Kaverin kanssa-podcastin ensimmäisen kauden päätösjakso
Niin uskomattomalta, kuin se tuntuukin, Kaverin kanssa-podcastia on ilmestynyt nyt kymmenen jaksoa, plus ekstrajakso ja kokonainen tuotantokausi. Tutkimusten mukaan harvat podcastit selviävät seitsemää jaksoa pidemmälle. Me selvittiin tästä maagisesta rajasta!
Olen tosi ylpeä meistä.
Olen erittäin ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan. Olen oppinut valtavasti podcastin tekemisestä, ja minusta tuntuu, että kahden viimeisimmän jakson laatu on parantunut huomattavasti. Olen huomannut, että puheessani on paljon täytesanoja ja jätän lauseita kesken. Kiirehdintäni seuraavaan asiaan, en aina saa ajatuksiani selkeästi esille. On kuitenkin hienoa huomata, että tekemällä kehittyy. Nälkä kasvaa syödessä. Ollaan muun muassa palloteltu Toten kanssa ideaa yhteisestä podcastista. Miltä tämä kuulostaisi?

Kauden päätös jakso on Q&A-jakso, eli vastataan kuulijoilta/seuraajilta tulleisiin kysymyksiin. Haluttiin tehdä viimeisestä jaksosta vähän spesiaalimpi ja tämä tuntui sopivalta. Tämä tarjoaa teille mahdollisuuden tutustua meihin entistä paremmin.
Puheenaiheina ovat muun muassa tulevan vuoden tavoitteet, unelma-ammatit ja jopa ahdistus. Saimme todella mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin oli mukava vastata. Esimerkiksi; Teittekö uuden vuoden lupauksia? Ahdistaako maailman nykyinen tila? Miten selviän ilkeistä kommenteista?
Jaksossa paljastuu myös, kuunteleeko meidän puolisot podcastia ja mitä he ovat siitä mieltä.
Kuuntele ”Kaverin kanssa” -podcast ilmaiseksi Spotifyssa! Löydät meidät myös Apple podcasteista, Podimosta ja Podmelta.

Koska tämä oli ensimmäisen kauden päätösjakso, haluan jakaa kanssanne vielä omat suosikkijaksoni tältä kaudelta.
Mun suosikkijaksot:
- Moninaiset lapsiperheet – Vieraana Veera Mertsola: Meidän kuudes jakso. Tämä tuntuu ehdottomasti tämän kauden tärkeimmältä jaksolta. Oli ilo ja kunnia saada Veera vieraaksi. Veera osaa selittää asioita todella hyvin ja hän antoi todella arvokkaita ajatuksia meille kaikille.
- Seksiä ei voi harrastaa kodissa, jossa on lapsia: Jakso numero 8. Voisin puhua seksistä joka jaksossa, koska aihe on lähellä sydäntäni. Tähän jaksoon saatiin myös terveiset Marja Kihlsrömiltä. Aihe itsessään oli paljon tunteita ja keskustelua herättävä. Meillä oli kummallakin selkeät mielipiteet aiheesta.
- Kuinka parisuhteesta pidetään huolta: Tämä nousi suosikikseni ihan vain siksi, että tämä on monella tavalla meidän laadukkaimpia jaksoja. Kun itse tekee, asiat vaativat hieman opettelua ja saatiin sentään ysi jaksoon mennessä kaikki palaset kohdilleen. Tähän mennessä opittiin säätelemään paremmin omaa puhetta ja saatiin äänityslaitteet optimiin kuntoon. Sen lisäksi osattiin tasapainoilla niin käsikirjoituksen, kuin vapaan höpöttelyn kanssa. Tätä oli ihan editoida ja olen tästä jaksosta ylpeä.
Kuuntele uusi jakso tästä: 10. Kysymyksiä ja vastauksia: Haaveammattina lasinpuhaltaja ja kanttori
Olisi kiva kuulla, oletko kuunnellut meidän podcastia ja mikä on sun suosikkijakso?
-Jenni
KUVAT: Hanna Poikkilehto / EDIT: Minä
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Rakkauden ylläpitäminen arjessa – Vinkkejä suoraan meiltä
Saako seksiä harrastaa, kun lapset ovat kotona


3


Olen tähän asti ollut huono kuuntelemaan Podcasteja vaikka itse aihe olisikin mielenkiintoinen mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä innostuu semmoisesta !
https://arjenhelmeilyabysuvikoo.blogspot.com
Oon yrittänyt monta kertaa kuunnella teidän podcastia mutta jostain syystä Hannan ääni kuuluu epäselvästi Jennin ääneen verrattuna. Aivan kuin Hannan puhe tulisi puhelinlinjaa pitkin. Podcastissä, juontajissa, aiheissa eikä missään muussakaan ole moitittavaa. Itselle, aistiherkkänä, tämä on vaan ylitsepääsemätön ongelma. Toivottavasti ongelma korjaantuu /pääsen asiasha yli tulevalla kaudella ja voin liittyä kuulijakuntaan 🙂
Kiitos palautteesta. 🩷 Koska podcast on tuotettu itse, niin meillä on ollut vähän haasteita äänen kanssa. Jos jaksat ja pystyt, niin kahteen viimeiseen jaksoon on käytetty eri laitteita, kuultaisiin mielellämme palautetta niiden laadusta.