon alle, jolloin yhdistelmä on ollut ekstra lämmin. Suosittelen kokeilemaan.
Nyt toivotan hyvää tulevaa viikkoa ja menen todennäköisesti sänkyyn lukemaan. Kuuntelin tänään lähes kerta istumalta Raisa Omaheimon kirjan Ratkaisuja läskeille. Suosittelen. Ennen nukkumaan menoa luen vielä hetken Freida McFaddenin Rangaistusvankia. Mitä sinä luet tällä hetkellä?
Kiitos muuten jokaiselle uutiskirjeeni tilaajalle ja Substack-seuraajalle. 🩷 Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka moni on alkanut kirjettä lukemaan. Kiitos tuhannesti!
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Helmikuun hyvinvointi tavoitteita


3